Kohta täysi-ikäinen

Nea May 25th, 2007

Syntymäpäivät, tuo jokavuotinen pakollinen juhla. Kun olemme sattumoisin syntyneet Marin kanssa samana päivänä, joudumme viettämään juhlamme yhdessä. Tänä vuonna olemme varanneet kaupungilta saunatilat, joissa on mm. kymmenen hengen poreallas ja jääkaappi saunan pukuhuoneessa. Maksamme lystin vuoden aikana keräämistämme tyhjistä pulloista tulleilla rahoilla. Onneksi meillä juodaan paljon ja hartaasti.

Eilinen vapaapäivä meni siivotessa. Roskiskaappiin kertyy yllättävän paljon p**kaa jos sitä ei putsaa säännöllisesti, vaan esimerkiksi kerran vuodessa. Toinen ihana ylläri oli tietenkin jokaisen suosikki; lattiakaivo. Kun virtsakivistä kärsivää kissaa joutuu ruokkimaan erillään muista, kertyy ainoaan mahdolliseen ruokapaikkaan (kylppäri) melkoinen määrä karvoja. Jotka kulkeutuvat melkoisena määränä lattiakaivoon kahden henkilön pitkien ihmiskarvojen lisäksi. Onneksi on kumihanskat.

Marille on vuosi vuodelta vaikeampaa keksiä mitään nokkelaa lahjaa. Varsinkin kun viimeinen puolitoista vuotta on asuttu yhdessä, niin sitä jotenkin tottuu ajatukseen, että Mun Oma on Sunkin Oma, ja kaikki lahjaideat ovat sellaisia, mitä itsekin haluaisi. Joskus olisi mukavaa olla tylsä.

Minulta kysyttiin eilen Alkossa paperit, viime viikolla niitä tiedusteltiin Prismassa. Sitten iskee kriisi, kun niitä ei enää kysellä.

Podini nimi on Marvin. Ahhahhaa.

Comments RSS

Leave a Reply