Nea April 28th, 2008
Viime maanantaina hiippailin taas vaihteeksi Kotkan keskussairaalaan. Siellä minut lykättiin naistentautien osaston sänkyyn odottelemaan leikkausta. Kymmentä vaille kahdeksan kätilö tuli ilmoittamaan, että minut leikattaisiin ensimmäisenä, joten nyt ystävällisesti tukisukat jalkaan, silmälasit pois päästä ja eikun menoksi.
Minua ei oltu ikinä nukutettu, pelotti hirvittävästi. Oli letkua ja maskia. Simahdin kuin niistetty kynttilä ja heräsin elämäni hirvittävimpään paleluun. Olin tärissyt kanyylin irti kädestäni ja pyörin siinä jääkylmäksi muuttuneen keittosuolaliuoksen peittämillä lakanoilla. Tajusin hämärästi hoitajien vaihtavan lakanoita altani ja pukevan minulle kuivan paidan. Kysyin avattiinko minut. Ei avattu, tähystettiin vain. Sain lämpöpuhaltimen ja monen monta peittoa. Nukuinkin sitten ihan tyytyväisenä vielä pari tuntia.
Kovia kipuja aiheuttaneet endometrioosipesäkkeet poistettiin. Pyysin päästä samana iltana kotiin, sairaalan gluteeniton näkkileipädieetti ei oikein innostanut. Puoli yhdeksän illalla olin kotimatkalla ja autosta noustessani huomasin liikuntakykyni puolesta muistuttavani edesmennyttä isoäitiäni. Kotona oli pitsaa ja intoileva koira. Kolme päivää meni kärsiessä. Kolme mielettömän kaunista kevätpäivää. Olkapäiden kipu ylitti kovuudessaan vatsakivut huimasti.
Eilen kävin lemmikkimessuilla, tänään tulin jo töihin. En kyllä ymmärrä miten kukaan voi laparoskopian jälkeen pitää vain kolme päivää sairaslomaa ja palata sitten töihin. Itselläni ei käynyt mielessäkään.
Pitäisi lisätä Kobaïaan uusi kategoria, “Nean sairaudet”.
Nea June 15th, 2007
Kotkan kaupunki pisti terveysrattaat oikein kunnolla pyörimään. Eilen korva-nenä-kurkkupolin lääkäri möyhensi kaulaani ja työnsi nenääni ihme instrumentteja. Mukavaa oli kuulla, että minulla on kaunis kurkunpää. Kuinka moni teistä voi sanoa samaa, mitä? Sitten samainen lääkäri tunki piikin kaulaani ja, ihan kun siinä ei olisi ollut tarpeeksi, vielä heilutteli sitä eessuntaas jotta saatiin tarpeeksi kudosta putkeen. Aijaih! Aloin voimaan huonosti. Sitten vielä luovutin verta laboratoriohoitsulle. Iltasella voin vielä huonommin. Pikainen ultraus löysi kolme pattia, mutta ensi viikon perusteellisempi ultraus pysyy silti voimassa. Leikkausaika varattiin kahden viikon päähän. Se peruuntuu jos biopsiasta tai verikokeista löytyy pateille syy.
Terassimme alla asuu pulu. Sillä on pesä yhden lankun alla, ja aina välillä näkyy hautovasta emosta vilaus. Joku pässinpää tökki tulevaa äitikkää taannoin kepillä sen hautoessa, jolloin siltä lähti pari sulkaa. Meinasin hermostua oikein toden teolla. Sen sijaan hymyilin ja potkaisin kyseistä pässinpäätä sormille.
Auvoisa, liki kaksivuotinen yhteiseloni Marin kanssa on päättymässä ja tilalle on tulossa avoliitto. Ainakin minulle, kenties myös Marille. Toivo elää vielä sen suhteen, että Mari saisi (Ernonsa kanssa) asunnon tästä samasta talosta. Sitten voisi hankkia reinot ja ainot, jotka jalassa kipittää naapuriin aamukahville, tai poikien tapauksessa iltakaljalle. Harkitsimme jo kaksikerroksista 6h+keittiö+sauna -asuntoa koko joukkueelle, mikä olisi ollut edullinen ja kiva ratkaisu, mutta nyt olemme melkein varmoja siitä, että minä jään tähän asuntoon ja Mari (kjähäh!) potkitaan tylysti pellolle.
