vaihtoehtoinen ulottuvuus

Nea August 23rd, 2005

Sain tänään kahvipapuja ihan Ameriikasta asti. Ajattelin kokeilla josko saan ne jauhettua tuolla mystisellä pilkkojalla, jota en ole vielä ikinä käyttänyt vaikka se onkin ollut minulla parisen vuotta. Puhelu pyysi minut työhaastatteluun torstaiksi, toinen oikeisiin töihin lauantaiksi. Suostuin molempiin.

Kävi ilmi, että toinen nimeni on koulun tietokannassa kirjoitettu väärin. Menin siitä niin hämilleni, että unohdin kysyä opintotoimistosta erikoisruokavalion tilaamisesta koulun ruokalaan. Lupaan kysyä siitä huomenna ja samalla pyytää korjaamaan tuo kovin nolon kirjoitusvirheen. Toinen nimeni ei sentään ole Marjaanan. Liityn sitten samalla Meteliin, paikalliseen oppilasjärjestöön. Täytyykin kaivaa arkistojen kätköistä joku viiltävän tyylikäs passikuva.

Sain tänään myös lukujärjestyksen ensimmäiselle jaksolle. Pisin päiväni on viisituntinen. Kahdeksaksi tarvitsee mennä vain perjantaisin. Insinöörimatematiikka on varmaan jotain todella hienoa, teknisen piirustuksen tunteja en malta edes odottaa.

Comments RSS

Leave a Reply