Nea May 31st, 2007
Jääkaappirunousmagneetit ovat harvinaisen addiktoivia. Annoin kaverille synttäritoiveeksi “jos ei koiranpentua, niin jääkaappirunoutta”, ja sain jälkimmäistä Bileet-paketin. Ensimmäinen lause oli “teitetellä ja vartia eivät ole sanoja”. Nyt pakastimen edessä on keittiötikkaat, joilla aina vuorotellen istuskellaan pähkäilemässä yleensä jotenkin alkoholiin liittyviä nerokkaita lausahduksia.
Kotkassa “kiireellinen” tarkoittaa ilmeisesti “ei sillä nyt mikään hoppu ole”, sillä lääkärin antama lähete, joka käskee minut kiireellisenä kaulan ja niskan ultraäänikuvaukseen, on ollut matkalla jo kaksi viikkoa. Sillä aikaa nyt jo melkein ystäväksi muodostunut muhkura on muuttanut muotoaan jatkuvasti. Ylempi, aiemmin pienen herneen kokoinen patti muistuttaa papua, ja alempi, vaikka hieman vähemmän näkyvissä kuin ennen, on muuttunut kivikovaksi. Lisäksi kaulan jänne on kipeytynyt ikävästi.
Huomenna se sitten loppuu. Nimittäin meidänkin ravintolassa sisätiloissa tupakointi. Ja arvatkaapa kenen hommaksi jää vahtia, että lakia noudatetaan? Juu, yleisnakki-Nean. Onneksi samalla on viralliset terassikauden avajaiset, ja sääkin on luvannut suosia. Seuraavan kolmen viikon ajalle minulle oli merkattu listaan kolme vapaapäivää, yksi per viikko. Luojan kiitos minulla ei ole kahta työtä.
Julius May 31st, 2007
Työprojektini on saanut mukavasti tulta alleen. Alan olla melkoisen täysillä mukana Delphin hienouksissa, ja kuinka ollakaan 10–12-tuntiset työpäivät ovat jälleen täällä. Olen huomannut, että paras aika tulla töihin on kymmenen ja kahdentoista välillä, jolloin ehdin vielä lounaalle työpaikkaruokalaan, mutta suuri osa työpäivästä sijoituu hetkeen, jolloin työkaverit eivät tule häiritsemään muilla töillä kesken näppiksen rämpytyksen — jota myös koodaukseksi kutsutaan. Tästä tulikin mieleeni, miten joillekin murahdukset “deadline lähestyy” ja “ei pysty” eivät nykyään merkitse yhtään mitään. Onneksi rauhallinen luonteeni pistää minut vain hymyilemään…ei vaan murahdan ihan oikeasti ja toisella kerralla vielä korostetun vihaiseen äänensävyyn.
Kuuma alkuviikko ja sateinen nykyhetki ovat pitäneet minut tiiviisti joko puistossa hengailemassa kavereiden kanssa, sisällä töissä tai jossain julkisessa kulkuvälineessä; bussissa tai junassa. En ole päässyt siis juoksemaan moneen päivään, ja se alkaa taas näkyä henkisessä hyvinvoinnissa. Suunnitelmani on juosta jonain loppuviikon kauniina päivänä koko matka kotoa töihin, eli noin 21 kilometriä, panostaen alkuvalmisteluihin — lähinnä hiilihydraatin tankkaukseen ja matkavaraston hankkimiseen hyvissä ajoin. Jos jaksaisin tuon melkein puolimaratonin, enkä ole loppupäivänä tai seuraavina parina päivänä töissä aivan kuollut, voin merkitä reissuvihkooni onnittelut tavotteiden saavuttamisesta ja lisätä perään kauniin kukkatarran, jossa kukka on saanut seurakseen korean papukaijan, sekä tulta syöksevän äkäisen lohikäärmeen, joka tosin on kukkatarhassa kuin kotonaan.
Näin meillä tänään.
