Loskan lumo
Nea January 31st, 2005
Viikonlopusta jäi käteen yksi voitettu Trivial Pursuit Kuikassa, yksi valtava päänsärky ja yksi pelottava elokuvakokemus. Niin ja kämppä tosiaan on kokonaan uudessa uskossa, sain jopa imuroitua ja tiskattua sen kummempia nurisematta. Työpisteeni on nyt ahdistettu alkovin nurkkaan, eipähän tule vietettyä koneen äärellä liikaa aikaa. Voffe painosti minua aakkostamaan CD:t (bändeittäin, julkaisujärjestykseen), mutta en kertakaikkiaan pysty tietämään noista Irhaum Örhel -tyyppisistä artisteista kuka julkaisi mitä ja milloin. Olkoon solmussa, ei me niitä koskaan kumminkaan kuunnella!
Tänään tuli jos jonkinlaista boonusplussapostia älyttömät kasat, joten taas postinkantajaa vietiin. Tuolla sohjossa sähkökärryjen ohjautuvuus painuu miinuksen puolelle, mistä seuraa hupaisia tilanteita katua ylittäessä. Porvoonkatua nimittäin menevät autojen lisäksi myös ratikat, joiden jarrut aktivoituvat tutkimuksien mukaan vain a) pysäkeillä b) liikennevaloissa c) seinää päin mennessä. Opinpahan ylittämään katua ääntä nopeammin.
Nimiä mainitsematta eräs piiriläiseni taitaa olla hieman sekaisin. Valitti, että postit tulevat eteiseen väärässä järjestyksessä. Että mitä?
Tänään haemme sohvan. Rahanmenoa, mutta hyvään tarkoitukseen.