Pudding Boy is telling the truth
Julius June 25th, 2005
Juhannus keskellä kaupunkia viihdytti omalla tylsänkuivahkolla tavalla. Arvostan Helsingin keskustaa näinä muutamana päivänä, kun Forumin edessä ei ole muutamaa ihmispoloa useampaa kävelijää, terasseilla ja klubeissa vain kourallinen vierailijoita. Kaupunki tuntuu entistä enemmän omalta kaupungilta, jossa voin kävellä minne vain ja tehdä mitä vain.
Vietin eilen illalla yleisön painostuksesta elämäni ensimmäiset neljäkymmentä minuuttia Sedu Koskisen yökerhossa Onnelassa, ja nuo neljäkymmentä riittivät varmasti koko loppuelämäkseni. Huhut paikasta eivät ole liioiteltuja; lähinnä kamalampi kokemus oli ilta Highlightissa joskus kauan sitten. Onnelasta sentään puuttuivat verkkahousut ja lippalakit, tosin huppareita ja löysiä, kahisevia takkeja riitti. Ja tietenkin henkkaajamaukkaa, kuinkas muutenkaan.
Vaikka yrittäisin kuinka vakuutella, että Pink Floyd on ärsyttävää neljän soinnun perusrockia, en voi muuta kuin jälleen kerran herkistyä Is There Anybody Out There? The Wall -liven äärellä. Kai bändi kuitenkin teki jotain oikein operoidessaan täydellä höyryllä. Vaikka vihasivatkin toisiaan.
Aavekaupunki.
Ihmettelin ihmeellisiä ääniä, jotka ei kuitenkaan olleet ääniä, vaan hiljaisuutta. Outoa.
Juhannus voisi olla vaikka joka päivä.
se onkin yksi asia minkä takia en ikinä asuisi henlsingissä, liikaa melusaastetta, liikaa hälinää ympärillä, liikaa ihmisiä. Ehkä jossain laitamilla on paremmin asiat.