Archive for June, 2005

Fiiliskuva viime viikolta

Julius June 11th, 2005

Fiiliskuva Itävallasta

Hei Herra Keenan

Julius June 11th, 2005

Elämäni varrella olen tutustunut yhtyeisiin, joista en kovankaan yrittämisen jälkeen tahdo saada minkäänlaista kosketusta - en tajua heidän musiikkiaan. Yksi näistä yhtyeistä on Tool, jonka raskaan poljennon olisi luullut kiinnostavan silloista sisälläni asuvaa hevaria ja jonka monimutkaiset, progressiiviset koukut toisella puolella kehoani majailevaa progen kuuntelijaa. Vaan ei, ihan viime päiviin asti Tool on ollut jotain liian mystistä, tylsällä tavalla.

Mitä tajuamiseen sitten tarvittiin? Kuulostaakseni tylsältä, vastaukseni on ikää. Ikää ja kokemusta. Toolissa ei ole kyse tarttuvista melodioista, mielenkiintoisista sanoituksellisista koukuista - vaikka minua älykkäämmät niistä totuuden löytävätkin - tai ylitsepursuavasta soitinkikkailusta. Ei, kyseessä on silkkaa mieheyttä. Kuvitelkaa neljä miestä soittamassa heviä autotallissa wifebeaterit päällä hikisinä, päästämässä soittimistaan ulos sirkkelinteräviä kitarariffejä, tulisen polveilevia bassokulkuja, maanista rummutusta ja aggressiivista laulua. Asiat todetaan, tunteille ei Toolin maailmassa anneta valtaa. Tällä yhdistelmällä he ovat löytäneet jotain toimivaa. Hyvä niin.

Mielenkiintoisemmaksi asiat tekee laulaja Maynard Keenanin sivuprojekti A Perfect Circle. Täysi vastakohta Toolille tunteikkaine sanoituksineen ja melodisine kertosäkeineen. Heviä hekin soittavat, mutta selvästi helpommin lähestyttävämmässä muodossa. Kertooko tämä jotain yhteiskunnastamme (voi pojat, kuinka olen aina halunnut kirjoittaa tuon lauseen - muuallekin kuin ylioppilasaineeseen), kun selkeästi feminiinisempi musiikki myös ymmärretään helpommin. Ajastamme ainakin, ja tästä kaikesta naiseuden ylistämisestä. Sopii vain toivoa, että tämä bändien psykonarttu pitää Toolin kurissa, ja seuraava levy on vielä tiukempi kuin hengästyttävä Lateralus.

(Todellisuudessa tämä on vain omaa pohdintaani, eikä Tool ole yhtään sen vaihtoehtoisempi kuin A Perfect Circlekään. Pään sisällä on silti mukava yleistää.)

Kirjoittaja on musiikkiin vakavasti suhtautuva nuori mies, joka ei yleensä tajua sanoituksista sen vertaa, mutta jolle musiikin muut elementit luovat oman sanomansa, laulu lähinnä soittimena.

Kännistäni

Santeri June 11th, 2005

Iltavuoro sujui sivarimaisesti koomassa. Ei juuri mitään tekemistä siis. Myöhemmin samana iltana neljän oluen turruttama sankarimme ähisi portaat ylös pysäkiltä, pysähtyi tasanteelle ja pieri. Nauroin ääneen vaikka näköetäisyydellä oli ihmisiä. Kuulun Beavis & Butthead -sukupolveen, minulla on oikeus.

Huomenna ‘aikainen’ herätys. Tarttis hankkia jotain tyhmää syntymäpäivälahjaksi. Aamuja 66 ja levottomuus kasvaa. Kohta tarttis löytää alle markkinahintainen vuokrayksiö läntisestä Helsingistä. Mieluiten tulevaa - vakituista ja täyspäiväistä - työpaikkaani läheltä.

Viinilogi, osa 2

Julius June 11th, 2005

Beau Monde Pinot Noir Grande Reserve

Ylemmän keskihintaluokan viiniksi valitettavan laimea, lähes väljähtänyt. Hyvinä puolina mainittakoon viinin keveys, joka osittain korvaa mauttomuuden aiheuttaman apatian. Muovikorkki pettymys. Hintaisekseen niukasti alle keskitason.

Sensation Blue

Julius June 10th, 2005

Joskus käyttöjärjestelmien helppokäyttöisyys iskee keskelle kasvoja; eräs hyvä esimerkki on Bluetooth-donglen asennus ja matkapuhelimen Bluetooth-lähetyksen löytäminen tietokoneella.

