Nea March 24th, 2005
Taas tein puolentoista ihmisen työt ja postia oli niin maan perkeleesti. Kaupan päälle sain jakaa Etuovi-julkaisun puoleentoista piiriin. Kymmenen tunnin työpäivän jälkeen maistui intialainen ruoka ja nyt siemailen puolikasta lasillista siideriä mahdollisimman hitaasti jotten tipahda. Pääsiäinen. Neljä päivää lomaa. Uskomatonta.
Nea March 23rd, 2005
Siinä se nyt sitten nähtiin. Yritän välttää aamusyömisestä johtuvaa pahaa oloa juomalla Hartwallin Fenix-välipalajuomaa, ja onnistuin koukuttamaan itseni siihen kerrassaan täydellisesti. Joka päivä on nyt parin viikon ajan mennyt noin pullollinen, jolla olen pärjännyt sen pari tuntia porrasjuoksua ihan kepeästi. Töissä jo kysyivät, jotta ainako minä tuota kittaan. Se nyt vaan on niiiiin hyvää.
Oli oikein rattoisa päivä. Sekä postit että jakajat olivat yltä päältä kurassa ainakin minun piirilläni, ja odotan innolla koska se yksi juippi soittaa ja valittaa kun-taas-on-postit-tuhannen-pillun-päreinä. Lisäksi sain selville mitä Sea Lifessa tehdään kaloille. Niiltä irrotetaan pyrstöt jos ne eivät ole nätisti. Ihan tosi. Löysin tänään sieltä pihalta todistusaineistoa. Toisaalta, voihan olla, että siinä oli toimitusjohtajan kissan aterian jäännökset. Tai toimitusjohtajan aterian jäännökset. Tai toimitusjohtajan jäännökset.
Naistenlehtipäivä on, kiitos pääsiäisen, jo tänään, joten ehkäpä hilpaisen itselleni jääkaapista jotain syötävää ja paneudun oikein nuoruuden innolla Trendiin ja MeNaisiin.
Nea March 22nd, 2005
 |
You scored as Paganism. Your beliefs are most closely aligned with those of paganism, Wicca, or a similar earth-based religion. You may also follow a Native American religion.
|
Paganism
|
|
100% |
|
Buddhism
|
|
71% |
|
Islam
|
|
63% |
|
atheism
|
|
58% |
|
Judaism
|
|
46% |
|
agnosticism
|
|
46% |
|
Satanism
|
|
42% |
|
Hinduism
|
|
29% |
|
Christianity
|
|
21% |
|
Which religion is the right one for you? (new version)
created with QuizFarm.com
Nea March 21st, 2005
Sain tänään sähköpostin, että minut on valittu Tiltgirl-osakilpailuun. Hakemukseni oli lähinnä huonoa päänaukomista, joten pakkohan minun on mennä tuonne lavalle keikkumaan kuten paraskin missi. Harmi kun ei ole isoja rintoja, muhkeaa tukkaa ja pitkiä sääriä, eikä varttakaan riitä niin paljon, että pärjäisin moisessa mittelössä. Harmi tosiaan.
Varasimme lentoliput. Nyt ne pitäisi enää maksaa niin matka olisi varmistettu. Huh.
Julius March 20th, 2005

Hifistely pääsi tänään aamulla käyntiin, kun aloitin suuren operaatio: äänenlaadun. Opaskirja kädessäni tuskailin ensimmäiset kaksi tuntia yrittäessäni saada äänivartta tasapainoon varren takaosassa olevan punnuksen avulla. Kun en onnistunut ja olin menettänyt hermoni useaan otteeseen, huomasin sattumalta, että olin kiinnittänyt neulanpainoa merkkaavan asteikon väärin päin. Nips ja naps, uusi yritys. Tasapaino löytyi nyt alle viidessä minuutissa, jonka jälkeen metsästin äänirasian valmistajan sivuilta suurimman sallitun neulanpainon, eli 17,5 mN.
Neulan pitäisi nyt kestää ainakin sen 1000 kuuntelutuntia, jonka jälkeistä vaihto-operaatiota odotan pelonsekaisella kauhulla.
Oikeasti.
Julius March 20th, 2005
1. Mikä soittoääni on kännykässäsi tällä hetkellä?
Pöytäpuhelinta matkiva ulina. Oikeasti pidän lähes jatkuvasti puhelintani äänettömällä ja värinähälytystä päällä.
2. Millainen taustakuva tai ikoni komistaa känykkäsi näyttöä?
Sininen, kohtuullisen huomaamaton tausta. Duunipuhelimeen en ole jaksanut/viitsinyt lähettää taustakuvia. Omassa Siemensissäni oli tietenkin Totoro taustalla.
3. Mikä on tietokoneellasi työpöydän taustakuvana?
70-luvun hengessä Cowboy Bebop -sarjan päähahmo Spike Spiegel osoittamalla käsiaseella koneen käyttäjää.
4. Millainen on ruudunsäästäjäsi (vaihtoehtoisesti millainen se oli tai miksi sinulla ei ole ruudunsäästäjää)?
Näyttö kytkeytyy pois päältä, molemmissa koneissa. Säästäjä, joka oikeasti säästää virtaa.
