Matkapäiväkirjan lisäosa
Santeri June 22nd, 2005
Viimeksi ehdin perjantain koisauskohtaan asti. Jatkamme lauantain aamusta.
8.57. Havahduin unesta, jossa näin raitiovaunuja, tuulen huminaan, aaltojen liplatukseen ja mukavan lämpimään ilmaan teltan sisällä. Mika oli naapuriteltassa jo tolpillaan ja kirosi ensitöikseen näin aikaista havahtumista. Tarkastelimme itseämme, totesimme välttyneemme krapulalta ja fyysisiltä vaurioilta. Poislukien mahdollisuus melanoomaan. Söin leipää ja lihapiirakka. Kostukkeeksi votkaa vissyllä.
9.25. Jätämme leirin uinuvan osaston omaan arvoonsa ja lähdemme miehekkäästi aamu-uinnille. Järven vesi oli arviolta 12-asteista. Viisi minuuttia uimista sai riittä. Suihkuun parinkymmenen minuutin jono, mutta lämmintä vettä riitti vielä. Itse suihkukoppi haisi paskalta.
10.15. Joonas ja Teemu heräilivät ja ottivat miehekkäästi korjaussarjaa. Teemun teltan tuuletusaukosta näki aurinkoa ottavia tyttöjä. Joonas yritti kömpiä pian takaisin nukkumaan, mutta ‘nussimme’ Mikan kanssa hänestä moiset luulot. Seuraamme liittyi turkulaisia. Kerroimme suurinpiirtein kaikki sisäpiirivitsimme ja oli riemua.
11.30. Vieraat painelivat aamutoimiin ja seurueemme keskittyi palamaan karrelle suorassa auringonvalossa. Leuto tuuli heilutti ihokarvoja. Votkaa vissyllä ja votkaa kolajuomalla. Asusteena Ruma Ravatti ja alushousut.
13.50. Saamme itsemme liikkeelle kohti huvittelualuetta. Matkalla kuulemme Liekin soittoa päälavalta. Luovutamme sisäänkäynnillä ja suuntaamme kaljatelttaan, josta näkee Maj Karman. Maj Karma menee melkolailla ohi keskittymiskyvyn puutteen takia. Oli Maj Karman Kauniit Kuvat joitain vuosia sitten itselleni todella kova juttu. Kylmä kalja maistui epäilyttävän hyvältä.
16.15. 22-Pistepirkko soittaa kolmihenkisesti ja vähällä syntetisoinnilla. Rokki on poikaa, etenkin näin riemukkaan yhtyeen esittämänä. Erikoismaininta P-K Keräselle kauniista Birdystä. Se on se tunnettu linnunlaulukappale. Kohtaamme jälleen tuttuja. Mauri on taas aivan tukkihumalassa. Jenni oli siirtänyt taannoisen hitleröinti-sloganin viiriin. Minulla on edelleenkin eriävä mielipide Juhalahdesta. Jostain kuului naisäänellä laulettua Judas Priestiä. Californialaisia Donnaksia.
18.30. Suuren urheilujuhlan tuntua. YUP:n uudempi tuotanto ei vakuuta. Taannoinen Tavastian keikka jäi takaraivoon pettymyksenä. Mutta nyt oli kaikki hyvin. Rasittavat ruikutusrallit on jätetty sinne minne kuuluvatkin, eli Yölle, ja paino oli rokissa ja sen kiemuroissa. Ikivanhat hitit ja uuden levyn menoraidat ottivat tulta alleen. Arvostus nousi ja taidan kuunnella uuden levyn toistamiseen.
19.35. Huomaan eksyneeni kaikista tutuista. Arvaan kuitenkin löytäväni Mikan Negativen keikalta. Idoleita ne on ne väärätkin. Mika löytyy kahden alastoman miehen ja jurrisen Maurin seurasta. Mika näyttää pippeliä yhtyeelle erään radiosoittoa saaneen kappaleen aikana. Mauri on ihan kännissä ja kompuroi. Mietin hetken itseni paljastamista, mutta tyydyn lainaamaan Ruman Ravatin ja Hassun Hatun alastomille miehenroikaleille. Alastomien miesten kainaloon tunki laumoittain tyttöjä valokuvia varten. Olivatkohan he julkimoita.
21.15. Kovasti puhuttu The Mars Volta aloittaa. Normaalisti olen rasittavan surinan ja pulputuksen ystävä. Nyt ei päähän mahtunut kahdeksan henkisen poppoon tuottama mekkala. Yritin kauempaa kuulostella, jos soittaisivat sen minunkin tietämäni rallin. Kyllästyin nopeasti ja suorin tieheni.
22.45. Totuus löytyy kaurapuurosta. Sen mausta ja sen voimasta. Enempää en muista, mutta se mitä Laman klassikkokokoonpano ilmoille saattoi miellytti sisäistä punkkaria suuresti. Kuulin vain pari kolme lyhyttä rallia loppupuolelta. Kiukkuista menoa keski-ikäisiksi ukoiksi. Tahtoo sähkökitaran. Ja mekaanisen äänensärkijän!
23.??. Seurueemme päättää palata leiriin. Muut käyvät narikan kautta, minä menen suoraan. Leirintäalueella otan rohkaisuryypyn ja lähden kohti Bajamajaa. Kaikki tietävät missä kunnossa nuo sinervät pöntöt pahimmillaan ovat. Avaan oven ja pidätän hengitystä. Huomaan pöntön olevan häiritsevän siisti. Se on pesty päivän aikana. Oi. Hyvän tuulisena palaan asialtani teltalle ja kaivan viinapulloa esille. Huomaan hyttysiä ja suljen teltan räppänän. Havahdun tovin kuluttua hiljaiseen tupakanpoltteluun leirin keskellä. Laukaisen jonkin machon ja väsyneen kommentin. Jatkan unia. Nukun levottomasti, tällä kertaa on kylmä.
Ei ovesta! Ikkunasta!