Archive for August, 2005

Sika on punaista lihaa!

Nea August 30th, 2005

Väänsin tänään henkistä kättä koulun ravintolan vastaavan kokin kanssa. Kysyin ihan nätisti olisiko mahdollista saada melko erikoista ruokavaliota, ja sain vastaukseksi mulkaisun ja töykeän “jaa minkähänlaista sitten?” -lausahduksen. Sanoin että gluteeniton, laktoositon ja punaista lihaa sisältämätön. Raapustelua vihkoseen ja vielä törkeämpi ilme naamalle. “Mikäs se sellainen allergia on ettei lihaa voi syödä?” tämä kysyi. Ikeniä alkoi kirvellä ja pala nousi kurkkuun, joten piti laskea kymmeneen ja sanoa rauhallisesti, että reuma. Jos olisin vastannut mitä mielessäni liikkui, hän olisi varmaankin sylkenyt ruokaani seuraavat ainakin kolme kuukautta. Tiedä vaikka tekisi joka tapauksessa niin, ihan vittuillessaan.

“Syöthän sinä kuitenkin kalaa, kanaa ja possua ja sellaista?” oli seuraava kommentti. Sanoin sitten taas ihan nätisti, että possu lasketaan punaiseksi lihaksi, kuten nautakin, mutta linnut ja kala menevät. Taas minua mulkoiltiin kuin halpaa makkaraa joka luulee olevansa hienokin saksalainen braatwursti. Kyllä se täti tiesi miten saadaan toinen tuntemaan olonsa kurjaksi!

Miten alansa ammattilainen ja ehkä jotain asiakaspalvelukoulutustakin saanut ihminen kehtaa aivan törkeästi kyseenalaistaa toisen erikoisruokavalion tarpeen? Ihan kuin kaikki kasvissyöjät olisivat kasvissyöjiä vain hänen kiusakseen, laktoosi-intolerantikot laiskoja kun eivät syö laktaasilääkkeitä ja keliaakikot pitäisi ampua.

Quest for Pepper

Julius August 28th, 2005

Suomalaisen Dr. Pepperin löytäminen ei välttämättä ole niin helppoa. Niin niin, R-kioski myy… Töölön ainoan, tai ainakin meitä lähinnä olevan R-kioskin valikoimiin sitä ei ole tullut, kun myyjä oli sattumalta unohtanut tilata sitä tukusta. Ymmärrettävää. Limonadin kysyntää kokeillaan näemmä kaikkein nuorekkaimmissa myymälöissä, joihin R-kioski mitä luultavimmin kuuluu, ja näiden lisäksi limonadiautomaateissa.

Illan elokuvaa varten halusimme molemmat pullolliset kuningasjuomaa, joten suunta kohti Kinopalatsin limonadiautomaattia. Jostain omituisesta syystä automaatti väitti Dr. Pepperin olevan lopussa, vaikka sisällä näkyi pitkät rivistöt pulloja. Kaisaniemen R-kioski oli jo suljettu, olihan kello herranen aika jo yli kahdeksan! Eli asematunneliin metrolla hakemaan hyvin piilotetut pullot herkkulimua; hyvin piilotetut siksi, ettei Pepperin löytäminen kokisvuorien seasta ollut helppoa.

Salaliitosta huolimatta saimme suomalaista vähäsokerista Dr. Pepperiä, joka on hienoisesta erilaisuudestaan alkuperäiseen verrattuna silti parasta kolaa, mitä markkinoilta löytyy.

Eiliset polttarit olivat mukavat, kiitos Santerille. Japanilaisessa täysi kattaus, tuopilliset lähes tyhjässä Lost and Foundissa (kello 21:30 lauantai-iltana!) ja useampi drinkki Memphisissä. Se gini-martini, jonka halusimme pelkästään oliivien takia, oli ehkä kamalinta maistamaani alkoholijuomaa tähän mennessä. Bond on kova jätkä, vaikka juokin neitimäisempää vodka-martinia.

Jos rakastatte musiikkia, siis todella rakastatte ja musiikki on teille puolet elämästä, käykää katsomassa vuoden paras kauhuelokuva It’s All Gone Pete Tong. Muut voivat naureskella huumehöyryisille Ibiza-bileille, kun sinä puristat tuolisi käsinojia ja mietit, uskaltaisitko avata silmäsi.

don’t stop me now

Nea August 28th, 2005

Ajoin tänään elämäni pelottavimman automatkan. Mikään autokoulussa kokemani kamaluus ei ollut mitään verrattuna siihen. Vettä tuli niin paljon, että ei nähnyt kertakaikkiaan mitään. Ajelin motarilla aivan sokkona edellä ajavan perävaloja seuraten ja toivoen, että tämä tietäisi mihin on menossa. Moni oli pysähtynyt tien varteen odottamaan sateen loppumista. Minä sitten sankarillisesti ajoin viittäkymppiä ja pelkäsin niin, että ikeniin sattui. Ensimmäisestä liittymästä ylös ja keskelle kaatosateesta tulvivaa Karhulaa. Edes paikallaan ollessa ei nähnyt juuri muuta kuin liikennevalot.

Kiireitä pitelee, enkä oikein tiedä miten onnistun kaikki hommat saamaan valmiiksi. Nyt sitä ylemmän tahon väliintuloa kyllä kaivattaisiin. Loihtisi minulle vaikkapa assistentin, joka ruokkisi kissat, siivoaisi, tiskaisi, kirjottaisi laskut, kävisi postissa, olisi sosiaalinen ja asioisi virastoissa. Minä voisin sillä aikaa käydä koulussa ja lukea kirjoja.

Tirsk

Nea August 27th, 2005

Ärh. Liian paljon tekemistä. Kaiken maailman juoksemista ja hyppäämistä. Perhana.

