it’s all in a day’s work..
Nea July 27th, 2005
Julkkisjuorujen puutteessa minun pitänee sitten juoruta itsestäni. Ensinnäkin olen mahdottoman tylsä. Toisekseen epäilen olleeni lukioaikana pahasti jäässä. Minulle aina niin hankalat murtoluvut aukesivat tänään hieman laajemmalle henkilökohtaisen opettajani hienojen neuvojen ansiosta, ja hänelle kuuluu kiitos myös hiilivety-yhdisteiden luokittelujen mieleenpalauttamisesta. Lueskelin kemiankirjaa ja muistin kuinka lasketaan reaktioyhtälöitä ja miten ainemäärät, konsentraatiot ja moolit saadaan selville. Moolissa olevien hiukkasten määrä lasketaan sitten Avantgarden vakiolla, ettäs tiedätte.
Kelasta ilmoitettiin, ettei työnantaja ole lähettänyt päivärahahakemusta. Kiitos tästä, nyt heitin siis toivoni siitä, että kuun vaihteessa tulisi edes jostain rahaa. Lohdutin itseäni käymällä boolikaupassa perjantaita varten ja tekemällä eilisestä pastakastikkeesta aivan älyttömän herkullista pitsaa. Huomisen käytän luovasti trigonometristen funktioiden parissa ja sitten lähden meripäiville kuvailemaan… öö… taitavia käsiähän se tämän vuoden aihe taisi olla.
Ah! Kotkan Meripäivät. Mitä viinan huuruisia muistoja ne tuovatkaan mieleeni. Voi sitä nuoruutta. Ja niitä öitä niissä teltoissa. Mulla on muuten yhdelle Kotkan telttailualueista vieläkin porttikielto. En kerro sen enempää …