Asiaa toisesta viikosta
Julius January 27th, 2006
Luin joitain vuosia vanhoja kirjoituksiani, ja voi kuinka tuolloin oli aikaa vaikka mihin. Nykyään olen joko töissä, opiskelen tai hajoan pää tyhjänä joko tietokoneen tai television edessä. Silloin tekstinikin olivat nokkelampia, eikä oviakaan tarvinnut lukita lähtiessään kauppaan; harjanvarsi oven edessä oli riittävä.
Olen saanut kuulla läheisiltäni pahoja sanoja, tai ainakin minun valintaani on suuresti hämmästelty, kun olen näissä vaaleissa päättänyt äänestää Sauli Niinistöä. Miksi? Olin vankkumaton Tarja Halosen kannattaja vielä puolitoista vuotta sitten. Ollessani työntekijä, demarius katosi minusta hiljattain, varsinkin, kun aloin itse huolehtimaan omista raha-asioistani. Tämä ei kuitenkaan liity presidentinvaaleihin, vaan tällä kertaa kantani on lopullisesti vahvistanut Tarja Halosen tukijoukkojen törkeä toiminta Niinistön mustamaalaamiseksi. Toki myös Niinistön kannattajilta on kuulunut ivaa ja pilkkaa vasemmiston ehdokasta kohtaan, mutta lähes kaikki on tullut yksityisten kannattajien suusta.
Vasemmiston Niinistön vastainen propaganda tulee tahoilta kuten SAK, Paavo Lipponen ja joidenkin arvostelijoiden mielestä myös päämedioilta, kuten Yleltä, Mtv3:lta ja Helsingin Sanomilta. Lopullisesti malttini kuitenkin meni SAK:n ilmoittaessa tukevansa Halosen vaalikampanjaa. Siis työntekijäjärjestö, jonka ei pitäisi olla poliittinen järjestö, joiden jäsenistä ei varmastikaan suurin osa ole SDP:n kannattajia, käyttää jäsenmaksuista saamiaan rahoja vaikuttaakseen myös politiikassa. Viialaisen valehteluun perustuneet hyökkäykset mm. Mtv3:n vaalitentissä ja lehtien sivuilla ovat saaneet niin sanotusti “sappeni kiehumaan”. Surullisinta oli Lipposen koko poliittisen uran kyseenalaistava takinkääntö Nato-kysymykessä. Mahtoi olla vaikea päätös miehelle, joka vielä taannoin oli viemässä Suomea Natoon ja myös ns. “veljeili” Yhdysvaltojen kanssa.
Tähän maahan tarvitaan enemmän keskustelua työnteosta. Tällä hetkellä virallinen totuus on SAK:n sanelemaa, ja toisinajattelijat kerta toisensa jälkeen vaiennetaan kansaa riistävinä porvareina. Nyt olemmekin tilanteessa, jossa puolet kansasta riistää toista puoliskoa. Kumpi riistää kumpaa? Tai no, antakaa olla. Käykää äänestämässä.
Lisäys: Unskin vaaliblogi on näiden vaalien hienoimpia asioita. Varsinkin pitkiksi venähtäneet kommenttiosiot ovat mukavaa luettavaa kirjoittajien asiallisuuden ja monien kirjoitusten analyyttisuuden vuoksi.
Takkia on Halonenkin kääntänyt, kun hallitus hyväksyi varallisuusveron poiston demarit etunenässä. Halonen hyväksyi lain ja päätti sitten kritisoida Vanhasta Ollilan vetämässä vaalitentissä varallisuusveron poistamisesta.
Toisekseen Halonen näyttäytyy globaalina hyväntekijänä ja muistaa muuten niin kovin ympäripyöreissä puheissaan mainita tärkeitä sanoja, kuten globalisaatio, solidaarisuus, ihmisoikeudet ja köyhyys. Minun mielestäni Suomen presidentin tehtävä on johtaa ulkopolitiikkaa ja toimia tärkeänä mielipidevaikuttajana sisäpolitiikassa, ei toimia yleisenä maailmanparantajana. Se työ sopii paremmin vaikkapa Amnestylle tai jollekin muulle järjestölle.
