Isovanhemmat
Nea February 26th, 2005
Jarkon isoäiti on kuollut. Siitä sain inspiksen kirjoittaa hieman omista isovanhemmistani.
Isäni vanhemmat ovat molemmat vielä elossa. Viime lauantaina mummi täytti vuosia 79 ja ukki on pian puolivälissä yhdeksättäkymmenettä. Hämmästelin kuinka vanhoja he ovatkaan, ja vielä enemmän sitä kuinka he eivät vaikuta vanhentuneen silmissäni yhtään sitten lapsuusaikojen. Jotenkin sitä vasta nyt osaa arvostaa heidän panostaan elämääni. Muistan kun äiti tuli kerran kirkkokonsertin jälkeen kertomaan miten ukki oli itkenyt liikutuksesta soittaessani sooloa, mummi halailee minua nykyään aina kun nähdään ja uskon että he ovat ylpeitä siitä mitä olen ja mitä teen. Heillä on huumorintaju tallella, ja aina kun jotain kivaa tai jännää tapahtuu, tekisi mieli soittaa heille ja kertoa.
Äidin vanhemmat ovat kuolleet. Pappa kuoli sairauteen kun olin vasta 8-vuotias, ja veljeni kertoi minun jotenkin seonneen. Teininä ja vielä nytkin mietin usein kuinka ylpeä pappa olisikaan minusta. Hän oli kirjailija, jotenkin omalaatuinen tapaus, ja tiedän kyllä mistä olen luonteeni perinyt. Tiedän myös mistä intoni kirjoihin on tullut, papalla nimittäin oli seinällinen kirjoja kotona. Joskus toivon, että pappa näkisi ottamiani valokuvia ja lukisi kirjoituksiani, ja mietin mitä hän olisi niistä mieltä.
Äidin äiti oli minulle isovanhemmistani varmasti kaikkein rakkain. Olin 18 kun hän kuoli äkillisesti, juuri seuraavana aamuna kun olin kieltäytynyt lähtemästä häntä tapaamaan koska vatsaani koski niin kovin. Pitkän aikaa minulla oli hassu tunne, että hän olisi varmasti sanonut minulle jotain tärkeää juuri tuona päivänä. Vietin miltei jokaisen lapsuuteni viikonlopun mummilla, ja mummi tietysti hemmotteli minua minkä kerkesi. Hän oli paikalla kun valmistuin ylioppilaaksi, muttei koskaan ehtinyt saada postikorttia Englannista. Tavallaan oli hyvä, että mummi meni silloin kun meni, sillä hyvin pian hän olisi sairastunut niin pahasti, että olisi joutunut viettämään loppuelämänsä laitoksessa. Lääkärit löysivät kuulemma aivoista rappeumia. Jos mummi olisi joutunut laitokseen ja taantunut lapsen tasolle, en olisi halunnut nähdä sitä.
Tuleekohan minusta koskaan mummia?
Hei. tämä juttu on melkein kuin omasta elämästäni, tosin olen vasta 14v mutta olin 8 kun äitini ja pappani kuoli. Luin tekstin ja melkein tippa linsissä. Teen koulussa juuri juttua missä kerroin kuinka tärkeitä isovanhemmat ovan ja löysin tämän sitä kautta. kiitos!