YYA-sopimus kissojen hoidosta pysyy edelleen voimassa. Tulee olemaan outoa ja rauhallista kahden kissan kanssa, kun 4-10 on ollut tähän asti normaali tilanne. Hoitokissoja tuskin tulee samaan tahtiin, tuleva avopuoliso kun ei ole ihan yhtä pöhkönä elukoihin. Sekin vähän hirvittää, kun minä satun olemaan todella sotkuinen ja taloudenhoidossani vähän enemmän kuin suurpiirteinen, ja toinen on oikein siisti ja tarkka. Toivottavasti tasapainotamme toisiamme enemmän kuin hypimme toistemme silmille.
Lähden vaihteeksi töihin. Ensi kuussakin pitää elää.
Nea September 25th, 2004
Kävin entisen koulukaverin tupareissa kääntymässä, porukkaa oli kuin pipoa ja viina virtasi. Olin autolla liikenteessä, joten sai tuo juomapuoli jäädä kahviin. Kummallista nähdä ihmisiä, jotka ovat olleet läheisiä koko nuoruusajan, mutta jotka ovat lukion jälkeen jääneet taka-alalle elämässä. Aika on tainnut tehdä temppuja myös muistille, sillä kaikki riidat ja selkkaukset mitä hyvin tiiviissä porukassamme on ollut ovat unohtuneet tai menettäneet merkityksensä. Oli vain mukava nähdä pitkästä aikaa.
Puoli pulloa siideriä odottaa minua pakkasessa ja Voffella on joku Aasiasplatter -leffa mielessä. Antoisaa lauantai-iltaa sitten vaan.
Nea July 19th, 2004
Lauantainen Tavastiareissu oli ainut panokseni Tuska-festivaaliin. Tuskastuin tungoksessa kuvaamiseen ja häivyin paikalta heti Manitoun keikan jälkeen. Onneksi olin *krhmn* vieraslistalla ja pääsin ilmaiseksi sisään. Kuvista tuli mitä tuli, mutta tulipa silti. Menin vielä siiderille Voffen ja tuskavieraidemme kanssa, mutta onneksi vältin humalaan tulemisen ja niin ollen myös krapulan hyvin taidokkaasti.
Aikaisen herätyksen ansiosta sain tehtyä puolet hommistani jo puoleenpäivään mennessä, joten minun ei varmaan tarvi viettää koko viikkoa studiolla ruutua tuijottaen. Olen oppinut ainakin kustannustehokkaaksi jos en muuta.
Pitäisi vaihtaa valuuttaa, sillä ainut omaisuuteni on tällä hetkellä puntien muodossa. Kohti keskustaa hop!
Nea July 1st, 2004
Tuijottelin äsken ruutua miettien mitä postaisin, kun yhtäkkiä safari päätti kaatua. Säikähdin vikailmoitusta niin, että olin tukehtua kahviin.
En ole sisäistänyt Kobaïan muuttoa vielä. Pitkään mietin mikä hiton osoite se oli mistä niitä postauksia voi kirjoittaa ja vasta tänä aamuna laitoin sähköpostiasetukset kuntoon. Olinkin ihmetellyt mihin kaikki spammit ovat joutuneet, mutta siellähän ne kököttivät minua odottamassa. Olin saanut myös pari tärkeää mailia eilen ja missannut ne ihan täysin. Onneksi puhelin on keksitty.
Odottelen kenkiä saapuvaksi, mutta niitä vaan ei kuulu. Onkohan lähetti karannut niiden kanssa ulkomaille? Raivostuttavaa, kun tietää pääsevänsä urakan jälkeen lomille ja sitten ei pääsekään tekemään mitään kun joku muu viivyttelee! Grrr.
