Sagan om Ringen
Julius December 12th, 2004
Digiboksiongelmani kohta kaksi, eli RGB-liitäntöjen vähäisyys on saamassa ratkaisun. Kyseltyäni asiasta usenetissä, minulle suositeltiin videoswitchin - vieläpä melkoisen uuden mallin (sivun alimmaisena) - hankkimista. Kyseistä laitetta ei myydä vielä monessakaan kaupassa, mutta Helsingissä sijaitsevan Hifistudio 17:n myyjä lupasi kysellä laitetta valmistajalta, ja ilmoittaa minulle puhelimitse saatavuudesta.
Vaikuttaahan tuo ihan täydelliseltä laatikolta: neljä RGB-sisääntuloa, yksi ulostulo, kuvasuhteen vaihdosta ilmoittava signaali menee läpi, boksi antaa automaattisesti käytettävälle laitteelle läpimenon tai vaihtoehtoisesti voin vaihtaa laitteesta toiseen mukana tulevalla kaukosäätimellä. Hinta-arvioksi sanottiin alle sata euroa, joten television RGB-liitäntöjen vähäisyydestä saan näin myöhemmin maksaa korkojen kanssa takaisin.
Kävellessäni Kamppiin päin takaisin kiersin katsomassa, jos levykauppa Keltainen jäänsärkijä olisi auki näin pyhäpäivänä. Olihan se, ja eilen kasinolta säästynyt kymppi löysi uuden omistajan. Takahuoneen peräseinän levylaatikosta nappasin käsiini mainion psykedeelisen progelevyn vuodelta 1970, jossa Bo Hanssonin yhtye esittää musiikkia, johon heidät on inspiroinut J.R.R. Tolkienin klassikkokirja Taru Sormusten Herrasta. Levy lämmitti mieltäni kovasti, sillä 70-lukuinen tulkinta kirjasta eroaa juuri sopivan paljon 2000-luvun massiivisista orkesterisovituksista ja heleistä lapsikuoroista. Progen ja jazzin välissä kiemurteleva musiikki ei tosin välttämättä avaudu kaikille, edes paatuneimmille keskimaafaneille.