kuvameemi
Nea May 24th, 2005
1. Mistä koostuu onnistunut valokuva?
Kauniista valoista ja varjoista, katseenvangitsevasta yksityikohdasta, sävymaailmasta, sommittelusta ja hyvin hallitusta tekniikasta (syväterävyys, valotus, valaisu jne.). Kuvan sisältöä en lähde arvioimaan kuin harvoissa tapauksissa, ja silloin kuvan pitää todella aiheuttaa sellainen WTF?! -elämys.
2. Millaisen kaluston tarvitsee jotta voi valokuvata ?oikeasti??
Aivansama. Millä tahansa kameralla voi ottaa valokuvia. Itse en kyllä kelpuuta työkameraksi ihan mitä vaan, mutta räpsyttelyyn kelpaa kyllä pokkari kun pokkari.
3. Valokuvaatko jotain itse?
Hieman liikaakin. Yleensä ihmisiä, koska… no… ihmisiä on kiva kuvata ja jotkut jopa maksavat minulle siitä. Maisemia kuvasin aikoinani ihan liikaa, joten siihen ehdin kyllästyä. Toisaalta, jos näen jossain jotenkin sykähdyttävän maiseman tai muun luonnon muodostaman asetelman, otan siitä kyllä kuvan. Joskus talutan kameraa saadakseni tekosyyn häipyä jonnekin, mutta noin muuten välttelen aika lahjakkaasti kameran kanssa ulkoilua.
4. Mistä löytyy inspiraatio siihen että pääsee käyntiin oman valokuvauksen suhteen?
Joko asiakkaan tilauksen kautta tai sitten päähän pälkähtäneen idean toteuttamishalusta.
Jatkamme meemiä lisäämällä siihen kohdan viisi.
5. Lisää tähän ottamasi valokuva ja kerro siitä jotain.

Salakuva 1A-ratikassa eräänä kauniina kevätpäivänä. Piti saada filmi loppuun ennen kehitykseen viemistä. Kamerana oli wanha Olympuksen pokkari, muistaakseni ensimmäinen kamerani.
Kiitos meemistä Veeralle
Perjantainelonen +1. Mahtavaa. It’s alive!
Valokuvaaja ajattelee tietysti hieman eri tavoin kuin tavallinen loma- ja juhlakuvien näpsijä. Useimmille ihmisille valokuvassa tärkeimpiä ovat laadun sijaan niiden herättämät muistot. Itselleni oikeastaan molemmat.