Osaankohan enää lomailla ollenkaan? Siis ihan kunnolla, unohtaen kaikki työasiat ja velvollisuudet ja olla vain tekemättä mitään. Sellaista taisi viimeksi olla joskus 13-vuotiaana kesälomalla. Tästä hommasta irrottautuminen on todella vaikeaa, enkä usko lähtöhaikeuden helpottavan sitä yhtään. Veikkaisin olevani tässä työpaikassa henkisesti kiinni vielä ainakin kuukauden lopettamiseni jälkeen. Toisaalta olisi kiva päästä tänne takaisin tammikuussa, mutta uusi puolivuotinen nihkeällä työmarkkinatuella ei oikein houkuta. Ainakaan hyvinpalkatun ja kivoja etuja sisältävän toisen homman jälkeen. Noh. Jospa lopettaisin tämän pohdinnan ja siirtäisin sitä puolella vuodella eteenpäin.
Nea June 29th, 2004
Olimme eilen koko Kobaïa-joukon voimin Töölössä juomassa pullaa ja syömässä teetä. Pullat (3 kpl gluteenittomia, 1 iso pullapitko) by Nea ja Voffe, tee (darjeeling ensisato) by Julius ja Nanda, huonot taksijutut by Santeri. “Korjasin” Juliuksen kameran vaihtamalla sen automatiikalta manuaalille ja pelleilin Canon PowerShot a80:llä onnistumatta siinä kovinkaan hyvin.
Eilen laitoin Aukeaan kuvan, joka kipusi yllättäen parasta nyt -listalle miltei heti julkaisun jälkeen. Ehkä se johtuu noista pepuista.
Nea June 22nd, 2004
Viimeinen hyvinpalvellut nenäliina lensi rokeen. Kolmospomo moitti limaista rättikasaa iljettäväksi, Katri ihmetteli miksen ole kotona potemassa, netistä tuttu vierailija naureskeli tukkoisuudelleni ja Mikko totesi heti aamutuimaan, että sehän on ihan kipeä. Printteri on vääntänyt yhtä kuvaa kolme tuntia välimuistin puutteessa ja minä olen surffannut ympäri nettiä kuluttaakseni aikaa. Sängyn pehmeys ja lämpö tuntuvat erittäin houkuttelevilta ajatuksilta, mutta moisten mukavuuksien ollessa tällä hetkellä saavuttamattomissa, juon Berokkaa ja toivon etten ole enää juhannuksena tässä kunnossa. Ovat Ilmatieteen laitokselta luvanneet lauantaiksi kuumaa ja ukkosta. Siistiä.
Skitsoilija-Janne on ihastunut pikkuruisiin autoihin. Pakko myöntää, että olen itsekin katsellut sillä silmällä ja tuolla toisellakin sitä kaksipaikkaista Smarttia. Kaupunkiautona se olisi kyllä aivan loistava, vaan mahtuuko sinne tyttö ja valokuvauskalusto? Juuei. Sitäpaitsi Helsingin sisäinen kruisailu on aivan turhaa, sillä julkinen toimii ja kävellen olisit jo perillä. Vaan mistä vetoa, että en halua millään luopua siitä tulevasta työsuhdeautostani kun sopimus päättyy.
Nea June 21st, 2004
Se iski salakavalasti takavasemmalta, pisti äänen käheäksi ja nenän tukkoon. Se nosti kuumeen jonka pidin loitolla tahdonvoimalla ja särkylääkkeellä, se pisti minut aivastamaan kameran LCD-näytön pilkulliseksi ja nauroi partaansa kun niistin osan aivojani duunipaikan karheaan vessapaperiin. Selätin sen kuitenkin jo ennen aamukymmentä, ja päivän kuvaukset menivät kerta kaikkiaan hienosti. Minulle tarjottiin ihanaa katkarapu-kasviskasaria ja riisiä, enkä edes kuvitellut päätäni jomottavan. Paikalleen koneen ääreen pysähtyminen sen teki. Keitin puoli pannullista moottoriöljyä ja meditoin itseäni terveeksi.
