Kamikaze
Nea August 24th, 2007
Nea “tilastopoikkeama” Gustafsson olkoon uusi nimeni. Kaikenlaisen ronkkimisen, leikkelyn ja kuvailun tuloksena on pari ymmällään olevaa lääkäriä, yksi häiriintynyt patologi ja epäily siitä, että minulla olisi aasialaisilla miehillä esiintyvä tauti. Kun kikattelin mielipuolisesti vastaanotolla, lääkäri luuli minun vain olevan hyväntuulinen.
Eilen minulle soitti pahoittelevan kuuloinen hoitsu, joka pyysi nätisti menemään vielä kerran labraan ja sitten ensi viikon perjantaina syöpälääkärin käsikopelotutkimukseen. Tietokonetomografiassa kaikki näytti normaalilta (vaikka epäilinkin minulta puuttuvan jotain, esim. perna), joten tämäkin käynti on niitä “ihan varmuuden vuoksi”. Kaiken kaikkiaan näyttäisi siltä, että minulla ei ole imusolmukesyöpää. Olen vain omituinen.
Vasemmassa olkapäässä sen sijaan on hermovaurio. Sen pitäisi kuntoutua parissa kuukaudessa itsestään, mutta itseni tuntien siitä ei ikinä tule kalua.
Nyt odottelen koulun alkua, työllistymistä, Marin muuttopäivää (3.9.), tupareita, koiravauvaa ja joulua.
mikä koiravauva teille tulee?
Walesin springerspanieli <3