Aivoremontti
Nea January 17th, 2005
Tänään oli ihan überhelppo päivä. Vaikka pystynkin tältä istumalta mainitsemaan mielessäni muutaman tuttuni, jotka olisivat pitäneet päivääni suurena helvettinä parin tunnin liikuntasessioineen ja satoine mainoksineen. Viime viikon yhdeksäntuntisiin päiviin verrattuna tämä kuusi-töitä-ja-yksi-kököttämistä ei ollut yhtään mitään.
Oletteko muuten koskaan tulleet ajatelleeksi, että postimiehenne tietää teistä ja naapureistanne muutakin kuin sen missä asutte, rappunne ovikoodin ja vaimojenne tyttönimen. Mikään perhe-elämässä tapahtuva suuri muutos ei jää posteljoonilta huomaamatta. Hän tietää myös asuuko yläkerrassasi se italialainen liituraitakaveri joka suuteli sinua poskelle viikonloppuna. Entä onko koskaan tullut mieleen kuinka paljon teistä kertoo saamanne posti? Postinkantaja on vaarallinen vihollinen.
Ja sitten muihin (tärkeämpiin) asioihin. Eli siihen, kuinka kova ikävä minulla on Tarkusta. Kotona on hiljaista. Kaipaan pehmeää turkkia, lämpimiä käpäliä ja märkää nenää. Nytkin neiti varmaan istuisi sylissäni ja halisi. Luulenpa, että saamme sen vasta huomenna takaisin. Ovat katit vasta nyt alkaneet hieman suvaita toisiaan. VÄÄÄÄÄÄÄH! Miten minulle käy kun joudun olemaan erossa kissustani kokonaisen kuukauden?!
Ja joku perkele poraa yläkerrassa niin että ikkunat helisee! Tuntuu kuin aivot valuisivat korvista ulos.
“Oletteko muuten koskaan tulleet ajatelleeksi, että postimiehenne tietää teistä ja naapureistanne muutakin kuin sen missä asutte, rappunne ovikoodin ja vaimojenne tyttönimen. Mikään perhe-elämässä tapahtuva suuri muutos ei jää posteljoonilta huomaamatta.”
Jo vain, kuule, sen verran vainoharhaa löytyy ainakin tämän postiluukun takaa. Se kuitenkin taitaa olla liioteltua kuvitella, että siinä jakaessa ehtisi ovien läpi kuulla mitään ääniä asunnoista, vai…? Taidatte sittenkin jäädä kuuntelemaan, että mitäs musiikkia se tänään kuuntelee, kuinka se siellä taas piereskelee tai ties mitä ääniä päästee?
“Entä onko koskaan tullut mieleen kuinka paljon teistä kertoo saamanne posti?”
Herran jestas, tuota minä en ole edes tullut ajatelleeksi. Pitänee mahdollisimman pian tilata ainakin National Geographic ja Scientific American, jotta vaikuttaisin fiksummalta ja lisäksi pyytää äitiä lähettämään muutamia kirjeitä (kaikki osoitteet tietenkin eri käsialalla), jotta posteljooni luulisi erehtyneensä, kun piti minua täysin sosiaalisia kontakteja vailla elävänä urbaanierakkona.
Tänäänkin yksi kuunteli Elvistä, toinen imuroi, joku rääkyi lapselleen ja monikin koira ulvoi yksinäisyyttään.
MUAHAHAHAHAAAA!