Tuomiojan/Lipposen/Halosen aika on ohi. Emme halua seuraavaksi Heinäluoman/Halosen aikaa.
Äänestäkää.
Niin äänestetäänkin, Halosta.
Äänestäkää, tai saatte Halosta!-)
Äänestetty on jo - monen esille nostamaa “Tanjasta Suomen kuningatar - ihquu” painajaisen toteutumista vastaan. Politiikasta minä en mitään ymmärrä paitsi sen, että on minun mielipiteeni ja väärä mielipide.
Ilmeisesti sinua ei kuitenkaan tunnu häiritsevän se mitätön sivuseikka, että Niinistön koko vaalikampanja perustuu törkeään kaikkien takinkääntöjen äitiä petaavaan petokseen.
Tarkoitatko Darsu kenties Työväen presidentti -kamppanjaa, joka on ainakin minusta nostanut mukavasti keskustelua vaalien aikana?
Mitä tarkoitat kun sanot toisen puolen kansasta riistävän toista?
Vai että porvari presidentiksi. Itseäni huolestuttaa kovin tuo Niinistön puhe siitä, että hyvinvoinnin epätasainen jakautuminen kasvun aikana kuuluu asiaan ja sitten kun on kasvettu tarpeeksi niin hyvinvointi jakautuu kaikille. Toisin sanoen hänestä on ihan ok että jollakulla menee sen verran huonosti mitä nyt tiedetään että joillain menee. Niin, ja milloin mahtavat porvarit olla tyytyväisiä -milloin on (talous)kasvettu tarpeeksi (jotta voitaisiin sitten köyhillekin jakaa)? Ja millä ehdoilla??
Tarkoitin tuolla sitä, että kokoomus ja porvarit mielletään yleensä rikkaaksi eliitiksi, joka riistää köyhää ja heikkoa työläistä sen minkä ehtii. Nyt kun kannatus on noin 50% molemmille, niin tuleekin mieleen, onko rakas kansamme jakaantunut kahtia: riistäjiin ja riistettäviin…
Ärsyttää tämä käsitys tuloeroista tai hyvinvoinnin epätasaisesta kasvusta, kun heti suoraan oletetaan sen tarkoittavan sitä, että rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Tuloeroilla ja hyvinvoinnin epätasaisella jakaumalla ei ole merkitystä.
Sillä on merkitystä, riittääkö sen pienituloisimman osan tulot asumiseen ja elämiseen tai välttämättömimpiin menoihin kuten vaatteisiin ja lääkkeisiin.
Jos tulot tai hyvinvoinnin taso on kaikille sama, ollaankin jo sitten aika kaukana länsimaisesta markkinataloudesta ja lähempänä neuvostoliittolaista mallia.
Ensinnäkin, ne harvat mtv3sen uutiset jotka näin olivat toki puolueellisisa, muttei suinkaan Halosen puolella vaan Niinistön. Esimerkki: Asiantuntija sanoo NATOn tuovan suomelle turvallisuus takeita seuraava uutinen: Niinistö lähempänä NATOa. Tuosta nyt voi tietenkin ajatella mitä haluaa, mutta mielestäni se näyttäytyi Niinistöä tukevana uutisointina.
Mietitään ihan hetki tätä: Jos me olisimme vaikkapa neuvostoliiton ikeen alla, tai venäjän niin kyllä täällä oltais aika helvetin tyytyväisiä jos edes jostain päin maailmaa löytyisi kansan johtaja joka uskaltaisi edes hieman pitää meidän puolia. Että siitä maailman parantamisesta. On outoa että poliitikon ei pitäisi olla maailman parantaja. Miten helvetissä mitään hyvää ikinä saadaan aikaan ilman idealisteja? Pitäisikö täällä todella edetä vain markkinavoimien johdolla?
Mikä helvetin työväen presidentti? Kaveri joka pitää yhtiöiden puolia sillonkin kun ne vievät ne tyoöpaikat aasiaan. Omituista. Työväki on ilmeisesti vain niitä joille työtä riittää. Ne joilla sitä ei ole, ovat oman onnensa nojassa.
