Archive for the 'General' Category

Oikean asian tekemisestä

Nea March 11th, 2008

Omituinen mies piinasi työpaikkaa viikon verran. Ilmiselvä nisti. Uhkaili henkilökuntaa ja kaiveli moralla kynsiään. Jätti sitten kassinsa baariin. Aikamme nuuskittuamme päätimme, että viedäänpä kassi kyttikselle. Siellä kun sattui olemaan kummallista kasvia kankaaseen käärittynä, ja haju oli vähintäänkin epämukava. Päivystävällekin nousi vedet silmiin. Sillä aikaa kun kävin laitoksella, oli samainen hiippari käynyt baarilla kyselemässä kassiaan. Onneksi en sattunut tulemaan paikalle juuri sillä hetkellä, ties vaikka olisi puukosta tullut.

Jaa että mitäs Lappiin? Lunta, pakkasta, revontulia, luistelua, ratsastusta, laskettelua ja epäonnistunutta porojen bongailua. Arkeen ja etelän kuraan palaaminen tuntui harvinaisen kurjalta, mutta aurinkoiset kevätsäät ja pikkuhiljaa tottelemaan oppiva koira helpottavat kummasti.

lappi

plus plus

Julius March 10th, 2008

Neljä eri merkkijonotyyppiä, tietenkin epäyhteensopivia keskenään. Jalkaani vihloo.

Paniikki

Julius March 10th, 2008

Tietokoneluokan koneiden suhina. Paniikki on nimi, ja harvoin täällä sitä pääsee kokemaan.

Hyvät hyssykät

Julius March 8th, 2008

Voi jumprahuiti ja jeskamandeer. Kokeen jälkeen yksi, nyt olen valmis seitsemänteen.

Mitä opin tänään?

Julius March 8th, 2008

Tenttikirjasta: Alaisille kannattaa säännöllisesti tarjota illallinen ja hauskaa vapaa-aikaa. Ovat tuolloin paljon motivoituneempia. Olisin voinut päätellä tämän itsekin…

Kylä

Julius March 8th, 2008

Jotain on tapahtumassa täällä. En tiedä mitä se on, mutta se ei välttämättä lupaa huonoa. Tai no, ei oikeastaan. Samaa vanhaa vuodesta 50jotain…

Kysymys

Julius March 7th, 2008

Q: Mitä teet kun jutut menevät mönkään?
A: Minä voitan kukkaismaan sydämessä.

Hyvä

Julius March 7th, 2008

Kehoitan teitä olemaan joskus hieman kauemman aikaa jotain mieltä. Näyttämään mielipiteenne julkisesti ja olemaan järkähtämättömiä, jos faktat eivät teitä kumoa. Näin rakennamme joskus jotain hyvää.

Fast forward

Julius March 6th, 2008

Aamupäivästä, kun työkansa on jo päässyt pisteidensä ääreen, bussit täyttyvät vanhuksilla. Päässäsi hakkaa *KIIREKIIRE* kaiken aikaa, ja koko muu maailma toimii liian hitaasti. Rasittavaa. Ja minä olen itseriittoinen nuori elostelija.

Yskä

Julius March 5th, 2008

Herään tukehtumalla yskääni. Ystäväni sarvikuono oli suurena apuna.

« Prev - Next »