Julius July 28th, 2006

Tuollaista yhtyettä pitäisi mennä kuuntelemaan kuukauden päästä Tavastialle. Aamuisesta Radio Helsingin arvaa mikä biisi -kilpailusta voitin kaksi lippua keikalle, ja ehkä voisin näin liput jo voitettuani tutustua myös yhtyeen musiikkiin. Biisiarvaus oli helppo nakki, sillä minulta meni aikaa noin viisi sekuntia ensimmäisestä soinnusta viestin lähettämiseen, sillä eihän sellaisia voi miehiksi kutsua, jotka eivät ole eläneet nuoruuttaan Rushin tahdissa. Tom Sawyer, ensimmäinen syntikkamatto ja rumpukomppi paljasti.
Ja HarHar sanoi Geddy Leetä Rushin rumpaliksi.
Nea July 24th, 2006
Sairasloma, kortisonipiikki ja oikealle kädelle käyttökielto. Ei olisi voinut paremmin sattua tuon saikun kanssa, nukuin sitten ensimmäisellä viikolla kevyet 14 tunnin unet lähes joka yö. Näillä eväillä köllöttelin vielä viime viikon kotosalla, vaan tänään koitti paluu arkeen. Viikon ainut vapaailta hupenee tässä kovaa vauhtia, eikä toivoakaan säävarauksellisista vuoroista, sillä nythän on Meripäiväviikko! Siellä te pallinaamat sitten istutte, ja minä kaadan teille kaljaa.
Torstaina pääsen baarista puoli viideltä aamulla, postissa pitää olla puoli seitsemältä ja baarissa taas kahdeksalta illalla. Onneksi olen omaksunut häkellyttävän kyvyn muistuttaa ihmisolentoa senkin jälkeen, kun olen kaksi kuukautta nukkunut 4 tuntia vuorokaudessa ja ollut loput töissä.
Eilen meille roudattiin 4-viikkoisia kissanpentuja, joita nyt Marin kanssa äidinvaisto kirkuen ollaan syötetty tuttipullolla. Puhuiko joku vapaa-ajasta?
Julius July 21st, 2006

Lisää luettavaa, viimein. Jo pidempään fanittamani Maddox (linkki etusivun sivupalkissa, se piraattikaveri) julkaisi ensimmäisen kirjansa viimein, ja aiheena on, noh, olla hakuteos miehisyyteen. Jos jo lähes naurettavan pitkälle viety poliittinen korrektius ärsyttää, hakkaa herra Maddox kaiken hyvää makua edustavan pölyksi lattialle, lakaisee pölyn maton alle ja sytyttää vielä lopuksi koko talon palamaan.
Takakanteen on printattu miehen saamaa fanipostia:
WHAT YOU SAY ABOUT WOMEN IS SICK. YOUR A HORRIBLE PERSON.
- Melissa
I didn’t raise you like this. Why are you like this? Your father’s not like this either. This is terrible.
- Maddox’s mom
I think you’re a terrible person and I hope you get some psychiatric help. Go to hell.
- Carolyn
Taidan aloittaa lukemisen välittömästi.
Julius July 16th, 2006
Suoritin kevyen paluun Suuresta Virallisesta Blogimiitistä Tampereelta, johon oli avoin ja ainoa kutsu irkissä (hähä epänörtit) jo toista viikkoa esillä. Paikalle eksyi suuriegoisen itseni lisäksi Säädön syrjässä -Sakari, Elefanttipuhetta-Timo, Warranty Void -Taskinen, Taustameteliä-Loke, Anselista oikealle -psi, rispekt-pompo ja Portti naisten maailmaan -Arawn.
Potretteja ja kuvia humalaisesta öyhötyksestä voi katsella mm. psi:n galleriassa.
Lähetinpä myös palautteen Koffille sisällöntuotannon epäonnistumisesta.
Nea July 14th, 2006
Tämän viikon olen pällistellyt sairaslomalla olkapääni takia. Menin maanantaina hakemaan lääkäriltä särkylääkkeitä, mutta setä kielsikin työnteon kokonaan todettuaan, että eräs jänteeni on niin turvoksissa, että uhkaa räjähtää.
Särkänniemi oli ihana. Delfiinit olivat kivoja, hattarat hyviä ja hilavitkuttimet jänniä. Vaikka päivällä olikin 32 astetta lämmintä ja tupa täynnä lapsiperheitä, onnistuimme silti pitämään ihan hillittömän hauskaa. Kuuden jälkeen pääsimmekin sitten lähes jonottamatta kaikkiin ajeluihin, mutta koska esimerkiksi yllekirjoittanut oli reissussa kolmen tunnin yöunilla, jouduimme lähtemään kotiin jo puoli yhdeksältä. Ajettuani omaa kuskivuoroani noin puoli tuntia aloin nähdä kaiken kahtena. Loppumatkan koisin suu auki repsikan paikalla.
Sunnuntaina pitäisi osallistua rippijuhliin. Moisissa bileissä ei ole tullut oltua sitten omien isosaikojen.
Julius July 12th, 2006
Teille, jotka olette yhtä epäonnisia allekirjoittaneen kanssa, ettekä päässeet viimekuiselle Mogwain Tavastian keikalle, tarjoaa archive.org kyseisen keikan laadukkaina äänitiedostoina ladattavaksi. Nauttikaa.
Julius July 12th, 2006

R.I.P. 1946-2006
Well you wore out your welcom with random precision,
rode on the steel breeze.
Come on you raver, you seer of visions,
come on you painter, you piper, you prisoner, and shine!
Pink Floyd: Shine on You Crazy Diamond
Julius July 7th, 2006
Niin minusta tuli tekniikan opiskelija, sillä pääsin tietotekniikan osastolle Teknilliseen korkeakouluun, jossa pisterajat tipahtivat käsittämättömät seitsemän pistettä viime vuodesta. Muutenkin TKK:n pisterajat putosivat lähes jokaisella osastolla johtuen vähäisestä kiinnostuksesta ja kohtuullisen vaikeista kokeista.
Huomenna sen kunniaksi grillaamaan Otaniemeen. Rok!
Nea July 6th, 2006
Vapaa-aika menee edelleen nukkumiseen, hullun puuhaa tämä tällainen. Jos ensi kesänä harkitsen kahta työtä, muistuttakaa, että hankkiudun sitä ennen eroon kaikista kissoista, ihmissuhteista, asunnosta sekä ruuan ja unen tarpeesta. Eilen leikkasin väsyneeseen päähäni söpön otsatukan, ylihuomenna lähdemme koko päiväksi Särkänniemeen. Vaan arvatkaas missä olin toissapäivänä, kenen kanssa ja mitä tekemässä! Vihje: katso kuva.

Julius July 1st, 2006


Jos minusta ei kuulu hetkeen mitään, olen varmaan unohtunut tuonne sängyn pohjalle.