Julius May 28th, 2007
Istun kuulokkeet päässä kotona hikoillen kuin mielipuoli. Tämä kosteus ja kuumuus yhdistettynä on melko tappava yhdistelmä näihin kopperoihin tungettuna. Ulkona ukostaa, ja minä kunnioitan sitä kuunnellen Nick Draken eteeristä ääntä, kuinka hän sai päällensä nuo lukuisat soittimet, joista kaikki muut paitsi kitara on lähinnä pyhäinhäväistys musiikkiaan kohtaan. Kun kirjoitan irkkiin, miten täältä ei edes näe myrskyä kunnolla, iskee salama noin sadan metrin päähän ikkunasta. Se ääni on aivan omaa luokkaansa, ei mikään normaali jyrähdys, vaan ilman repeämisen ääni:
Joku ottaa kiinni maailmasta, pinnistää kaikki voimansa ja repäisee, kunnes maailma menee kahtia. Kun näkisi joskus tuonne repeymän sisälle, ja voisi tarkistaa onko siellä takana oikeasti yhtään mitään. Pitäisi ensin kiinnittää paljon foliota päähän ja julistaa itsensä kuolemattomaksi.
Olisi hetken valo-olento…
Julius May 27th, 2007
Kun seisoo tuossa hiekkarannalla, on kuin leijuisi pilviverhon keskellä, ympärillä häivähdys vettä vääristämässä näkymää. Usva peittää näkyvyyden lähes täysin, ainoat äänet ovat lähistön lintujen huhuilu, kaakatus ja liverrys. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän ja sitä useammin haluan tyhjentää pääkoppani kaikista ajatuksista. Kovasti yrittämällä pääsen ajatuksista eroon muutamiksi minuuteiksi kerrallaan; siis ettei päässä pyöri työasiat, ei ainaiset suorituspaineet ihan kaikesta mahdollisesta, ei suru, ei ilo, ei käytännössä mikään muu kuin keskittyminen johonkin yhteen yksinkertaiseen asiaan. Seisominen kylläisenä, lämpimähkössä alkukesän illassa keskellä usvaa meren rannalla on jotenkin niin suomalaista. Enkä pyristele vastaan tällä kertaa.
Karistin talviturkkini tänään, eikä 12-asteinen vesi tuntunut ollenkaan pahalta, saati kylmältä. Rehellinen pyrähdys meressä, reilut löylyt saunassa ja lopulta ruisleipää kera vastagraavatun kirjolohen ovat hyvä pohjustus hyville yöunille; keskelle usvaa, jonne vajoan hitaasti tehden kädellä rauhallisia uintiliikkeitä. Lennän kauaksi. Löydän ehkä jotain, jolla korjata siltoja matkani varrella ja varmistan, että todella opin ja kehityn. Se kun tuntuu monille olevan niin vaikeata.
Myös minulle.
Nea May 25th, 2007
Syntymäpäivät, tuo jokavuotinen pakollinen juhla. Kun olemme sattumoisin syntyneet Marin kanssa samana päivänä, joudumme viettämään juhlamme yhdessä. Tänä vuonna olemme varanneet kaupungilta saunatilat, joissa on mm. kymmenen hengen poreallas ja jääkaappi saunan pukuhuoneessa. Maksamme lystin vuoden aikana keräämistämme tyhjistä pulloista tulleilla rahoilla. Onneksi meillä juodaan paljon ja hartaasti.
Eilinen vapaapäivä meni siivotessa. Roskiskaappiin kertyy yllättävän paljon p**kaa jos sitä ei putsaa säännöllisesti, vaan esimerkiksi kerran vuodessa. Toinen ihana ylläri oli tietenkin jokaisen suosikki; lattiakaivo. Kun virtsakivistä kärsivää kissaa joutuu ruokkimaan erillään muista, kertyy ainoaan mahdolliseen ruokapaikkaan (kylppäri) melkoinen määrä karvoja. Jotka kulkeutuvat melkoisena määränä lattiakaivoon kahden henkilön pitkien ihmiskarvojen lisäksi. Onneksi on kumihanskat.
