Kissajuttuja
Nea September 20th, 2005
Noin 9kk ikäinen, tiikeriraitainen Sylvester kaipaisi kotia, missä saa leikkiä ja missä mielellään on myös leikkikaveri. Pikkulapsiperheeseen Sylttyä ei kuitenkaan voi sijoittaa, sillä edellisestä valitettiin kuinka tämä on liian kova menemään. En mene vannomaan, mutta veikkaisin osasyyn olleen myös lapsissa ja siinä, että heille ei opetettu kuinka pentukissan kanssa leikitään. Vanhemmat olivat kaiketi kissaa hankkiessaan unohtaneet minkälaisia kissanpennut ovat, toinen kissansa kun on jo melko iäkäs. Otetaan sitten söpö pikku pentu kolmen alle leikki-ikäisen lapsen seuraksi. Hyvä idea hei!
Syltty ja Verna kiipeilevät vuorotellen syliini kun istuskelen koneella, mokomat nyhjyttäjät. Jetro on hieman stressaantuneempi ja makoilee kaikessa rauhassa kerällä sänkyni päällä kun on joutunut koko päivän pitämään jöötä uudelle tulokkaalle. Ostamme kissuksille sitten feromoninlevittimen uuteen asuntoon ja viemme koko joukkueen sinne samalla kertaa. Ei pääse kukaan etuilemaan ja varaamaan reviirikseen.
Mari väläytti tänään sitäkin mahdollisuutta, että joku muu vie tuon asunnon nenämme edestä. Ja sehän on tietenkin mahdollista, mikäpä ei olisi. Ollaanpas sitä taas niin positiivisia että oikein puistattaa.