Matoja
Santeri June 30th, 2005
Nean ja Juliuksen piipahtaessa radiossa olin minä tosiaankin töissä. Tylsistymässä koska huono sää esti ulkoilmaan vaihtamisen. Televisiosta ei tule kuin huonoja musiikkivideoita päiväsaikaan. Illalla sentään amerikkalaista perus-komediaa riittää. Sadekuurot tulivat ja menivät tiuhaan. Soitin isälleni muutaman kilometrin päähän ja siellä kuulemma paistoi juuri kunnon emäkuuron aikaan.
Tällä viikolla sain kämppäni vihdoin siivottua. Kolmen hengen avustuksella tosin. Siskoni mielestä muiden kämppiä on kivempi siivota. Olen samaa mieltä, töissä luuttuan lattioita ihan mielelläni aikaa tappaakseni. Ongelmaksi muodostui yksiön itäseinä, jolta vietiin syyskuusta asti seistä jököttäneet muuttolaatikot kellariin. Täällä on autiota ja hinku möbleerata sekä sisustaa on paha. Kävi vielä niin, että rahaa on heinäkuulle luultua enemmän. Apuva.
Tänä aamuna keskuudesta poistui kaksi vasemman puolen viisaudenhammasta. Alemman juuret olivat pitkät ja käppyräiset, mutta kyllä sekin irti rusahdellen komeasti. Kokemuksella hain penisilliinit apteekista ja kaupasta aineksia kylmiin liemiin. Nyt kylmähaudetta naamalle puolen tunnin välein, ettei turpoa. Puhe ei oikein ota sujuakseen, mutta se on lähinnä helpotus ympäristölle.
Totally OT: Apua!! Muistatteko te, kuka laittoin blogiinsa neuvostoajan viinan vaaroista varoittavia julisteita? Jossain blogissa se oli!
Eipä ole muistikuvia…
Haluutko itäseinällesi tollasen ihan kivan puisen kaapin, johon voi laittaa viinapulloja niin että peilin heijastaessa näyttää että niitä ois enemmän kuin onkaan?
Saat tänään mukaan, kun tuut ajamaan muuttoautoa.
http://www.tululuka.net/alco/