loskan lumo

Nea November 28th, 2005

Noin vuorokausi sitten olimme auton kanssa pariin otteeseen ihan väärässä kulmassa tiehen nähden. Onneksi kummallakaan kerralla toisella kaistalla ei ollut ketään, muuten olisi rysähtänyt ja lujaa. Ensilumi ei yllättänyt minua tulollaan eikä vaarallisuudellaan, mutta aura-auto yllätti kolaamalla puolen metrin sohjovallin liittymälle.

Viikonlopun sairaslomailu meni Dario Argenton laatukauhun parissa. Suspirian olin nähnyt aiemminkin, mutta koska olin silloin ilmeisen humalassa, en muistanut sen olevan niin kammottava. Yksin kotona moinen musiikilla pelottelu tehosi kuin sata litraa betonia. Phenomena yllätti olemalla melkoisen viihdyttävä. Tänään hautasin nenäni konetekniikan materiaalioppiin ja yllätyin sen mielenkiintoisuudesta. Olen kehittänyt itselleni tiukan lukuaikataulun, joka jättää vapaa-aikaa juuri sen verran, että ehdin tehdä muut läksyt mikäli katson pakolliset telkkariohjelmat siinä samalla.

Comments RSS

Leave a Reply