Pelasin eilen elämäni kolmannen pelin huutopussia. Tyhjensin pöydän peräti kerran niiden ainakin parinkymmenen kierroksen aikana, mutta silti aika hyvin näin vihreälle pelaajalle. Ja menestykselläni ei sitten ollut mitään tekemistä kanssapelaajien humalatilan kanssa! Tänään minut löytää jälleen kaljahanojen takaa. Sieltä tarjoilen mukanokkelaa huumoria hevimusiikin säestyksellä. Jotkut onnekkaat saattavat saada myös olutta.

Sierra Leone

Julius August 27th, 2005

Minne Kobaïa-ylläpitäjä lähtee häämatkalle? Tietenkin erääseen erityiseen paikkaan Sierra Leonen pohjoisosassa. (via darsu@ircnet)

Levylaukku, nyt

Julius August 26th, 2005

Radio Helsingissä oli kivaa. Njassa ja aamujuontaja Harri lauloivat minulle Tommi Läntistä ja olisivat mieluusti keskustelleet musiikista tunteja lähetyksen jälkeenkin. En ehtinyt soittamaan paljon mitään haluamaani, mutta Sonja pyysi minua lähettämään uuden listan puolen vuoden päästä, niin pääsen sitten soittamaan loppuosan laukustani. Tässä soittolista teille ruojille, jotka ette kuunnelleet:

AMOS TORI: Caught a Lite Sneeze
KANNO YOKO: Pearls
HISHAISHI JOE: Sixth Station
BELLE & SEBASTIAN: Me And The Major
BRIAN ENO: Blank Frank
GABRIEL PETER: Intruder
MERCURY REV: Empire State (Son House In Excelsis)
PINK FLOYD: Flaming
COMUS: Diana
MR BUNGLE: Desert Search For Techno Allah
MAGMA: Ima Süri Dondai
KING CRIMSON: Indiscipline
PROJEKCT TWO: Heavy ConstruKction
COLTRANE JOHN: Giant steps
PAIN OF SALVATION: People Passing By

Ystävälliset ihmiset pakkasivat koko lähetyksen minulle mp3-muotoon cd-levylle samalla kun kirjoitimme raporttia Teostolle. Jaa että menenkö uudestaan? Totta helvetissä!

Don’t play cello

Santeri August 25th, 2005

Vietän taiteiden yötä tällä kertaa Tavastialla. Ymmärrykseni rajoilla kieppuva yhtye Cleaning Women soittaa ääniraidan klassikkofilmiin Panssarilaiva Potemkin. Potemkin on siis tämä kuuluisa elokuva, jossa lastenvaunut valuvat pitkin Odessan kaupungintalon portaita. Se on tehty Neuvostoliitossa vuonna -25. Muistelin jonkun kauhistelleen elokuvassa etenkin sen pituutta, mutta karvas tosiasia on vaivaiset 74 minuuttia. Oli jotenkin uhmakas olo, joten toivoin useampituntista spektaakkelia.

Loma loppuu ja joudun takaisin sorvin ääreen. Aamuviideltä herätys, joten juhlistan taiteiden yötä noin muuten kuivin suin ja nukkuen. Kiinalainen punkbändi, joka esiintyy CW:n jälkeen, taitaa jäädä näkemättä.

Mutta tulkaahan kaikki huomenna katsomaan 22-Pistepirkkoa ja Soul Tattoota Wäiskiin, siellä on Likefest.

Kirjoittaja elää tällä hetkellä Merteniläisessä lomanloppumiskauhussa.

Foxy fuksi

Nea August 25th, 2005

Hah! Ensimmäiset opiskelijabileeni Suomessa! Join puolen litran tuopista aivan valtavan herkullista alkoholitonta paukkua, josta en edes ehtinyt kehaista baarimikkoa. Loppuilta meni luovasti veden ja kolan parissa, unohtamatta tietenkään huonoilua, joka jatkui tappiin asti. Näin liutan tuttuja, tutustuin pariin uuteen tapaukseen, tanssahtelin hieman ja virnuilin paljon.

Juomattomuuteeni kehiteltiin eilen ihan uusi selitys; uskontoni kieltää sen. Jos joku kysyy tarkennusta, kerron että jumala on asentanut päähäni mikrosirun, joka laukaisee migreenin jos juon alkoholia. Divine interventionia parhaimmillaan.

Kohta pitäisi olla työhaastattelussa. Olen miettinyt tämän jutun nyt moneen kertaan ja todennut, että koska nyt on kohtuullisen löysä lukuvuosi, voin ihan hyvin olla perjantait ja lauantait töissä. Jaksanko loppupeleissä? En tiedä, mutta kokeilen nyt ainakin.

Berserk

Santeri August 24th, 2005

Kusin kiveen reiän kännipäissäni.

Terveisiä perämereltä, on se luonto omituinen.

Hankkimani 22-Pistepirkko -kirjan innoittamana möyrysin eilen levypuoteja läpi ja löysinkin pari puuttuvaa halpaan hintaan. Loistava bändi.

Kiukku

Nea August 24th, 2005

Alkoi melkein itkettämään kun soitin verotoimistoon. Loppuvuoden tuloista minun pitää maksaa veroa 50%. Sen siitä saa kun jää sairaslomalle palkkatyöstä ja aloittaa vielä saman vuoden puolella opiskelun. Minun on ilmeisesti pakko ottaa lainaa, sillä muuten en tule tänä syksynä toimeen. Kuvitelkaa; valtio haluaa puolet muutenkin minimaalisista tuloistani! Nyt vielä kela evää minulta opintotuen jostain mystisestä syystä, ja siinähän sitten taas ollaan sormi suussa.

Ei nyt ei kyllä perkele tule taas yhtään mitään. Ärrinmurrin.

Next »