Walking in my shoes
Santeri November 26th, 2005
Notta tulipas ajettua pirssiä taas. Vuorolistaan merkittynä oli 5.30-20.00. Etukäteen ajattelin, että paskat ja vitut lopetan viiteen että ehdin katsomaan tärkeät televisiouusinnat. No, kyllähän mä jo ennen kymmentä olin tallilla. Omituinen tunne kun jalat eivät kantaneet ensimmäisten viiden metrin matkalla. Kuin olisi ilmaisessa kännissä. Ja miksikäs kukaan idiootti tekee moisen työpäivän ilman ylityökorvauksia? Ahneudesta kait. Perjantain päivävuorot rakentuvat kutakuinkin seuraavasti: 7-9.30 aamulla on huisketta hotelleilla niin pirusti ja kaupungin reunoiltakin lähdetään töihin/junalle/lentokoneelle ihan kivaa tahtia. Kymmenestä eteenpäin onkin muutamaa laivanrantautumista lukuun ottamatta hiljaista aina kahteen-kolmeen, jolloin työpäivät päättyvät. Ja nyt on pikkujouluaika. Tienestiä jos aikoo hankkia niin töissä ollaan sitten sinne iltaan asti.
Pikkujoulusesongin tyypillinen alkuillan asiakas: Suoraan työmaalta lähtevä seurue, kahdesta kahteenkymmeneen henkeä. Matkalla muistellaan aiempien vuosian pikkujouluja. Useimmiten se seurueen raitis tyyppi hoitaa muitelut. Kuitti pyydetään järjestään. 70% asiakkaista on ottanut työpäivän päätteeksi vähän napsua, josta on kuitit myöskin tallessa. 95% pikkujouluihin menijöistä ei anna taksikuskille tippiä. (Perkele.) 100% kyydittävistä kyselee, mistä saa taksin heti ja vaivattomasti yöllä. Voin joskus ripittää aiheesta enemmän, mutta tällä hetkellä neuvoni on: kävele. En sanonut sitä tosin ääneen, kuin sille eniten kännissä olleelle dirikalle. Joka vielä nauroi.
Niinjoo, minä ajelen nykyään lähinnä päiväsaikaan, että ei tarvitse ihmetellä jos en vastaa puhelimeen yöaikaan. Nukun, kuten normaalit ihmiset.
Äitini oli pikkujouluissa päättänyt jättää viimeisen junan väliin, ja tämän sekä muutaman kilometrin taksijonon seurauksena odotellut aseman edessä ensimmäistä aamujunaa.
Onneksi meidän firman pikkujoulut on Helsingissä.
Merkintöjen otsakkeista päätellen DM-kokoelma on tosiaan ollut hyvin kuuntelussa.