Marille on vuosi vuodelta vaikeampaa keksiä mitään nokkelaa lahjaa. Varsinkin kun viimeinen puolitoista vuotta on asuttu yhdessä, niin sitä jotenkin tottuu ajatukseen, että Mun Oma on Sunkin Oma, ja kaikki lahjaideat ovat sellaisia, mitä itsekin haluaisi. Joskus olisi mukavaa olla tylsä.
Minulta kysyttiin eilen Alkossa paperit, viime viikolla niitä tiedusteltiin Prismassa. Sitten iskee kriisi, kun niitä ei enää kysellä.
Podini nimi on Marvin. Ahhahhaa.
Julius May 24th, 2007
Eilisen himourheilun jälkeen kävi odotetusti:
Herään, ihmettelen virkeätä olotilaa ja hetken tilannetta tunnusteltuani huomaan halaavani kännykkää. Kännykkä sanoo kellon olevan 11:55. Tänään piti olla töissä, eli teen kotoa/koulusta töitä yömyöhään, kiva.
Onneksi kohta on viikonloppu.
Julius May 24th, 2007
Avasin viimein pyöräilykauteni, lopputulos: toinen kämmen verillä, jalat edelleen maitohapoilla ja valmiina kramppaamaan hetkenä minä hyvänsä. Kannattiko? Ehdottomasti. Huomasin samalla, että ohjaustankoa todella pitää nostaa reilusti, että farkut ovat aivan kamalat pyöräilyhousut, että 15 kiloa tavaraa selässä hidastaa matkaa — paljon — ja että ajo ilman pyöräilyhanskoja kuluttaa kämmenet rikki.
Ajoin siis ensimmäistä kertaa kotoa töihin, eli mukavat 21 kilometriä suuntaansa. Alkumatkan ylämäet, erityisesti Pasilassa ja Hakamäentien sillalla veivät puhtia hieman, mutta pahinta oli paluumatkalla pyöräily liian vähällä energiatankkauksella, jonka vuoksi jouduin matelemaan etanavauhtia lähimmälle kaupalle ostamaan pullon sokerijuomaa, jonka jälkeen matka sujui taas mukavasti. Ensi kerralla siis Gatoradea mukaan ja reilu välipala ennen kotiinlähtöä.
Jotta tiellä ajo olisi vielä sujuvampaa, kannattaisi ehkä myös vaihtaa renkaat hieman kapeampiin, sillä vaikka tuollaisilla tankkirenkailla on todella mukava ajaa ryteikössä, ovat ne maantiellä lähinnä hidastava tekijä. Noh, kasvaapahan kunto samalla. En muuten ole vuosiin ollut niin nälkäinen kuin tänään palatessani kotiin ja ahmiessani loputtoman määrän ruokaa. Ehkä ensi viikosta alkaen, siis kun minulla taas on aikaa, voisin tehdä työmatkapyöräilystä itselleni tavan.
Julius May 21st, 2007
Tuottelias päivä onnellisesti jo melkein takana. Sain töissä luettua toistasataa sivua Delphi-opusta, ja alan jo päästä sinuiksi kyseisen kielen kanssa. Jo pidempään C#.netiä koodanneena Delphissä on paljon hyvää, jota kaipaisin myös näihin uudempiin kieliin. En yhtään ihmettele, että niin monet koodariparrat jaksavat ylistää tätä Borlandin oliokieltä parhaaksi lajissaan.
Kun istuu kahdeksan ja puoli tuntia kirjan ja tietokoneen edessä, täytyy näin illalla päästä nollaamaan aivot totaalisesti — eli lenkille. Voisin ottaa tavoitteekseni piirtää ja mitata juoksulenkit aina tavoitteeseeni, eli parin vuoden päästä(kin) järjestettävään Helsinki City Marathoniin asti. Ihan vain arkistoidakseni tätä vaihetta elämässäni, jotta voin sitten parinkymmenen vuoden päästä Westend-huvilassani takkatulen ääressä näitä katsella ja naureskella puhkuessani saippuakuplia piipun läpi.