Joo, eihän neuvostoliitolle hyvin käynyt ei, mutta jos katsotaan tuonne suureen USAhan niin ei sielläkään hyvin mene.
Ongelma on asenne kasvatus. Mite helvetissä täällä edetään kun kukaan ei enää arvosta muuta kuin rahaa ja julkisuutta….
Tällä hetkellä en käsitä miten esimerkiksi lastentarhan tädit jaksavat (puhumattakaan vaikka sairaanhoitajista) Parhaimmillaan olet vastuussa 20 pienestä ihmisestä ja todella vastussa, jos joku niistä hirttää itsensä liukumäkeen niin sinut tuomitaan kuoleman tuottamuksesta, vaikka tuskin se enää siinä syyllisyydessä painaa mitä muut tuomitsee. Saat palkkaa 1400¤ josta vähennetään verot. Jos satut asumaan helsingissä ja sinulla on mahdollisesti lapsia niin sanoisin että vuokraan menee yli puolet palkasta. Mahdollisiin velkoihin seuraava osa ja sitten olisi vielä juoksevat menot: ruoka puhelin sähkö yms. ei siinä paljoa säästöön jää. Eikä sillä mitenkään elveästi eletä, hyvä jos rahat riittää. Siinä sitä sitten ihmettelee kun kuuntelee että ihmiset jotka katsovat arvopapereiden perään (SIIS PAPEREIDEN!) ja ryssivät vielä asiat niin että valtio menettää miljoonia, saavat kaikesta huolimatta palkkaa vähintään kolminkertaisesti ja jos joutuvat jättämään työnsä niin kultaisena kädenpuristuksena vielä 2 vuoden palkat päälle. Puhumattakaan siitä että joutuisivat töppäilyistään rikosoikedelliseen vastuuseen.
Että ei tässä tämä hyvinvointi nyt ihan oikein jakaudu.
Lastentarhojen tädit. Menkää lakkoon.
Opettajat ja hoitohenkilökunta samoin.
Mielestäni oliis kaikkien etu, että hyvinvointi jakaantuisi tasaisesti. Juuri nyt se ei niin tee. Ja arvo vaikuttajana en usko että herra niinistö olisi vienyt asiaa yhtään parempaan suuntaan. En ole varma että Halonenkaan siihen pystyy, mutta luulen että yrittää hieman enemmän.
No tätähän voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään….
Minun ei kuitenkaan pitänyt aloittaa mitään vaali(enjälkeistä) väittelyä, mutta c’mon! Lastentarhanopettajien, sairaanhoitajien ja opettajien palkat maksavat kunnat ja valtio, palkkojen suuruus riippuu valtion/kuntien budjetista. Budjetin tekevät poliitikot yhdessä, ja myös SDP on mukana hyväksymässä päätöksiä hallituksessa/eduskunnassa. Eli ei nyt ihan kokoomuksen piikkiin kannata näitä kaikkia pistää, siellä ne Haloset ja Lipposet ovat olleet hyväksymässä näitä päätöksiä.
Tosiaan, jos bruttokansantuote on kasvanut, ja menoja karsittu mm. opetuksesta ja terveydenhuollolta, minne hemmettiin ne rahat oikein katoavat? Olisiko järkevämpää järkeistää koko järjestelmää, jotta sijoittaisimme rahat sinne, minne ne oikeasti kuuluisivat, eli lastenhoitoon, terveydenhuoltoon ja opetukseen?
Osakesijoittajia työskentelee useimmiten yksityisillä firmoilla, joilla yleensä astetta paremmat työedut työntekijöilleen. Varsinkin, kun hyvä sijoittaja tuottaa firmalle usein palkkansa moninkertaisesti takaisin. Eli saivartelua, herra Watson, saivartelua…
Toki on myös yksityisiä osakesijoittajia, ja sinnehän voi mennä sijoittamaan kuka hyvänsä. Jopa meidän duunipaikaltamme eräs työkaverini harrastaa osakesijoittamista sivutoimena, nelikymppinen naistyöntekijä, joka sai innostuksen sijoittamiseen osakesijoituskurssilla. Eli joo, sinne vain mukaan, jos Isot Rahat kiinnostavat.