Nea July 13th, 2005
Ehkä siksi, etten koskaan teininä heilunut umpikännissä missää isoilla festareilla ja ehkä myös siksi, etten pidä livemusiikista noin ylipäätään* kammoksun ajatustakin festareista. Liikaa ihmisiä, liian kuuma tai kylmä, kova meteli, tekaistu joukkohenki ja huolto ei pelaa. Olisin koko ajan huonovointinen, vittuuntunut ja ärsyttävä. Lisäksi tietysti peloissani ja hädissäni ihmisjoukon takia sekä pysyvästi eksyksissä.
Joitakin massatapahtumia olisi kiva kokeilla. Puistoblues on siintänyt mielessä siitä saakka kun kaverini ehdotti sitä minulle. Heillä tuo on perinteisesti ollut “poikien reissu”, mutta minut kuulemma lasketaan yhdeksi pojista kun en ole kenenkään jengiin kuuluvan tyttöystävä. Lisäksi siellä soitetaan sellaista musiikkia, jota kestää kuunnella myös livenä, ja ihmisjoukko on huomattavasti pienempi ja käyttäytyykin paremmin. Leirinuotiotyyppinen illanvietto kitaran ja lauleskelun kera olisi oiva päätös vaikkapa päivälle jazzteltassa. Silloin sen ankean telttamajoituksen saattaisi jopa kestää.
Kotkan Meripäivät on aika kaukana festarista. Viime vuosina olen ollut siellä selvin päin ja vältellyt tehokkaasti sitä hirvittävää laumaa alaikäisiä alkoholisteja. Tänä vuonna ajattelin heittää aivot narikkaan ainakin lauantaina, kun alamme heti aamusta viettää tupaantuliaisiani ja siitä jatkamme jonnekin yöhön meripäivillä. Niin siis mikäli sää sallii. Ja vaikkei sallisikaan. Minulla on illalle kaksi välitavoitetta: tivolissa kieppuminen ja wanhojen tuttujen keikka. Team Mari & Sari houkutteli minua benji-hyppyyn, mutta olen ainakin tällä hetkellä minimipainon alapuolella. Pitää varmaan juoda kaksi litraa siideriä ja sitten mennä hyppäämään, että painan tarpeeksi.
Saisinkohan jo huomenna sängyn? Ainakin saan kaksi hoitokissaa ja toivottavasti uuden yrttiruukun korianterille, jonka Verna onnistui heittämään lattialle.
* kuuntelen mieluummin levyjä
Santeri July 13th, 2005
Jo otsikko kertoo sivistyneille missä kävin sekä kuka siellä, muun muassa, esiintyi. Otsikko antaa myös vihiä matkan harvinaisen korkeasta henkisestä tasosta. Tai puhutaan tasottomuudesta, rehellisempää. Festivaalit ovat matkoja hyväksyttävien tekojen tuolle puolen. Saa riekkua hassuissa vaatteissa julkisesti ja melkoisessa humalassa. Edes alkuasukkaat eivät tunnu häiriintyvän. Ovat enimmäkseen myöskin tukkihumalassa, tai mitä ne Turkkulaiset nyt käyttävätkään. Rapuja kuten muutkin hurrit. Höhö. Continue Reading »
Nea July 12th, 2005
Siellä se vaani verhoissa. Pahaa-aavistamattomana nukuin päiväunia sohvalla, kun heräsin kissan säksätykseen. Pikainen vilkaisu mielenkiinnon kohteeseen ja sillon läks. Yöperhonen oli ryöminyt esiin piilostaan ja yritti nyt salakavalasti hiipiä kimppuuni. Onneksi Vahti-Verna oli valppaana eikä antanut emäntänsä joutua pulaan.
Tilasin iskuryhmän naapurikorttelista, toivottavasti kerkeää tänne pian ja tuo tarpeeksi järeät aseet ja ehkä lisää kaakaota uhrin rauhoittelemiseen.
