Heti aamusta
Julius August 23rd, 2005
Näin se menee: kesällä, kun töissä saa miettimällä miettiä mitä tekisi, istun työpisteessäni järjestelemässä papereita jälleen uuteen järjestykseen, ja nyt, kun työt ihan oikeasti räjähtävät käsiin, on menoa sinne, tänne, tuonne ja Levylaukkuun (26.8.2005 klo. 9-11 Radio Helsinki). Iltapäivistä joudun leikkaamaan, illat menevät töiden parissa, häätkin häämöttävät, hääloma — eli ne ruhtinaaliset kolme päivää — pitäisi käyttää tarkkaan, soittaa esikuntaan, ilmoittautua fysiikankursseille ja niin edelleen.
Perjantaisesta levylaukusta sen verran, että tavoittena on aloittaa kevyesti, siirtyä hieman vahvemman popin kautta progen ja jatsin saloihin, josta jotain outoa aasinsiltaa pitkin pääsen häiritsemään kuuntelevaa kansaa metallimusiikin sulosoinnuilla. Yritin valita hieman harvinaisempia kappaleita, joita ei edes Radio Helsingissä kuule kovin usein, jos ollenkaan.
Heviä heti aamusta, loistavaa…
26.8.?
Voihan nenä.
No, minä kuuntelen kumminkin. :-)
Hitsin hitsin hitsi. Meikäläisen pitää edustaa itseään työnantajan pyhässä nimessä perjantaiaamuna niin etten pääse raadioapparaatin tai intternettistriimin ääreen.
No mutta ei huolta, Levylaukku tulee yleensä noin viikon sisällä vielä uusintana, yleensä joko viikonloppuna tai jonain iltana/yönä.
Jassåå, täytyypä tarkistaa.