Lahjakkuuden puolesta
Julius November 26th, 2005
Pohdin tänään omaa kouluaikaani ja koulumenestystäni, ja päädyin muistelemaan varsinkin sitä, miten kovin helpolla selvisin matemaattis-luonnontieteellisissä aineissa, kunnes lukiossa jouduin kovan paikan eteen: pitkässä matematiikassa pitää tehdäkin jotain pysyäkseen mukana opiskelussa, tai ainakin säilyttääkseen kiitettävän tasonsa - tämä tietenkin pohjustaen jatko-opintoja. Yläastematematiikka on idioottihelppoa, jos on luonteeltaan vähänkään matemaattisesti suuntautunut. Harvat opettajat kuitenkaan jaksavat tarjota lisätehtäviä, jolloin vaadittujen töiden jälkeen jäljelle jää istumisen (tai häiritsemisen?) lisäksi usein vain muiden auttaminen, joka ei tarjoa tarpeeksi virikettä, saati sitten anna edistyneemmille parempia eväitä jatkokoulutusta varten - toisaalta auttamalla pitää kaverisuhteet hieman parempina, ja vihaiset nyrkit kauempana, mikä on omalla tavallaan positiivista.
Lukiossa matematiikka on jaettu kahtia, pitkään ja lyhyeeseen oppimäärään. Pitkän oppimäärän opiskelleena tiedän, että vasta tällä tasolla matematiikan opiskelu oikeasti tarjoaa jotain, ja kursseilla oppii nopealla tahdilla uusia asioita; ensimmäisen kahden funktio- ja yhtälökurssin aikana - jotka käytännössä ovat kaavojen pyörittelyä - noin 40-60 prosentia opiskelijoista lopettaa leikin kesken. Lyhyt matematiikka on kuulemani perusteella lähes kokonaan yläastematematiikan kertausta hitaassa ja rauhallisessa tahdissa, ja vasta viimeisillä kursseilla opitaan joitain uusia asioita, kuten differentiaalilaskentaa. Voisiko peruskoulumatematiikan ja lukion pitkän matematiikan välistä kuilua porrastaa?
Paljon on puhuttu lukion matematiikanopetuksen uusimisesta, mutta minusta enemmän uudistusta kaipaa yläastematematiikka, jonka voisi lukion tapaan jakaa kahtia oppimäärän mukaan: Suppeampi versio kulkisi lähinnä nykyistä reittiä, auttaen perusasioiden kanssa painivia ja niitä, joita ei opiskelu kiinnosta. Laaja matematiikka opettaisi perusasiat nopeammin, jonka perään opiskelijat jatkaisivat sekoituksella lukion pitkän ja lyhyen matematiikan ensimmäisten kurssien oppimäärästä. Täten eliminoitaisiin tasapäistämisen ongelma, ja lahjakkaat saisivat edetä hieman nopeammassa tahdissa eteenpäin.
Näin lukioon saapuessa laajemman matematiikan lukijan työmäärää voidaan vähentää alkupäästä ja lisätä loppupuolelle muutama yliopisto- ja/tai ammattikorkeakouluopintoja alustava kurssi. Oppilas, jonka into matematiikan opiskeluun herää vasta lukiossa, voisi käydä muutaman kurssin lyhyttä matematiikkaa tai vaihtoehtoisesti preppauskurssin, jonka avulla pääsisi mukaan pitkän matematiikan tahtiin. Näin tasapainotettaisiin opiskelijan kokonaisvaltaista työmäärää, ja annettaisiin enemmän mahdollisuuksia tehokkaampaan opiskeluun.
Olen tietenkin täysin ummikko keskusteluissa koulurakenteen muutoksista, enkä tiedä, miten matematiikan jakaminen ei-kurssimuotoisessa peruskoulussa onnistuisi. Kuitenkin matemaattis-luonnontieteellisesti lahjakkaat oppilaat jätetään kovin vähälle huomiolle Suomen peruskouluissa verrattuna musiikissa, liikunnassa tai reaaliaineissa pärjääviin. Olisiko asialle aika tehdä jotain?