5. Mitä ajattelit valitessasi ylläolevia?
Tyyliä ennen kaikkea.
http://skrubu.net/index.php?itemid=760
Nea March 20th, 2005
Perjantaina saunasiiderin jälkeen havaitsin, että kroppani ei toimi enää halutulla tavalla. Törmäilin seiniin. Eilen siis tietoisena illalla tapahtuvasta alkoholin nauttimisesta jätin migreeninestolääkkeen ottamatta. Kolmen siiderin ja yhden boolihörpyn jälkeen olin kahden askeleen päässä myrkytystilasta. Olin periaatteessa tajuissani, mutta jalat eivät kantaneet enkä jaksanut pitää päätäni pystyssä. Voffe soitti Santerille, joka kaikeksi onneksi oli juuri aloittamassa työvuoron ja lupasi hakea minut kotiin. Sain suunnattomin voimanponnistuksin koottua itseni juuri siihen tilaan, jossa pääsin omin jaloin autoon ja jaksoin raahata itseni sänkyyn. Oli hyvin lähellä, etten soittanut itse itselleni ambulanssia, sillä ymmärsin liiankin hyvin olevani todella huonossa kunnossa. Pelotti ja harmitti kovasti, kun olin päästänyt itseni sellaiseen tilaan. Onneksi minulla on noita pelastavia enkeleitä, jotka huolehtivat ettei mitään pahaa pääse sattumaan.
Tarkistin äsken lääkepaketissa tulleesta lappusesta, että lääkkeeni voimistaa alkoholin vaikutusta. Tiedossa on siis kolmen kuukauden absolutismi. Eilistä en halua kokea enää ikinä uudestaan.
Julius March 19th, 2005

Sain toissapäivänä viimein toteutettua jo monen vuoden takaisen haaveeni omasta levysoittimesta. Olen jahkaillut ja jahkaillut, tutkinut käytettyjen markkinoita ja ollut jo monta kertaa ostamassa jos jonkinlaista laitetta, mutta aina perunut päätökseni juuri viime hetkellä. Torstaina poikkesin ihan sattumalta paikalliseen hifi-liikkeeseen tutkimaan tarjolla olevia laitteita, ja ennen kun huomasinkaan, olin bussipysäkillä kainalossani uutuuttaan kiiltävä Pro-ject Debut III -levysoitin.
Hämmästys kotona oli suuri, kun avatessani pakettia sain syliini kasan osia koottavaksi. Muutama ruuvi pois, hihna paikoilleen, vastapaino neulanpitimeen, antiskating-paino omaan koukkuunsa, hermoja raastava hienosäätö ja ensimmäinen levy pyörimään. Olin pudota tuolilta, sillä en ollut osannut odottaa niin kirkasta ja hienoa ääntä, mitä Marantzini päästi kaiuttimien kautta ulos. Taisin rakastua välittömästi.
Hyvää mieltä avitti myös eilinen vierailu Stupido shopissa, josta mukaan tarttui kaksi erittäin edullista Belle & Sebastian -vinyyliä, molemmat täyttä timangia. Ja näitä hyviä vinyyleitä riittää, varsinkin monilta yhtyeiltä, jotka julkaisevat tuotantoaan melko nihkeästi cd-muodossa. Enää tarvitsen vain rutkasti tilaa pölyttyvälle kasalle pahvia.
Nea March 18th, 2005
Päälääkäri antoi estolääkityksen ja kohtauslääkityksen vaikeaan migreeniin. Neurologinen tutkimus on kuin kännitesti; kävellään suoraa viivaa ja kosketetaan sormella nenänpäätä silmät suljettuina. Pitäisi kaiketi elää säännöllistä elämää, pitää verensokeri tasaisena välipalojen avulla, nukkua hyvin ja välttää liiallista kahvin kittaamista. Eli siis juuri päinvastoin kuin nyt teen. Juon hirvittävät määrät kahvia, syön miten sattuu enkä koskaan ennen puoltapäivää ja ainoa säännöllinen asia elämässäni on töihin lähtö. Rentoutua sentään osaan. Voisin kutsua sitä jopa lorvimiseksi tai löysäilyksi. Olen mestari makaamaan sohvalla ja lueskelemaan tai katsomaan telkkaria tuntematta sen suurempia paineita laiskottelustani.
Ensi viikko on varmaan samanlainen kuin tämäkin; vähän postia ja lyhyet päivät. Lisäksi on neljän päivän hyvinansaittu lomakin. Pääsiäisen jälkeen räjähtää taas kuunvaihde, eli parempi ladata ne akut nyt, kun siihen on mahdollisuus. Ajatukseni siirtyvät pikkuhiljaa kohti sohvaa, uusinta Novita-lehteä ja pieniä päiväunia.
Ps. Schizo-Janne bongattu syljeskelemässä maahan Läntisellä Brahenkadulla eilen hieman klo 17 jälkeen.
Santeri March 17th, 2005
Absoluuttinen Nollapiste konsertoi kaupungin itäreunalla mielenkiintoisessa paikassa. Metroasemalta kolmen minuutin kävely rakennukseen josta löytyy mm. kirjasto. Ei siinä mitään, salissa oli pöydät ja tuoleja. Kaikki paikallaolijat näkivät esiintyjät ja passelin pieni sali mahdollisti jopa hyvät ’sardit’ kaikkialle. Niin ja olihan siellä a-oikeudetkin…
Nollapiste oli oma ihana itsensä outoine pop-kappaleineen ja huikean hienoine soittajineen. Laulajan väännelmät säkeistöistä ja välispiikit naurattivat yleisöä kutakuinkin kollektiivisesti. Setti keskittyi uusiin kappaleisiin, mikä nyt ei ole mitenkään kummallista tai väheksyttävää. AN teki parhaan levynsä ihan vain muutama vuosi sitten. Tälläkin sivustolla hämmästeltiin aihetta silloin. Perkussionisti on vaihtunut kosketinsoittajaan ja se on oikeastaan ihan hyvä. Homosteluproge kuulostaa paremmalta fuskuhuilujen kera kuin ilman.