Tämänpäiväinen reitti kulki Otarannan kautta Otsolahdenrantaan, josta alitin Länsiväylän Westendin puolelle, kiersin siellä lenkin, ylitin sillan takaisin Tapiolaan, josta suuntasin kaupunginosan pohjoisosan kautta takaisin Otaniemeen. 10,5 kilometriä, ja nyt oikea polveni kiukuttelee jo sen verran, että taidan pitää muutaman päivän taukoa juoksemisesta.
Julius May 20th, 2007
Onpa mukavaa herätä hyvin onnistuneiden sitsien jälkeen. Olin siis järjestämässä muun hallituksen kanssa sitsejä killan toimihenkilöille, ja toden totta kaikki sujui mallikkaasti: ruoka oli hyvää ja valmistui tarjoiltavaksi ajallaan, juomaa riitti ihmisille ja suurin osa oli niin humalassa, että vähän isompiakaan mokailuja ei olisi huomattu, jos sellaisia olisi tapahtunut.
Sitseissä riittää töitä. Alkujärjestelyihin kuuluu kymmenien lautasten, lasien ja ruokailuvälineiden kantaminen varastolta, ruoka- ja juomaostokset, kokkaaminen sekä pöytien kattaminen ja tilan koristelu. Sitsien aikana aikaa menee lähinnä tarjoiluun ja astioiden keräämiseen. Lopuksi odottaa valtava tiskivuori — jota astianpesukoneet onneksi madaltavat vauhdilla — sekä överitilaan itsensä juoneiden kaitseminen, “mä haluun vähän auttaa teitä” *ryskis*.
Tänään on vielä tiskejä odottamassa pesemistä sekä kilokaupalla astioita kannettavaksi takaisin varastolle. Ovatko sitsit tämän kaiken arvoista? Kyllä. Suosittelen kokeilemaan…
Hmm, puolen tunnin päästä syömään. Tarjolla smetanassa haudutettua broilerinfileetä, chiliporsasta tai kebabpitsaa. Taidan kallistua porsaan puolelle.
Nea May 18th, 2007
Kevään viimeinen koulurutistus ja lisääntyneet työvuorot yhdistettynä pariin kuvaushommaan meinasivat imeä minusta kaikki mehut. Lisätään soppaan vielä se perinteinen kesätyöstressi, kun postia ei enää saa olkapäiden takia jakaa. Meinasin jo lähteä satamaan ajelemaan autoja laivasta kentälle, mutta baarin pomo tuossa taannoin ehdotti palkankorotusta ja lupasi melkein täydet työvuorot, niin eipä sitäkään tarvitse enää murehtia. Tervetuloa kesäterassille vaan!
Syksyllä on taas pakko mennä kouluun, sillä (ylläri) linjamme lopetettiin ja kursseja ei sitten myöhemmin olekaan enää niin vaan tarjolla. Kouluvuoden saldona on sohvapöytä, sormus, kaksi lamppua, valokuvakehys ja vessan naulakko. Olen tyytyväinen itseeni. Vaikka matematiikan 2. kurssi jäikin vielä roikkumaan.
Kaulassani on patti. Se on hiipien kasvanut niin isoksi, että eilen sen huomasivat asiakkaatkin. Lääkäri on tänään. Perinteitä kunnioittaen lähden sieltä tulehduskipulääkkeen ja “jos se ei häviä niin tule sitten takaisin” -kommentin kanssa. Kova on luottamus.
Sain perheenlisäystä tiistaina. Eijei, en ole ottanut kissaa tai muutakaan elukkaa, nykyisissä on toistaiseksi ihan tarpeeksi. Sen sijaan minulla on pieni ja tyylikäs 8Gb iPod, saman mustana kuin ihana läppärini. Synttäribileitä varten lataan sen täyteen musiikkia. Juhlat nimittäin pidetään eräissä saunatiloissa, jossa sen 10 hengen poreammeen ja kolmen jääkaapin lisäksi ei ole mitään musiikkivehkeitä.
Minulla on vapaa perjantai. Mitä kummaa?