Nea November 22nd, 2006
Kun eilen illalla en saanut unta, lueskelin joutessani Tieteen Kuvalehteä. Siinä oli artikkeli miesten ja naisten aivojen eroista, sekä pieni testi jolla haluttiin osoittaa eri sukupuolten päättelytapojen eroja. Hienon skannerini vuoksi tekin voitte tehdä samaisen testin. Kuinka yllättävää, että minulta meni ylemmän pähkinän ratkaisuun lähemmäs minuutti, kun alemman vastaus suorastaan hyppäsi silmille parissa sekunnissa.

Edit! Selvyyden vuoksi. Ylempi tehtävä: Mikä on puuttuva dominopala? Alempi tehtävä: Mitkä kolme kuviota on esitetty peilikuvina suhteessa muihin? Vastaukset postauksen alalaidassa.
Tämän innoittamana tein pitkästä aikaa pari muutakin nettitestiä. BBC:n ajattelutapatestissä olen edelleen spatiaalisesti ajatteleva. Sen sijaan älykkyysosamääräni on mukamas sitten viime kerran noussut, se kun on tekemäni testin mukaan 153. Pelottavaa.
Vapaapäivänsä voisi huonomminkin käyttää.
Vastaukset: Puuttuva dominopala on D, ja pelikuvaflamingot ovat A, D ja G.
Nea November 16th, 2006
Hei taas pitkästä aikaa. Tässä välissä olen (ei missään tietyssä järjestyksessä):
- Käyttänyt kolmea eri 3D-mallinnusohjelmaa
- Lukenut vuosittaiset Sandmanit
- Joutunut Joku Von Hertzenin halaamaksi
- Kävellyt kepeillä
- Hitsannut
- Laulanut Hevikaraokea
- Ollut Tallinnassa
- Kuvannut lisää autoja
- Nähnyt Santerin (!)
- Selvinnyt hirveästä koulutyötaakasta vain saadakseni samanlaisen tilalle
- … ja lisännyt kahvinkulutusta vähintään kahdeksaan kuppiin päivässä
Yllä mainituista hauskinta oli hitsaus, vaikka kyllä se nosturin nokassa keikkuminen autoja kuvatessa kiri aika hyvällä tuloksella kakkoseksi. Tallinna sen sijaan oli hienoinen pettymys, johtuen aika isolta osin kävelykepeistä. Firma täytti viime viikonloppuna kaksi vuotta, onneksi olkoon Neagraphy. Sen kunniaksi voisin päivittää sivut, mutten hitto vie millään viitsi!
Tänään on vapaapäivä, minkä aion käyttää 24:n ensimmäisen tuotantokauden katsomiseen. Myös Kotkan uusin rahareikä, kauppakeskus Pasaati avataan tänään, mutta aion vain katsella ilotulitusta parvekkeelta ruuhka-ahdistuksen välttämiseksi.