* Windows 2000:
Heti välittömästi, kun Bluetooth-palikka on kytketty USB-porttiin, ilmoittaa Windows haluavansa asentaa ajurit. Ajuri-cd sisään asemaan ja klikkailemaan. Cd-asennus kestää noin seitsemän minuuttia, jonka jälkeen käynnistetään tietokone uudelleen. Virustorjunnan, verkkoprintterien asennuksen ja muiden turhien alkutoimenpiteiden jälkeen Windows ilmoittaa vielä tarvitsevansa lisää ajureita. Cd-levyltä ne löytyvät, ja on aika käynnistää tietokone jälleen kerran uudelleen. Kun työpöydälle on päästy takaisin, ei Windows inahdakaan vieressä säteilevästä kännykästä. On aika avata monimutkainen hallintatyökalu, josta voi etsiä laitteita ja lisätä niitä pariksi Windowsin kanssa. Tämän toimenpiteen jälkeen hallintaohjelmaan ilmestyy uusi ikoni puhelimelle, jota klikkaamalla päästään toiseen hallintaikkunaan, josta löytyy toimenpiteitä, kuten GPRS-yhteyden asettaminen jne.
Aikaa kului: 30 min
* Mac OS X 10.3
Heti välittömästi, kun Bluetooth-palikka on kytketty, ilmestyy ylävalikkoon Bluetooth-ikoni, jota painamalla voi etsiä lähellä olevia Bluetooth-laitteita. Kännykkäni löytyi, ja puhelin kyseli, haluanko käyttää sitä kaukosäätimenä Macin ohjaamiseen. Kyllä kiitos.
Aikaa kului: 7 min

Odotan Longhornilta paljon. Haluan, että Microsoft kitkee käyttöjärjestelmästään pois yleisen sekavuuden, kaikki turhat ikonit, valikot ja tekstihuomautukset. Viilaavat Windowsista sellaisen tekeleen, että sitä haluaa käyttää mielellään. Ihan oikeasti, sitä minä toivon. Kun kyseisen lafkan tuotteita joudun kuitenkin elämäni aikana käyttämään.

Loppukevennykseksi jatkan Santerin viitoittamalla tiellä, eli kuusi hyvää kappaletta, jotka teidän tulisi hankkia käsiinne vaikka ilmaiseksi:

1. Tori Amos - Winter (musertava)
2. Belle & Sebastian - Me and the Major (osuva)
3. Joe Hisaishi - Sixth Station (eteerinen)
4. Van der Graaf Generator - House with No Door (synkkä)
5. Tuomari Nurmio - Krokotiili ja käärme (viekas)
6. Mercury Rev - Empire State (Son House in Excelsis) (myönteinen)

Nämä siis vain viime kuukausien kuuntelulistalta. Hyviä kappaleita on liikaa, mutta ei koskaan tarpeeksi. (Olipa typerä lopetus, näilläkö hurmasin äidinkielen opettajat peruskoulun ainekirjoituksissa?)

Kaulaa myöten

Nea June 10th, 2005

Tarkus jahtasi ampiaisen nurkkaan. Kissa ei oikein tajunnut omaa parastaan, vaikka kuinka sille sormi ojossa selitin että ampiaiset pistävät. Suljin ötökän lopulta ikkunan väliin. En iljennyt mäjäyttää sitä imurilla.

Kämppä vaikuttaa olevan vaiheessa. Pari hyllyä on purettu osiksi ja tavara makaa laatikoissa. Tarpeelliset ja Voffen tavarat ovat vielä kaapeissa ja pöydillä. En tiedä mitä kaikkea pitää tehdä kun muuttaa. Jotain sähköjuttuja, vakuutuksia, osoitteenmuutoksia ja sen sellaista.

Palkka lakkaa juoksemasta ensi torstaina. Silloin täytän jälleen kerran kaavakkeita, että jollain tulisin toimeen. Sairaslomaa. Ansiosidonnaista sairaspäivärahaa. Yleistä asumistukea. Onneksi kelassa oli ihana täti jonka kanssa oli kiva jutella.

