Archive for the 'Tekniikka' Category

Elo ilman häntää

Julius June 8th, 2004

Työkaveriltani, joka ei ole tietokoneiden kanssa yhtä — köh — orientoitunut kuin minä, hajosi kesken kiireisimmän työpäivän tietokoneen tärkeä ohjainkomponentti, hiiri. Sankarillisesti annoin hänelle omani siihen saakka, kunnes ylläpito lähettää uuden. Ajattelin, että pärjäisin vähäisillä Windows-taidoillani joten kuten pelkkää näppäimistöä käyttäen; seuraavana päivänä huomasin nauttivani suuresti hiirettömästä elämästä.

Työpaikan ohjelmista hiirtä kipeimmin vaativa on aina ollut Internet-selain. Monista saattaa tuntua, ettei selaamisesta tule kerta kaikkiaan mitään pelkällä näppäimistöllä. Kuitenkin avoimen ohjelmistomaailman uusi tähdenlento Mozilla Firefox sisältää ominaisuuden, jonka avulla seuraavan linkin kohdalle voi siirtyä yksinkertaisesti kirjoittamalla siitä muutamia kirjaimia. Tämän todella yksinkertaisen idean avulla kyseenalaistui koko hiiren järkevyys peruskäytössä — sehän on vain hidastanut menoa tähän mennessä.

Käyttöjärjestelmistä kiiltävämpi, Mac OS X ei tue niin hyvin näppäinoikoteitä, vaan “rohkaisee” käyttäjän tarttumaan hiireen. Tietenkin on olemassa ohjelmia kuten Quicksilver, mutta jo valikon avaavan pikanäppäimen puute latistaa koko idean hiirettömästä tietokoneesta.

Huomenna tai ylihuomenna posti tuo uuden rotan. Olen silloin luultavasti eri mieltä asiasta. Sitä odotellessa…

Omenamato

Nea June 3rd, 2004

Kun Julius hehkuttelee uuden iPodinsa ihanuutta, me kihisemme kiukusta saman laitteen kanssa. Tämä on jo toinen podi mikä ei suostu toimimaan. Ei osaa Apple tehdä niin hyviä laitteita, että kestäisivät ammattikuvaajan käytössä. Kaikki temput on tehty ja kaikki uskonnot rukouksissa läpikäyty, vaan kun ei herää niin ei herää. Paskan möivät. Jo toisen kerran.

Kamerajuttuja

Julius May 23rd, 2004

Saimme appivanhemmilta lainaksi ylläolevassa kuvassa näkyvän vanhan järjestelmäkameran. Nyt on siis hyvä tilaisuus opetella järkkärillä kuvaamista, varsinkin kun tuo on vielä sen verran vanha laite, että paras tulos syntyy jättämällä automatiikka visusti syrjään ja tukeutumalla manuaaliasetuksiin. Vaikka omalla digikamerallamme voikin säätää kaikki vastaavat asetukset itse, ja vaikka siinä on parempi optinen zoom, lyhyempi polttoväli ja niin edelleen, ei mikään voita järkkärin mahdollisuutta tarkentaa kuva kääntämällä putkea. Digitaalitarkennus jää kauas taakse käyttömukavuudessa.

Tietääkseni Powershottiimme saa välikappaleen avulla kiinni 55 mm:n kierteillä varustettuja putkia. Tuossa Olympuksessa on juuri sopiva putki, mutta en ole ollenkaan varma mitä Canon siitä ajattelee. Tuleeko kaikista kuvista täysin epäonnistuneita, vai nouseeko kuvausergonomia aivan uudelle tasolle? Se jää nähtäväksi.

Omenassa haava

Julius May 18th, 2004

Applen Mac OS X -käyttöjärjestelmästä on löydetty vakava haavoittuvuus sitten kahdeksantoista kuukauden takaisen telnet-haavoittuvuuden. Uusi bugi tarvitsee Internet-selaimen; mikä tahansa graafinen OSX-selain kelpaa. Selain nimittäin suorittaa minkä tahansa AppleScriptin kysymättä käyttäjältä, kunhan skripti vain sijaitsee levyllä.

