Altered course

Julius June 27th, 2006

Juhannuskeikka

Ensimmäinen lääkärikäynneistä ohi. Vahva antibioottikuuri ja jotain outoa voidetta mukanani palasin kotiin 140 euroa köyhtyneenä. Onneksi on vakuutus, kiitos äidille siitä. Minulla, kuten myös usealla sukulaisistani on huono iho siinä suhteessa, että se riehaantuu joko kuumassa tai kylmässä lämpötilassa. Minulle näköjään helle aiheuttaa hyvin ikävän ihottuman päänahkaan, josta saa kärsiä kaikin tavoin, usein ikävällä tavalla. Onneksi nämä ovat silti ratkaistavissa lääkkeillä.

Huomenna #vaski-miitti, paljon matkakokemuksia kerrottavana, vähän makkaraa, oliiveja, munakasta ja tuliaisdrinkkejä. Jos vielä jonkin hyvän mikserin löytäisin Absolut Kurantille.

Töissä odotti mukava kaaos ja valtavasti tekemistä. On aina mukava palata takaisin, kun ei tarvitse istua ihan toimettomana heti aamusta. Joskus kesät ovat hiljaisia, onneksi ei tänä vuonna.

Tilanne ei siis vaikuta ihan niin synkältä kuin aiemmin luulin.

Levykaupasta Mark Hollisia ja Isistä. Tähänkö Jazz-putki katkesi?

Comments RSS

Leave a Reply