Älkääkä kuvitelkokaan, että tämä olisi hauskaa. Aurinko paistaa, ulkona on lämmintä, siideri virtaa terasseilla ja jäätelöä kuluu. Minä lähden ulos ja viimeistään tunnin päästä olen pyörtyä. Palelen pitkähihaisessani, vaikka kuinka joisin mineraalivettä ja söisin tasaisin väliajoin. Siideristä tulee kamala päänsärky, jäätelö vetää vatsan sekaisin. Istun kotona koneen äärellä, juon vuoroin mineraalivettä, tuoremehua ja kahvia. Uhkailen kanssaihmisiä sosiopatialla.

“Tästä noustaan vielä!” sanoi vanha juoppo pöydän alta. Miksen minäkin?

Meemilä

Santeri June 10th, 2005

Halvatun Benrope. Ahdistaa!

1. Kevin - Lakatut varpaankynnet
2. Beach Boys - California Girls
3. System of a Down - Old School Hollywood
4. DJ Shadow - Six Days
5. Judas Priest - Hot Rockin’
6. Cure - Mint car

No nämä on tullu radiosta eilen ja tänään. Listaaminen on vaikeaa.

Papa Hobo

Santeri June 10th, 2005

Minulla on tapana blogeja lukiessa lukea ensin tuorein päivitys ja sitten aloittaa vasta listan pohjalta. Alkuun siksi, että en halunnut tarkastaa haamupäivityksiä useaan otteeseen. Onneksi moiset ovat vähentyneet. Nyt olen jatkanut valitulla linjalla ja tarkastelen jännittyneenä, montako blogia päivittyy sinä aikana kun saan vanhemmat päivitetyt luettua. Kyllä, minulla on tylsää ja sisälläni asuu pieni tilastoija.

Minulla on tänään poikkeuksellisesti iltavuoro sivarissa. Aluksi vituttu ihan tosissaan moiseen suostuminen, mutta nyt sekä aamuvuorolainen, sekä yövuorolainen ovat ehdottaneet oman vuoronsa pidentämistä. Joittenkin tarvitsee saada tunnit täyteen nääs. Minun ei. Hähä.

Nealla oli tosiaan kaappi, jonka takaseinä on ovi keittiöön. Ajatelkaa vain mitä kaikkea freudilaista pyöri päässä kun siitä astui.

Lähestyminen

Nea June 9th, 2005

Kävimme eilen Santerin kanssa viemässä kämpälleni tavaroita. Kasasimme tyylikkään hyllystöni ilman sen suurempia kirouksia tai onnettomuuksia, mitä nyt meinasin kerran pökertyä mutta lähdimme sitten heti ostamaan ruokaa. Nostimme telkkarin paikalleen, katsoimme Dr. Philliä ja söimme sissimuonaa (salaattia ja pikkunakkeja, minun tapauksessani soijajuomaa ja sipsejä). Santeri ei pidä toffeenvärisestä seinästäni ollenkaan, minä sensijaan olen hyvinkin kiintynyt punaisiin listoihini. Hyllystössä olisi paikkoja varmaankin muutamalle sadalle CD-levylle, minulla on niitä parikymmentä. Santerikin tuli ulos kaapista; meni siitä keittiöön.

Tarkus jää Voffen luo tänne Helsinkiin, minä toivottavasti saan seurakseni pienen, valkean, sinisilmäisen pörröpojan. Jaksaminen on juuri nyt melkoisen nollissa, mutta uskoisin, että tästäkin suosta noustaan. Huomenna tapaan erikoislääkärin, joka päättää olenko lainkaan työkykyinen. Juuri nyt ei kyllä töissä huvittaisi olla, eipä huvittaisi tehdä juuri muutakaan. Nukahtamislääke pisti 12-tuntisille yöunille, mutta silti väsyttää. Onpahan kesä.

Itävalta, pt. 1

Julius June 7th, 2005

Suomea pidetään metsien valtakuntana. Saavuttuani Saksaan ja Itävaltaan, mieleni muuttui hyvin äkkiä. Täällä on ihan järkyttävä määrä puita. Moottoritien vierestä alkaa metsäseinä, josta ei kävellen mennä läpi. Hotellimme on pienessä itävaltalaisessa kylässä Alpeilla, ja minulle siunaantui kolmen hengen huone upealla näköalalla. Täällä on todella kaunista, siis aivan häikäisevän kaunista. Söimme illallisen paikallisessa ravintolassa, eikä taimenen alhainen hinta tarkoittanut huonoa laatua.

Huomenna asiakkaan luo, ja illalla agentin ja pomon kanssa illalliselle johonkin mukavaan ravintolaan. Tänne voisin tulla ihan lomailemaan. Maisemat ovat sen verran häikäisevät.

« Prev - Next »