Kokeilkaa vaikka. (Näyttää kellonajan ja päivämäärän.)

Ilkeämielinen krakkeri voi tuota haavoittuvuutta avuksi käyttäen ajaa käyttäjän koneella mitä tahansa, vaikka pahamaineisen `rm -rf /`-komennon, kunhan käyttäjän levyllä on valmiiksi skripti, jossa kyseinen komento on. Tämä hoidetaan taas tarjoamalla levy-image (.dmg), jossa on kyseinen “virus”, ja parin sekunnin päästä tapahtuvalla refreshillä voidaan levy-imagen sisältä ajaa tämä kaiken tuhoava skripti. Fiksuilta käyttäjiltä ei tässä vaiheessa mene kuin oman kotihakemiston sisältö — harmillista sekin.

Slashdotista löytyi pikainen apu haavoittuvuuteen:

  • Asenna ohjelma nimeltä MisFox
  • Valitse välilehti protocol helpers, ja sieltä help-protokollan avaama ohjelma
  • Vaihda Ohjeselaimen tilalle vaikka TeXturi

Ongelma korjattu.

myPod

Julius May 17th, 2004

Lomaltapaluurahojen ensimmäinen puolisko tuli tililleni viime palkan mukana. Ajattelin ensin hankkia pitkään haaveilemani kannettavan iPod-musiikkisoittimen, mutta tulin toisiin ajatuksiin huomatessani vanhan Sony Discmanin riittävän työmatkojen musiikkituokioihin mainiosti. Kunnes tänään töissä kesken mitä mainioimman kappaleen: *skriik* *kshhhhh* *kosh* (ja ei, tuollaisia ääniä ei pitäisi kuulua sillä levyllä, vaikka se voisi olla mahdollista).

Toivottavasti Apple saa kannettua uuden iPodin minulle vielä tällä viikolla, niin en joudu kärsimään työmatkoista ilman musiikkia montaa päivää. Ahdistaisi, muttei kuitenkaan.

P.S. Älkää hyvät ihmiset ostako noita soittimia Suomen kaupoista. Ainakin iPodin hinnat olivat 50-100 euroa yli Apple Storen vastaavien. Applen kaupasta tilatessa ei tule postikuluja, ja he toimittavat tuotteen ihan kotiovelle asti.

A80 uu jeah!

Julius May 7th, 2004

Santeri

Tuossa helteessä neljässä kulkuvälineessä istuminen ei välttämättä ollut paras tapa viettää aikaa. Varsinkaan kun en missään nimessä voi jättää isoilla povitaskuilla varustettua farkkutakkiani kotiin. Missä sitten kantaisin kannettavaa cd-soitinta, lompakkoa, passia ja vaikuttavaa kasaa käytettyjä nenäliinoja? Niinpä.

Kameraliike sijaitsi Herttoniemen teollisuusalueella. Ostin haaveilemani Canon Powershot A80 -digipokkarin, jossa on ominaisuuksia riittävästi. Manuaalinen tarkennus ja valotusajan säätö mahdollistavat kaiken maailman kikkailut. Yllä ensimmäinen kuvakokeilu sinulle, Santeri.

Nörtin työkalut

Julius March 29th, 2004

desktopRakkaani ollessa huollossa, kertoivat muut Onnellisen Maan Asukkaat hienoista pienistä Mac-ohjelmista, joilla voi lisäillä muun muassa viereisessä kuvassa näkyviä hyödykkeitä työpöydälle. Sään, prosessorikuorman ja kellon näyttää Konfabulator, eikä minun tarvitsisi enää liikkua koneeni edestä, teoriassa. Toinen näppärä työkalu on iTunes-käyttöliittymän virkaa hoitava Sofa, joka hakee automaattisesti soitettavien levyjen kansikuvat Internetistä, ja tuo ne halutessa ohjelman reunaan, dockiin tai työpöydälle. Lisäksi ohjelma vie mukavan vähän tilaa työpöydältä eroten näin edukseen massiivisesta iTunesista.

