Tekniikasta
Julius November 30th, 2005
Maanantaista torstaihin on joka viikko aamukahdeksasta iltaneljään töitä ja varttia vaille viidestä varttia yli kuuteen koulua tammikuun alkuun saakka. Fysiikka on jo melko mukavasti hallussa, enkä usko siitä koituvan mitään hankaluuksia TKK:n ensi kesän pääsykokeessa. Enemmän minua huolettaa matematiikka, jota en ole lukenut sitten kirjoitusten (~pariin-kolmeen vuoteen) ollenkaan. Puntaroin kovasti maksaisinko jollekin yksityiselle koulutuskeskukselle satoja euroja valmennuspaketista, jotta olisin ensi syksynä varmasti haluamassani koulussa.
Ensisijaisesti haen TKK:lle tietotekniikan kiltaan (tiki), seuraavana vaihtoehtona sähkö ja viimeisenä pelastusrenkaana materiaalitekniikka, jonne menisin lähinnä lukemaan perusmatematiikat ja -fysiikat läpi hakeakseni tietotekniikkaa lukemaan seuraavana keväänä uudestaan. Varsinkin tikille sanotaan olevan helppo päästä, se ei toki estä kylmää hikeä valumasta selkärankaa pitkin.
Lingon ja Kokkarisen innoittamana aloitin Ruby-ohjelmointikielestä kertovan kirjan lukemisen tarkoituksena opetella viimein yksi “kunnon” kieli monenlaisten apuohjelmien kirjoittamiseen. Visual Basic for Applications toki iskosti päähän ohjelmoinnin perusteet, mutta on kielenä niin hidas ja puutteellinen, ettei sillä kirjoiteta mitään Excel-makroa kummallisempia sovelluksia.
Muutaman kappaleen kirjaa luettuani ja parin esimerkkiohjelman jälkeen Ruby vaikuttaa aivan mielettömän upealta ohjelmointikieleltä, joka taipuu pienistä shell-skripteistä työpöytä- ja web-sovelmiin. Kieli on siistiä katseltavaa ja helppoa kirjoittaa, mutta mahdollistaa kaikkine kirjastoineen hyvinkin monipuolisten sovellusten kehittämisen.
Kunhan koululta ehdin, käytän muutaman illan erään töissä tarvitsemani ohjelman kehittämiseen ja myöhemmin unelmana on kirjoittaa kunnollinen Huutopussi-variantti verkkopeleineen useammalle käyttöjärjestelmälle.
Pyhä keskinkertaisuus! Tim Burtonin Corpse Bride oli odotuksiini nähden tämän vuoden elokuvista suurin pettymys. Kiiltoa ja meteliä riitti sekä ihan kivoja musikaalinumeroita, mutta… En tiedä olenko tulossa vanhaksi, mutta minuun Corpse Briden goottiromantiikka ei uponnut ei sitten ollenkaan. Päälimmäiseksi jäi tunne Tim Burtonista laskukoneen kanssa, että hei kappas, seuraava suuri teinimuoti voisikin olla mustaa huulipunaa ja avonaisia ranteita. Tehdäänpä elokuva siitä, miten tuonpuoleinen ymmärtää meitä ankeassa elämässä tarpovia, jotka emme - voi kyynel sentään - saa ymmärrystä eläviltä ystäviltämme. Ranteet auki ja ilo irti! (Ellei Burton itse olisi mustan huulipunan suuri kannattaja, tämä voisi pitää jopa paikkansa.)
Tätä on odotettu.