Pois, hei mene pois, poo-oo-ois

Julius April 24th, 2005

Kiitos eilisestä bstarille, Arawnille ja muille paikalla olleille. Animeton animeilta sujui hyvin hyvän ruoan ja seuran parissa.

Siihen loppui hyväntuulinen postaus, kannattaa lopettaa lukeminen tähän, jos olet jo täysin kyllästynyt ainaiseen valitusvirteen.

Karkotettuani teidät kaksi viimeistä neljästä lukijastani, voin sanoa tämän tässä ja nyt: Nosturi on aivan kamala keikkapaikka. Ei niin, että itse paikassa mitään vikaa olisi, mutta minua ärsyttää heidän tapansa jättää ikäraja pois viikonlopun keikoista. Tämän seurauksena muun muassa anniskelualueille on taukojen aikana oikeasti melkein mahdotonta päästä — lavan lähelle kun et tuoppi kädessä mene. Ikärajaton puoli ja anniskelualue on myös jaettu aidalla, ja sinne pääsee vain pienen portin kautta. Ok, keikalla voi olla juomatta mitään. Kuitenkin Nosturin etuosan ainakin pitäisi olla täysin savuton alue. Arvatkaapa mitä käy, kun kieltoa ei valvota ja tupakan polttoa vielä jotenkin hienona pitävät alaikäiset saavat tuprutella täysin vapaasti. Niinpä.

Jotten ihan täysin teilaisi harvoja myös nuorille avoimia keikkapaikkoja, tyydyn tästä eteenpäin käyttämään Helsingin lukuisia hienoja klubeja hyväkseni. Nosturi kun ei ole ainoa keikkapaikka tässä kaupungissa.

Ai niin, Liekki on harvinaisen turha bändi, ihan vain ilmaistakseni vaatimattoman mielipiteeni. Olen yrittänyt useasti saada jotain käsiini heidän musiikistaan, lopputuloksena vain turhautumista ja… noh… tylsistymistä. Hyvä juttu silti, että ovat löytäneet näinkin ison kuulijakunnan. Eilisistä yhtyeistä Magyar Posse oli suvereeni voittaja, vaikkeivat hekään yllä täysin postrock-pioneerien tasolle musiikillaan; hyviä hetkiä riitti silti koko maksamani kymmenen euron edestä.

Äitis lukee Kobaiaa -paita

3 Responses to “Pois, hei mene pois, poo-oo-ois”

  1. hedarion 24 Apr 2005 at 18:28

    Olen totaalisen samaa mieltä Nosturista keikkapaikkana. En ihan helposti mene enää. Kaljan jonottaminen ei kuulu hyvälle keikalle, eikä aidatut kalja-alueet.

    Liekistä en ole samaa mieltä. Tosin pidin Karkkiksestakin.

  2. Juliuson 24 Apr 2005 at 18:47

    Minä taas pidän Karkkiautomaatista, Liekki ei vain nappaa ollenkaan.

  3. Juliuson 24 Apr 2005 at 18:50

    Niin ja Nosturista vielä: K-18 -keikat ovat olleet todella onnistuneita siellä. Väki on paljon rennomman oloista ja siellä mahtuu jopa liikkumaan. Aitaukset ovat luonnollisesti tuolloin pois ihmisten kulkureiteiltä.

Comments RSS

Leave a Reply