Se mikä minulle on Mac-kuukausien jäänyt päällimmäisenä mieleen on jopa ilmaisista pikkuohjelmista löytyvät graafiset kikat. Ehkä OS kympin käyttöliittymäkirjastot mahdollistavat kaikenlaisten liikkuvien, läpinäkyvien ja kiiltävien pikkuelementtien helpon lisäämisen ohjelmiin, kun yleisesti Mac-ohjelmat tuntuvat olevan Linux- ja Windows-sisariaan nätimpiä ja näppärämpiä. Tietenkin poikkeuksiakin löytyy, mutta minun täytyy myöntää olleeni melko järkyttynyt, kun ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kokeilin Gimp-kuvankäsittelyohjelmaa. “Oliko tämä näin kauhea”, “tälläkö minä pärjäsin kaikki ne vuodet”. Tietenkin kaikkeen tottuu; minulla on vain taipumus tottua liian hyvään.

Se on kaunis

Nea March 9th, 2004

Leica Digilux II siis. Tästä minulla ei ole enempää sanottavaa.

Konqi’s back!

Julius December 30th, 2003

SchizoJanne uutisoi, että Linux-/*BSD-puolella suositun KDE-työpöydän selain/tiedostomanageri Konqueror on portattu natiivisti Mac OS X:lle. [Alkuperäinen lähde]

Vaikka Safari on jo olemassa — eli käytännössä Konquerorin OSX-versio pienillä lisämausteilla ja nätillä ulkokuorella —, on KDE-ohjelmien toiminta natiivisti OSX:ssä suuri juttu. Seuraavaksi tämä Konquerorin onnistuneesti kääntänyt herra kaavailee Koffice- toimisto-ohjelmiston Mac-käännöstä, mikä tarkoittaa tulevaisuudessa vahvaa kilpailijaa Microsoftin melko kalliille Office X -paketille.

Hieman penkomalla Internetiä, löysin muutamia kuvakaappauksia, joissa ajetaan useita KDE-ohjelmia OSX:ssä, jotka vieläpä imitoivat Applen Aqua-ulkoasua melkoisen mallikkaasti.

Omenat ja konsolit

Julius December 28th, 2003

Applen ensimmäinen yritys tehdä Unix-pohjainen käyttöjärjestelmä oli jo kauan ennen OSX-aikaa julkaistu A/UX. Edellä mainitulta sivulta löytyy kasa mielenkiintoisia kuvia, kuten vanhoilla widgeteillä toteutettu login screen tai vanha kunnon Classic-työpöytä, jossa on auki täysverinen terminaali csh-komentotulkissa. Huomioidaan, että tämän tuotteen kehitys loppui jo vuonna 1994, ja A/UX oli kuulemma erittäin edistyksellinen tuote tuohon aikaan.

Eilisilta kului nopeasti selatessa kuvia harvinaisista konsoleista ja niiden lisälaitteista. Mainittakoon esimerkiksi pelejä satelliitin kautta vastaanottava Satellaview-lisälaite Super Nintendolle; lähinnä kaupoille tarkoitettu NES-pelien testauslaite Nintendo M82; Sonyn Playstationin kilpailijaksi tarkoitettu edistyksellinen, mutta flopannut Panasonic M2 ja pelinkehittäjille tarkoitettu Sega Master System Dev -outous.

Mainittakoon myös, että omistin nappulana viimeisessä kuvassa nähtävän Sega Master System -konsolin, ja menin idioottina myymään sen pois. En olisi halunnutkaan enää pelata Spy Hunteria, Psycho Foxia tai Alex Kiddiä sillä ainoalla oikealla NES:in haastajalla.

Next »