Ovet ja ikkunat
Nea December 23rd, 2006
Tämän vuoden joulukuu on ollut kerrassaan ihmeellinen. Ensin saan veronpalautuksia, sitten puolet enemmän palkkaa kuin odotin ja vielä lomarahan Postilta. Äimän käkenä olen nyt kiroillut, että opintotuen tulorajat menevät yli kovan paukkeen säestyksellä. Kivahan se on rahaa saada, mutta ei perhana nyt ihan näin paljon! Laskin lokakuussa, että saan tienata tänä vuonna vielä hieman päälle kahden palkan verran, ja että jeejee ei tarvi palauttaa tukia. No, vituikshan se meni, kuten minulla on nykyään tapana sanoa kaikesta. Lisätkää soppaan vielä sähkölaitoksen hieman pieleen mennyt arviolaskutus vuodelta ja kahdelta kuukaudelta, niin rankan työrupeamani tulos on plusmiinus nolla. Hurraa vaan tulorajoille.
Joulukin tulee. Pienenä sitä ei millään malttanut odottaa ja nyt se puskee päälle liiankin nopeasti. Tänä vuonna kaikki saavat hienoja, yksilöllisiä ja nerokkaita lahjoja! Ja lähes kymmentuntisen työvuoron aatonaattona puurtaneen, väsyneen ja kiukkuisen takkutukan, joka joulupäivänä tekee toisen mokoman työvuoron. Isona minusta tulee kuollut.