Archive for August, 2006

Kesän loppu

Julius August 31st, 2006

Viimeinen työpäivä täysipäisen^H^H^Hväisenä työntekijänä oli siinä.

Huomenna kouluun.

Pitääkö minun taantua pieneksi ollakseni kuten phuksitoverini?

Pitääkö minun luopua aikuisuudesta seuraaviksi vuosiksi?

Rakkauden tennissukka

Nea August 27th, 2006

Töistä kotiin tullessani villeissä sademetsissä kehittyneet aistini havaitsivat jotain omituista; heti ovella kuulin vieraita ääniä ja haistoin omituisia tuoksuja. Otin viidakkoveitsen vyöltäni ja lähestyin varoen olohuonetta. Juuri kuten olin olettanutkin: neljä ihmistä olohuoneessa syömässä varhaisaamun tortillaa. Hiivin joukon selustaan ja TAPOIN HEIDÄT KAIKKI!

(Oikeasti otin sämpylän ja mokkapalan ja liityin bileisiin. Sittemmin parvekkeella istuttiin hajalle tuoli.)

Alkuviikon pidin Oikeaa Lomaa ja lojuin kylpylässä pari päivää. Oli mukavaa kun sai syödä toisten valmistamaa ruokaa, ei tarvinnut huolehtia kissoista eikä siivota ja puhtaat pyyhkeet sai laittamalla oveen lapun.

Perjantainen Rättö & Lehtisalo-joukkueen keikka Tavastialla oli paras pitkiin aikoihin. Siellä oli oikeasti kiva jorailla, saipa vielä tennissukan kaupan päälle. Kotimatka meni lukuisten tupakkataukojen takia melko hitaasti, mutta tulipa sitten käytyä Tesjoen keskustassa. Siellä on kirjasto, posti, baari ja kepab-pizzeria. Niin ja kiikku.

Ennen aamun muuttumista päiväksi heitän Vernan pihalle ja käyn tukkimassa parit turvat. Sitten ehkä nukkumaan.

Kissabussi vieköön

Julius August 15th, 2006

Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali näyttää tänä vuonna todellisen klassikon, yhden kautta aikain hienoimmista teoksista, Hayao Miyazakin Tonari no Totoron. Miten silkka riemu ja ilo voi tuoda jokaisella katselukerralla kyyneleet silmiin, puhdas kauneus ja ihmetys hymyn huulille. Painotan, jos jostain aivan käsittämättömästä syystä arvon lukija ei ole nähnyt Totoroa, tarjoaa R&A siihen viimein hyvän tilaisuuden.

Huhujen mukaan Miyazakin elokuvia tuotaisiin enemmänkin Suomen elokuvateattereihin ja DVD-levitykseen. Itsehän olen hankkinut nuo kaikki jo ajat sitten ympäri maailmaa, mutta siitä huolimatta, tässä puhutaan melko isosta jutusta, siitä todellisesta kulttuuriteosta.

Mäk

Nea August 14th, 2006

Vanhan koneen kovalevyn hajottua vaivuin viikonlopuksi epätoivoon. Sinne nimittäin menivät parin vuoden työt, sähköpostit, koulujutut, melkein koko elämä (joillain tytöillä se on kuulemma käsilaukussa, pah, vanhanaikaista). Ystävän tuttava kuitenkin nörtteili tiedostot talteen, mistä olen Yellowstonen bändi-iltoihin ilmaisen sisäänpääsymaksun ja ainakin monen kaljan verran kiitollinen. Puhumattakaan siitä rispektistä.

Tätä kirjoittelen ihanalla uudella MacBookillani, joka toimii kuin unelma. Ohjelmien ja sunmuiden kanssa menee vielä tietenkin aikansa, mutta yllättävän hyvin on palautunut mieleen mäkin käyttötapa vuosien takaa.

Varo, Helsinki, kohta koet läsnäoloni jälleen.

Tumma pilvi

Julius August 14th, 2006

Luonto henkii kuolemaa. Tukehduttava savu peittää auringon taakseen ja rutikuiva kasvisto odottaa puhdistavaa tulta. Aamut ja iltapäivät ovat vaikeita olla; flunssainen olo ja hengityksen vaikeus. Aamuiset pilvet lupasivat paljon, eivät antaneet. Kuinka kesä voi olla näin näännyttävä, kuinka aurinko ei enää ilahduta, vaan kielii kaiken päättymisestä. Syksy ja sateet hoi, täällä olisi puhdistettavaa.

Toiveikkaana kannan sateenvarjoa työmatkoilla.

Yön sinfonia

Julius August 9th, 2006

Symphony of the Night

Pelien ostaminen loppui tähän. Samoin levyjen ja elokuvien, nyt pyrin pysymään hengissä ja ostamaan perheelle ravintoa sen verran, että selviämme talven yli.

Niin, hurahdin pahasti Castlevania-sarjaan. Kierteen aloitti DS-peli Dawn of Sorrow, johon jäinkin koukkuun vakavin seurauksin. Läpäisin pelin lähes sataprosenttisesti muutama päivä sitten, jolloin posti toi sopivasti lisäpelattavaa PSX-pelin Symphony of the Night muodossa. Niin, Playstationin harvinaisin peli ainakin Euroopan markkinoilla. Verta ja kyyneleitä on vuodatettu tämän pelin eteen, mutta uskokaa tai älkää hyvät lukijat, se oli sen arvoista… Ihmissusia, zombeja ja luurankoja, jotka kaikki räjähtävät ja palavat tulimeressä kuoltuaan. Tulimeressä. Räjähtävät.

Vau.

Sitä odotellessa

Nea August 2nd, 2006

Kortisoni laitettiin tällä kertaa vasempaan käteen. Tämä tarkoittanee postinjakourani loppua, ellei minua sitten jatkossa laiteta autopiirille. Päivätöitä postissa olisi vielä tämän sairaslomaviikon jälkeen viikko, sitten voikin olla kolme viikkoa ilman aikaisia aamuherätyksiä.

Opintolaina meni hyvään tarkoitukseen, eli uuteen tietokoneeseen. Valmistautukaa elämänne järkytykseen; minä ostin Macin. Olen koko kesän harkinnut kannettavaa, mutten löytänyt pc-maailmasta mitään tyydyttävää. Nyt siis hankin suuremmalla muistilla varustellun, tyylikkään mustan MacBookin. Olisin ostanut pron, mutta aamukahvit menivät nenään hinnan kohdalla. Hymyilin itsekseni, kun hoksasin, että pystyn vetämään piuhan nyt suoraan kamerasta koneeseen kulkematta muistikortin kautta. Ja mikä parasta, koneen voi vähentää verotuksessa!

Nyt vähän vauhtia siellä kuljetusfirmassa…