Nea July 12th, 2005
Olin käymässä puolenyön aikoihin nukkumaan, kun huomasin olohuoneessani lepattelevan yöperhosen. Ne ovat minulle kuin hämähäkit joillekin; pelkään niitä järjettömän paljon. Pidin katseen tiukasti lepattajassa ja siirsin tyynyn työhuoneeseen. Laitoin ovet kiinni ja luotin siihen, että Verna nassuttaa kutsumattoman vieraani suihinsa yön aikana. Makasin hereillä varmaan pari tuntia ja yritin ajatella kaikkea muuta paitsi yökkösiä.
Näin unta, että minut oli valittu hyppäämään lentokoneesta pommin kanssa jotain (en ole ihan varma mitä) päin ja näinollen pelastamaan ihmiskunta. Myös viisi muuta ihmistä oli valittu samaan tehtävään, ja matkasimme reittilennolla jonnekin Kiinan vuoristoon missä meidän oli tarkoitus hypätä. Saimme viereemme isot pommilaatikot, jotka kuulemma aktivoituvat vain meidän kosketuksestamme ja get this, vedessä. Koneessa oli muitakin matkustajia, jotka katsoivat meitä ja pommejamme hieman vinoon.
Minua ei huvittanut ollenkaan kuolla, joten olin virittänyt pommiini jonkin sortin purjeen, joka kuljetti sen oikeaan kohteeseen. Näön vuoksi minunkin piti hypätä koneesta, ja päädyin vuoristoon rakennettuun muinaiskylään. Pommien räjähdettyä sinne kaivettuihin kanaviin alkoi virrata vettä, ja paikallinen poika riemastui niin että vei minut katsomaan (ja juoksemaan karkuun) lohikäärmeitä. Sekavaksi meni siinä vaiheessa, kun jotkut velhot alkoivat tappelemaan ja minä olin koko ajan häviäjän puolella. Maisemat olivat kuitenkin kerrassaan upeat, mistäköhän alitajuntani ne repäisi.
Kello oli ehkä puoli seitsemän kun totesin etten enää voi nukkua. Jäin kuitenkin heroinistipatjalleni makaamaan pariksi tunniksi ja katsomaan kelloa kymmenen minuutin välein. Väsyttää huomattavasti enemmän kuin illalla. Ei enää näitä kiitos.
Nea July 11th, 2005
On se niin vaikeaa tämä naisena oleminen. Lenkillä käydessäni kipitin teinipoikien ohi, ja vaikka olin punainen kuin tomaatti ja hikoilin älyttömästi, minulle huudeltiin rivouksia. Seuraavalla lenkillä keski-ikäinen mies huusi perääni jotain rinnoistani (jotka olin taitavasti piilottanut hupparin alle). Terasseilta huudellaan kun kävelee ohi, baareissa nipistellään ja jos mulkaiseekin niin aletaan huorittelemaan ja ämmittelemään.
Huokailin syvään kun äsken ostin mansikoita ja pari kesämiestä hönki niskaani. Minä olen kesäisinkin pitkähihaisissa paidoissa ja pitkissä hameissa tai housuissa, koska ohuen ohut ihoni kärähtää yli viiden minuutin auringossa oleskelusta tulipunaiseksi. Säälittää vähän niiden tyttöjen puolesta, joilla on minihameet ja topit kun minäkin saan kokea tuollaista harvase päivä.
Kuuma ilmako se sulattaa suomalaismiesten aivot? Hieman kiehuttaa moinen. Noh, viime yönä minulle nousi kuume, joten ei ihmekään. Suunnittelin pysyväni neljän seinän sisällä ainakin pari päivää, syöväni mansikoita ja lettuja, katsovani elokuvia ja nukkuvani paljon. Hyvä idea, mutta kaatui heti alkuunsa kun oli suorastaan pakko siivota, tiskata, käydä kaupungilla ja tavata kaveria. Olen rättipoikki. Kaadan itseni sohvalle enkä liiku kuin jääkaapille ja vessaan.