Viikonloppu saattoi edesauttaa Lenssua iskemään kunnolla kiinni, sillä viileässä ilmassa saunan jälkeen oleilu ja tukka märkänä hilluminen tuskin ainakaan minun kertoimiani paransivat. Älysin sentään jättää fillarin kotiin ja hypätä raitiovaunuun kun aamuseitsemältä kömmin töihin. Ahkeruus on ilomme, mutta ihan sekopää ei silti tarvi olla. Ja kiitokset vaan niille, jotka pistivät tietokoneettomalle kuurille viikonlopuksi, ranteeni parani kertalaakista.
Post Scriptum: Hyi v***u kun vahvaa kahvia, yäk.
Nea June 17th, 2004
Juhlistin harvinaista vapaapäivääni nukkumalla kahteentoista, siivoamalla kämpän ja syömällä mukaroskaruokaa eli kotona valmistettuja ranskiksia kurkkusalaatin, ketsupin ja valkosipulikastikkeen kera. Ananaslimska ja tortillasipsit salsan kanssa puolestaan olivat vallan mainio aamiainen. Sitten päivitin hieman kotskasivujani ja lähetin kuvatoimistolle muutaman räpsyn. Mietin kuumeisesti, miten voisin alkaa päivittämään Neagraphyn Kuvaajan Kuulumisia -sivua hieman kätevämmin ja useammin, mutta asia jääköön vielä toistaiseksi hautumaan.
Julius June 17th, 2004
Silmät alkavat lupsua jo niin pahasti tässä vaiheessa, että pelkään nukahtavani junaan, jos suljen ne siellä istuessani hetkeksikään. Siirryin uuteen pitkävaikutteiseen insuliinimerkkiin Lantukseen noin pari viikkoa sitten, ja vaihdon jälkeen olen lähes joka aamu herännyt matalaan verensokeriin, eli hypoglygemiaan. Lantuksen huonoja puolia on se, että sokeri voi nyt laskea reilusti entistä matalammaksi ilman että tunnen olossani mitään erikoista. Alhainen verensokeri heikentää samalla yöunen laatua, ja aamut sekä työpäivät tuntuvat entistä raskaammilta.
Kuitenkaan parjaamatta tuotetta yhtään enempää, ovat sokeriarvoni pysyneet muuten erittäin tasaisina vaihdettuani vanhan Protaphanin Lantukseen. Se on hyvä, sillä huonon verensokeritasapainon - varsinkin korkeiden verensokeriarvojen, eli hyperglygemian - myötä ovat erilaiset lisätaudit yleisempiä myöhemmällä iällä. Välillä itsensä hoitaminen ja sokereiden jatkuva tarkkailu tuntuu kovin raskaalta - joskus se on jopa turhaa. Kuitenkin pieni muistutus mahdollisista munuais- tai sydänsairauksista, saati sokeutumisesta on hyvä kannuste parempaan omahoitoon.
Monesti ihmiset tuohtuvat, kun diabeetikoiden ei tarvitse suorittaa ase- tai siviilipalvelusta niin halutessaan. He sanovat usein, että onhan armeijan suorittaminen nykyään mahdollista myös diabeetikoille. Niin on, mutta he unohtavat sen seikan, että tämän vakavan sairauden omahoito ei lopulta ole niin helppoa kuin miltä se saattaa näyttää. Voin kuvitella itseni seisomassa ulkona asennossa, kun verensokeri päättää laskea alas ja taskussa odottavaan karkki- tai rusinapakettiin ei pääse käsiksi, tai metsäleirillä muiden syödessä sitä vähää mitä on saatavilla itseni vaatimassa säännöllisiä ja hiilihydraattipitoisia aterioita. On monta seikkaa, mitkä lopulta tekevät meidän diabeetikoiden elämän hankalaksi, vaikka se ei aina siltä näytäkään.
Onneksi tiede kehittyy jatkuvasti, ja omalle lapselleni - jolla on mahdollisuus sairastua diabetekseen, kiitos minun geeniperimäni - voi olla jo mahdollista siirtää terveitä saarekesoluja haimaan tuottamaan insuliinia luonnollisesti. Tällä alalla kehitys on hyvin nopeaa, ja esimerkiksi insuliinit ovat kehittyneet 90-luvun puolivälistä melkoisesti. Hyvä niin. Onhan kyseessä melkein jo kansallistauti meille suomalaisille.
