Freedom calling
Nea June 22nd, 2006
Viime aikoina vapaa-aika on mennyt nukkumiseen. Sitäkin on tosin ollut niin vähän, että unet ovat jääneen pariin tuntiin aamuyöllä ja toiseen pariin iltapäivästä. Epäsuorasti tämä johtuu näistä keleistä, sillä minulle baarin työvuorolistaan laitetut säävaraukselliset terassivuorot ovat toteutuneet kaikki, jonka lisäksi olen tietysti hikoillut kaiket arkipäivät postissa. Niin, ja ne ihmiset istuvat siellä terassilla jumalauta vaikka puoli neljään, kun meikäläisellä sattuu olemaan liukuva työaika.
Olen huristellut postin lajittelukeskukselle skootterilla. Olen varmaan aika näky. Mutta seuraavat kolme päivää minulla on täysin vapaata. Älkää herättäkö ennen sunnuntaita, ja hyvää juhannusta itse kullekin.