Nea June 9th, 2004
Tuota… Mitähän olen tehnyt ansaitakseni työsuhdeauton rajattoman omakäyttömahdollisuuden kanssa, studiosalamoita, digijärkkärin ja keskikoon filmikameran käyttööni varauksetta? Olin eilen kerta kaikkiaan ällikällä lyöty, kun tulin tulevalta työpaikaltani Santerin kyytiin. Niin, oli tosiaan herra taksikuski äitinsä pikkuruisella autolla liikkeellä juuri kun minulla oli jättiläismäinen kuvaussetti mukanani.
Santeri sai kivan Kallioyllärin avatessaan Woodstock-DVD:ni kotelon. Siellä oli muurahaisten koti. Imuroimme ja myrkyttelimme siinä hetken, kaitpa ne kuolivat. Päätin siivota katosta lattiaan. Kun kerkeän.
Allergiatestit olivat negatiivisia, joten sain kasan voiteita ja antihistamiinia ihottumiin. Jos alkaisi kutina viimein helpottaa. Huolivanne alkoi kiristää päätäni kun tulin töihin. Puhuin sekavia puhelimessa ystävälleni Netalle, jumituin tuijottamaan roskaa kuvassa moneksi minuutiksi ja ruokahalu on täysin tiessään vaikka nälkä onkin. Kelloa katsoessa pitää miettiä pitkään mitä ihmettä viisarit osoittavatkaan, puhe sammaltaa ja hienomotoriikka on hakusessa. Jospa keittäisi kahvit.
Nea June 8th, 2004
Hankin itselleni uuden puhelimen, kun hermo meni 3510i -malliin. Nyt minulla on pieni ja suloinen 2300. Siinä ei ole mitään turhaa kilinää, kuten Wappia tai GPRS:ää tai polyfonisia soittoääniä. Sen sijaan siinä on mahdollisuus säveltää itse soittoäänet (TARKUS!) sekä radio. Sainpa vielä hands free -laitteen kaupan päälle. Piti sitäkin testailla autolla ajellessa, ja toimihan tuo ihan kiitettävästi. Voffe hämääntyi luurinäppäimien puutteeseen ja laittoi vahingossa puhelimeni kokonaan kiinni puhelun lopettaessaan. Kaikkiin ilmansuuntiin toimivassa nuolinäppäimessä on minullekin vähän haastetta.
Miten onneton sitä voikaan ihminen olla ilman lompakkoaan! Voffen antamat rahat alkavat loppua, joten piti alentua textailemaan Santerin kanssa kolmella eri kielellä (joista yksi kuvitteellinen), jotta saan tänään kyydin Vantaalta kotiin. Siellä se nyt sukii saksalaisen pornotähden viiksiään ja herkuttelee ajatuksella ilmaisesta kahvista. Liekö sillä Caravellessä taksamittari, jossa on kahvikupillisissa mitattava Nea-taksa?
Wacomin piirtopöytä on aika jännä. Pitää opetella käyttämään tätä kunnolla, jos vaikka joskus olisi varaa hankkia omakin.
Nea June 7th, 2004
Hurraa jälleen kerran julkiselle terveydenhuollolle. Kuukausien jonot ihotautilääkäreille ja allergiatesteihin. Juu ei kiitos, minä en siedä tätä kutinaa enää hetkeäkään, nimimerkillä raavituttaa vitusti. Soitin siis Mehiläisen terveyspalveluihin ja sain heti tälle päivälle ajan. Lompakko tosin jäi auton hanskalokeroon kun äiti lähti ajamaan sitä takaisin Kotkaan, joten toivottavasti kirjoittavat laskuja.
Ai viikonloppu? No, olimme Haminassa juhlimassa. Kerrassaan mukava reissu ja paljon kivoja ihmisiä. Tarkus viihtyi hoitopaikassa ja kävi uhkailemassa jättiläiskissa Cosmoa vanhempieni luona. Kotiin päästyämme rassukka mökötti sängyn alla kun oli joutunut matkustamaan autossa. Voffe lähti taas Lapinjärvelle, toivottavasti viimeistä kertaa. Yksin on tylsää.
Liikenneturvalle kolminkertainen hurraa-huuto kaahauksen vastaisen kampanjan johdosta.
Julius June 6th, 2004
Surffaillessani Internetissä, pään ollessa räjähtämispisteessä eilisestä alkoholimyrkytyksestä, huomasin etten ole blogittanut kokonaiseen viikkoon. Onko minulla mitään selitystä siihen? Pakollista lukemista ei ole enää yhtään sivua, joten tässä vaiheessa pitää vain sulkeutua kuorensa sisään kuin nokialainen kilpikonna.
Voisikohan syynä olla aurinko kaikennäkö? Ainakin tämä vanha herra on saanut töistä väsyneen pariskunnan ulos kuvaamaan, jolloin aikaa tietokoneen edessä istumiseen ei ole ollut. Taas herää pelko koko blogin kuolemasta; yritän kovasti saada meille lisäaikaa ainakin vuoden verran.
Ai miksikö pää on kipeä? Eilinen luontoretki Suomenlinnaan päättyi keskiyöllä keskustan olutbaarin valomerkkiin vahvan trappist-olueen ja real alen parissa. Kai minä jotenkin olen päässyt kotiin, sillä muistan hämärästi hetkiä matkasta raitiovaunussa. Ei enää koskaan viinaa. (eipä)
P.S. Kokonainen filmi kuvia meni pieleen, kun olin asettanut sen väärin kameraan. Joukossa oli todella onnistuneita otoksia, joten harmitus on suuri.