Yläastematematiikka on jo porrastettu: itse vaihdoin seitsemännellä luokalla lyhyestä pitkään (en tosin muista käytettiinkö niistä juuri näitä termejä), eikä ole kaduttanut.
Vai olikohan se jokin koulukohtainen erikoisuus?
Meidän matikan opettaja antoi ylä-asteella lisätehtäviä, mutta silti lukiossa matikan vaatima lisätyömäärä oli yllätys. Etenkin kun lukiossakaan se työmäärä ei lisäänny kurssien välillä lineaarisesti, vaan ensimmäiset pari kurssia oli läpihuutojuttua.
Menikin sitten lukion eka matikan osalta penkin alle. Sitten muutettiin ja kakkosella uusi matikan opeattaja oli niin hyvä että suosta noustiin. Oli sopivassa määrin opastusta ja omaan rauhaan jättämistä.
Olenkin sitä mieltä että eniten se on kiinni opettajan ja opiskelijan yhteistyöstä. Ne ylijäämät mitä tuntuu enimmäkseen opettajiksi päätyvän eivät pysty auttamaan motivaatiopuutteista opiskelijaa.
Niko: Koulukohtainen erikoisuus. Kuten sanottua, riippuu täysin opettajan ja rehtorin viitseliäisyydestä.
Matematiikka tosiaan on aine, jossa on ihan hyvä erottaa omat ryhmänsä. Taitaa olla aineita, joissa oppilaiden tasoerot ovat todella huimat.
Mitähän järkeä on opiskella pitkä matikka, mutta ei fysiikkaa ja kemiaa? Siinä samallahan ne menis ihan hyvin :)
Minä pistäisin koko taistolaisten ja demarien rakentaman peruskoulun kokonaan remonttiin. Tasokursseja enemmän ja käytäntöä niille, joita teoria ei kiinnosta. Ja tiedän mistä puhun, sillä olen koulutukseltani KM. Järjettömän tasapäistämisen täytyy loppua.
Tällä hetkellä ollaan hyvää vauhtia menossa suurten luokkakokojen, häirikköoppilaiden ja lisääntyneen erityisopetuksen tarpeen suhteen siihen, että varakkaammat pistävät lapsensa maksullisiin oppilaitoksiin ja keskinkertainen ja tyhmempi rahvas jää peruskouluun, jonka taso laskee kuin lehmän häntä.
Lahjakas oppilas suoriutuu peruskoulun oppimäärästä leikiten omin avuin, miksei lukiostakin. Kun lahjakas joutuu sitten istumaan siellä luokan perällä omaa tahtiaan opiskellen opettajan keskittyessä kurinpitoon ja heikoimpien opettamiseen, katoaa motivaatio opiskeluun, työntekoon ja kaikkeen ennen pitkää kokonaan.
Siinä missä viidesluokkalaisista osa tekee oppikirjan tehtävät oman yleistietonsa pohjalta omin avuin parissa tunnissa loppuun, tuottaa osalle jopa lukeminen vaikeuksia. Nämä kaikki sitten lyödään samaan luokkaan 25-30 muun oppilaan kanssa ja yksi opettaja kaikkia vahtimaan.
Homma ei voi jatkua näin kovin pitkään. Kysymyksessä on kuitenkin yhteiskuntamme tulevaisuus, sillä kouluttamamme lapset ja nuoret ovat aikanaan tämän yhteiskunnan työläisiä, yrittäjiä ja rakentajia.
Eikös tässä olla juuri luomassa omaa erikoisluokkaa häiriköistä ja hitaista kun niille hankitaan omat erikoisopettajat :)
Matikasta sanon vielä sen verran että selvisin suomalaisesta koulumatikasta luokat 3-9 sillä mitä opin venäjällä luokkaan 4 mennessä. Enkä siis ollut siellä(kään) mikään loistava oppilas.