Po-po-pomppii
Julius November 11th, 2007
Selittelyä, kiertelyä, vastalauseita, luovuttamista ja tekosyitä. Noin, ja sitten asiaan.
Jokela
Kuulin juuri hetki sitten, että eräs läheisen ihmisen puolitutuista oli kuollut Pekka-Ericin luoteihin. Auts. Itse tapahtumasta parhaiten kertoo Lehti. Yleisesti olen jälleen raivoissani iltapäivälehdille, tällä kertaa myös mm. Aamulehdelle, kuinka he käsittelevät asiaa. Luonnollisesti pari päivää kaikki uutisjulkaisut tuottavat erikoisreportaaseja ja uutisoivat kaiken mitä irti saavat. Kuitenkaan ei mene kauaa, ennen kuin tilanteesta saadaan aikaan Suomen historian suurimpia farsseja, kun Juha Miedolta kysytään kommentteja tapahtuneesta, kun naapurit tiesivät tämän tapahtuvan, kun KOKO SUOMEN SUURI SURU, kun IS/IL/mikälie tarjoaa virtuaalikynttilöitä sytytettäväksi. Ja mainostajat aploodeeraavat.
Onneksi ihmisten reaktiot ovat olleet muuta kuin pelkäsin. Ihmiset oikeasti ymmärtävät, että tapahtuneelle ei välttämättä löydy yhtä suurta selitystä, jotain joka on tämän kaiken taustalla. Toki media yrittää kääntää ihmisten kollektiivista sormea kohti hevimusiikkia tai pelejä, mutta tällä kertaa ainakin minun lähipiirini on ottanut asian yllättävän hyvin. Ehkä mekin opimme.
Koulu
Minulla on kolmet laskarit tehtävänä. Miksi muuten luulitte, että kirjoitan pitkästä aikaa Kobaïaan.
Ja niin, olen taas ehdolla.
Blogimaailma
Kiitos Kasalle, olen muutaman kympin köyhempi. Vakuuttavaa jälkeä.


(via dst)
Allekirjoittanut
Flunssa painaa. Parturissa käyn edelleen noin kuukauden välein. Liikaa kaikkea, eli just sopivasti. Ehkä aloitan sen matematiikan vääntämisen kohta.
Kuunnelkaa näitä
Neurosis, Bob Dylan, Oceansize sekä tietysti ihana Justice.