Nea July 10th, 2005
Lettukestien jälkimainingeissa söin äsken mansikoita ja kermavaahtoa. Kesän ensimmäiset muuten. Mansikat ja kermavaahto, lettuja olen tehnyt jo kolmesti. Huomenna teen lisää lettuja ja syön loputkin kermavaahdot mansikkahillolla niiden kanssa.
Tänään on ollut tajuttoman kuuma, jopa tässä hyvinkin viileässä asunnossani. Olen siinä mielessä onnekas, ettei kämppääni paista aurinko suoraan kuin parvekkeelle, ja muutenkin läpitalon asunnossa on mukavat tuuletusmahdollisuudet.
Hain Vernan takaisin. Olisin kuulemma voinut jättää sen toiseksikin yöksi. Ehkäpä ensi yönä saan kuitenkin uinua rauhassa, neiti kun on riehunut koko päivän veljensä kanssa ja tuhisee nyt unisena sohvatyynyjen välissä.
Nea July 9th, 2005
Keittiössäni on nyt monta eri jätepistettä. Sekajäte, energiajäte, paperi, pahvi, metalli, ongelmajäte, lasi ja pahvitölkit. Yksineläjänä sitä pitää repiä huvinsa esimerkiksi kierrätyksestä.
Tänään minulla on kissavapaa, eli vein Vernan kaverin luo hoitoon. Ensi yönä saa ehkä nukkuakin. Kävin myös kaupassa ja sain hieman täydennystä jääkaappiini. Eilen siellä oli vain valot ja kokakolaa, nyt siellä on valot, kokakolaa ja margariinia.
Kärsin äsken kovasta migreenistä ja nyt vasen silmäni on aivan sumea. Toivottavasti näkökyky palautuu äkkiä ennalleen, muuten saatan satuttaa itseni törmäämällä vasemmalla puolellani oleviin esineisiin ja ovenkarmeihin. Lettujen paistaminen varmaan onnistuu yksisilmäisenäkin, autoa en kyllä lähtisi nyt ajamaan.
Lehtijulkaisuuni on suunnitteilla toinenkin aukeama. Päätin printata ne A3-kokoon ja laittaa vessalukemistoksi kylppärin oveen. Kuten noista yksineläjän huveista sanoin, ne on revittävä mistä saa…
Nea July 8th, 2005
Mitä kaikkea sitä saakaan aikaan kun vain viitsii ja on tarpeeksi tylsää.
Nea July 8th, 2005
Otin itseäni sitten niskasta kiinni ja kävin lenkkeilemässä itselleni täysin tuntemattomilla kaduilla kolmisen varttia. En tiennyt jaksanko juosta yhtään, mutta kun olin puolisen tuntia reippaasti käveltyäni päässyt näkötornin pitkät rappuset ylös, päätin juosta loppumatkan kotiin. Jaksoin. Viimeisen kuuden vuoden aikana pisin juoksemani matka on varmastikin ollut metrosta bussiasemalle, nyt meni kevyesti pari kilometriä. Lihakseni eivät huuda tuskissaan ja unikin maistui paremmalta kun oli rättiväsynyt.
Fotopaidasta soitettiin ja pahoiteltiin. Pyysin olemaan rangaistuksen antamisessa luja mutta periksiantamaton. Setä oli hetken hiljaa ja sanoi kuulemiin. Saan kai rahani takaisin.
Sairaslomaa jatkettiin, lääkitys tarkistettiin, annostus vaihdettiin ja verenpaine mitattiin. Vieläkään ei mitään varmaa diagnoosia ole, mutta toivottavasti olen työkykyinen viimeistään elokuun alussa. Kauaa ei tätä pitkästyttävää lomailua enää jaksaisi.
Santeri July 8th, 2005
Jaa joku Fantômas vai? En sen kummempia turise, jätän homman Jullelle, mutta sanotaan että Mike pani Dickinsonia halvalla. Riemua riitti. Isoille ja pienille.
