DVB, no can do
Julius November 30th, 2004
Päätin viimein luovuttaa suurten mediatalojen, Viestintäviraston ja naapurin Jussin edessä, ja suunnistin Helsingin keskustaan tarkoituksenani ostaa talouteemme digiboksi. Viimein he ovat saaneet minut nalkkiin, ja ensimmäinen myyjä tienaa helposti provisiot myymällä minulle tekniikkaa sisältävän kiiltävän laatikon, ajattelin. Vaatimuslistani on seuraavanlainen:
- DVB-C, eli kaapeliverkkoon sopiva malli
- RGB-ulostulo televisiolle ja -sisääntulo DVD-soittimelle
Minulla on myös muutamia toiveita, joista tosin pystyn tinkimään, jos tarve vaatisi:
- Pelkkä digitaalilähetyksen vastaanotto, en tarvitse kalliita ja huonosti toimivia tallennusmahdollisuuksia
- Nopea kanavanvaihto
- Mahdollisimman bugiton softa
- Kaunis, tyylikäs
Näitä pohdin vasta, kun ensimmäiset kaksi kohtaa täyttyvät. Liikkeiden ehdottomasti myydyin malli, joka täyttää kohdat on kotimainen “*ei ole*“. Tyhjää täynnä. Ensin ei myydä kaapelimalleista muita kuin vuosien takaista Nokian Mediamasteria. No hyvä näin, mutta kohta kaksi sitten karsi kaikki loput mallit pois saataviltani.
Yhdessäkään liikkeessä ei tunnuttu edes tietävän, mikä RGB-liitäntä on. Lyhyen kyselyn tuloksena huomasin, että termi on vieras myös monille muille ihmisille. Lyhyt kertaus: Jo 90-luvun alkupuolella valmistetuissa televisioissa, joista SCART-liittimiä löytyy, on vähintään yhdellä niistä mahdollisuus vastaannottaa RGB-kuvaa perinteisen komposiitin lisäksi. RGB:n etu komposiittiin nähden on se, että ensimmäisessä punainen, vihreä ja sininen väri kulkevat eri signaaleina, kun komposiitissa kaikki tungetaan yhteen signaaliin. Jälkimmäisessä kuvan laatu tietenkin heikkenee, mutta vain kokeilemalla tiedätte, kuinka valtava ero kuvanlaadussa on RGB:n hyväksi.
Jos siis käytätte edelleen esimerkiksi DVD-soittimen mukana tullutta halpis-scarttia, suosittelen sijoittamaan 3,50 euroa Bilteman täysinkytkettyyn SCART-kaapeliin ja asettamaan DVD-soittimen lähettämään kuvan RGB:na. Yllätytte.
Mutta kaikkein omituisinta minusta on se, ettei edes kalliimmista televisioista löydy kuin yksi liitäntä RGB-laitteelle, vaikka nykyään ihmisillä on DVD-soitinten lisäksi mm. konsoleita ja digibokseja, joissa paremmalle kuvalle olisi kysyntää. Hyvin yksinkertaista olisi, jos vaikka digiboksin läpi voisi syöttää RGB-signaalin, jolloin yhtä ja samaa SCART-paikkaa voisi käyttää kaksi laitetta.
Mutta taidan joutua odottamaan vielä ainakin yhden vuoden lisää, ennen kuin löydän itselleni sopivan digiboksin. Siihen asti Suomen päättävät elimet saavat vapaasti hämmästellä, miksi digitaalisuus ei lyö läpi televisiolähetyksissä. Siinähän lopettavat analogiset lähetykset.
Ja ennen kuin kysytte, miksi haluan vaihtaa terävästä analogisesta kuvasta digisuttuun, tässä syy:
http://www.yle.fi/teema/elokuvat/animaatiot.shtml
Itse olen erittäin tyytyväinen, että vaihdomme digiin pari kuukautta sitten. Meilläkin on HTV:n kaapeli ja kuvan- ja äänen laatu parani selvästi (meillä on se halpa Handan - hyvin on toiminut). Ja YLE:n digikanavat ovat tosiaan ihan kivoja…
Vuokraakos HTV bokseja? Hae sellainen alkuun ja osta parempi sitten omaksi, kun valikoima paranee.
Vilkaiseppa sivua http://www.luxorit.fi/
Ainakin on uutisryhmissä kehuttu, mutta ei tuossakaan ole RGB-liitäntää…
Aamen, kerrohan heti jos tuollaisen boksin löydät, olisi käyttöä. Hyvänä kakkosena taitaa tulla RGB kytkin, tosin niidenkin kuvanlaadullinen vaikutus voi olla hyvinkin huonontava. Mutta saisipa dvd:n, dvb:n ja tietokoneen samalla kertaa kiinni.
Asiaa. Täällä on juttua video liitänstandardeista: http://www.hut.fi/Misc/Electronics/faq/sfnet.harrastus.audio+video/video.html#liitannat