Las Satanas
Nea March 7th, 2006
Lauantainen rokkiorkesteri Diablon keikka oli oikea minikokoisen plokkarin unelmien täyttymys. Korvatulppiini lyötiin kivuliaasti ainakin sen kuusi kertaa, kärsineen jalkapöytäni päälle astuttiin koko Kovan Hevimiehen 140 kilon voimalla, rikkinäinen tuoppi päätti jäädä pystyyn kämmenelleni terävä puoli alaspäin ja joku riemuidiootti yritti koko ajan kaapata minut kiinni. Haluan pääni päälle vilkkuvan neonvalokyltin, jossa lukee “Olen täällä töissä, vittuun tieltäni”. Se tuntuisi olevan ainut keino viestittää humalaisille dorkille, että minua tosiaan kannattaa väistää ihan nätisti ja päätä aukomatta ellei halua lentää kaaressa pihalle. Siinä ovella on nimittäin ne neljän metrin melko jyrkät rappuset, se sattuu kun siitä lentää.
Verna se on aika velmu. Lähdin eilen kuskaamaan yhteishuoltajuudessa olevia Odinia ja Merliniä viikonloppuisänsä luo. Autossa haistelin, että oma pikku paskiaisemme Odin oli tainnut vääntää jekun koppaan. Jarnon kämpillä avasin boksin ja tsädäm! siellä ei ollut ainoastaan Odin ja paskaa, vaan myös hyvin paskainen Verna. Oli livahtanut kantokoppaan minulta salaa, eikä huomattavasti isomman Odinin tuuppiessa ollut voinut muuta kuin istua kakkakasan päällä. Pesin sitten kopan, pyyhkeet ja melko vastahakoisen pikkuneidin niillä välineillä mitä oli käytössä (kylpyamme ja sininen Bliw).
Kalenteri pursuilee välikokeita, autokoulun kakkosvaihetta, töitä ja deadlineja. Rahatilanne on kerrassaan onneton, mutta onneksi kesä tulee pian (kesäkesäkesä) ja pääsee kovempaan kuukausipalkkaan kiinni. Loppukesän haaveissa siintää matka. Alkukesä näyttää melko, tuota, työläältä. Sosiaalisen elämän, seurustelun, koulun, työn ja levon yhtälö ei ratkea ainakaan momenttilauseella.