Nea June 2nd, 2004
Otsikko saatta hämätä, sillä istuskelen yksin typötyhjässä studiossa juomassa sitä kuuluisaa soijajuomaa. Päivän seitsemäs työtunti alkoi juuri, ja maagista kosketustani odottaa vielä monta kenkäkuvaa. Huomenna tulee lisää kenkiä, ja harmittaa kun en ehdi siivota studiota. Luulisi minun olevan iloinen kun ei tarvitse luututa, mutta alkaa ahdistaa kun joutuu tekemään paljon tilaa vieviä töitä epäsiistissä ympäristössä. Kotonakin jo järjestelin, vaan tiskit odottavat vielä.
Näillä näkymin saan kun saankin perjantain vapaaksi, mikä tarkoittaa piiiiitkiä aamu-unia ja juoksevien asioiden hoitoa. Mielestäni olen sen ansainnut, ajatelkaa te mitä lystäätte.
Julius May 31st, 2004
Paluu “lomalta” töihin olisi voinut olla pehmeän helppo. Paino sanalla olisi, sillä päivä oli kaikkea muuta kuin höyhenenä leijailemista. Jouduin soittamaan erinäisistä ongelmista yhteensä yhdeksälle eri ihmiselle, jotka jokainen siirsivät minut ongelmineni toisen ihmisen puheille, joka ei missään vaiheessa ollut heti paikalla vastaamassa puhelimeen, joten hommat seisoivat luvattoman pitkään. Ahristi.
Jatkaakseni tylsää tekniikkamonologiani, huomasin tänään päivällä ensimmäisen ongelman iPodissa. Soittimen valkoiset kuulokkeet ovat erittäin huomiota herättävät, ja jos potentiaalinen varas haluaa jotain viedä, on musiikkikeskukseni varmasti mieleisempi saalis kuin joku vanha Sony Walkman. Koitin vaihtaa tilalle Phillipsin mustat nappikuulokkeet, mutta niissä oli niin huono äänentoisto, että olisi ollut suorastaan raiskaus liittää ne neitseelliseen omenaan. Lisää keskustelua kannettavien teknisten laitteiden varkaita kutsuvasta vaikutuksesta Slashdotissa.
Nea May 31st, 2004
Olin perjantaista asti virallinen kyyditsijä. Ajelin ympäri Kotkaa ja Vehkalahtea milloin kuvaamassa, milloin kyyditsemässä perheenjäseniä, milloin kavereita. Tänä aamuna heitin Voffen bussille ja ajelin töihin seitsemäksi. Löysin jopa ilmaisen parkkipaikan tuosta läheltä. Paniikki ajaessa on poissa, mikä on enemmän kun mukavaa.
Kuvaaminen oli kivaa, kuvista tuli kivoja. Nyt hommiin!
Julius May 30th, 2004
Sanon teille sen, että olen hyvin hyvin hyvin onnellinen mies juuri nyt. Hyvin onnellinen.
Menen nukkumaan, hyvää yötä.
P.S. Trappistit maistuvat hyvälle.
Nea May 28th, 2004
Kuvasin tuossa aamutuimaan kaikki loput kengät. Väärässä formaatissa. Tämä tietää uusintaa, eikä mikään ole inhottavampaa. Paitsi ehkä se, että jo valmiiksi tehdyt kuvat tuhoutuvat.
Oli todella ankea synttäripäivä. En saanut yhtään lahjaa ja vain yhden onnitteluviestin. Perheenjäsenistä isoveli ja isä vaivautuivat soittamaan, äidille ja poikaystävälle piti soittaa itse. Ja kyllä vaan, Voffe oli autuaasti unohtanut merkkipäiväni. Kriisi? No ei nyt sentään.
Tänään häippäsen koko viikonlopuksi Kotkaan kuvaamaan ylioppilaita ja kuskaamaan ihmisiä paikasta a paikkaan b kautta paikkojen c ja d. Kaikille blogistanian ylioppilaille onnea ja palataan astioille sunnuntaina.
Nea May 27th, 2004
K-kenkä paketissa, Andiamo to go. Kahdeksannenkymmenennen kengän kohdalla alkoi tylsistys hieman iskeä. Muistikortit olivat tänään hyvällä tuulella ja yhteistyökykyisiä. Hassua. Toisinaan sitä on sellaisia päiviä, että mikään ei pelaa, toisinaan kaikki sujuu kuin rasvattu ______ (lisää mieleisesi esine/asia/ihminen).
Hurraa Valiolle! Laktoosittomien maitotuotteiden määrä on kasvanut ihan huimasti. On maitojuomaa, jugurttia, kuohukermaa ja piimää. Keksisivät vielä laktoosittoman jäätelön, sitten olisi luvassa kiva kesä.
Kommenteissa ehdotettiin, että voisin tappaa itseni kun kerran on niin vaikeaa. Muuten ihan hyvä neuvo, mutta eihän kukaan enää sitten hyötyisi henkisistä ominaisuuksistani, mikä olisi suuri menetys koko ihmiskunnalle.
…
…
…
Voisin joskus yrittää olla tosissani. Ehkä sitten lukijat jotka eivät halua Kobaïaa lukea eivät provosoituisi. Samanlaista rauhallista ja asiallista debaattia kuin vaikkapa Ihmissuhteiden kommenttiosastolla kaivataan tännekin.