Tahtomisen kipeä oveluus

Julius September 30th, 2004

Työntekijä sanoo aamulla pirteänä ja iloisena “huomenta”, mutta annas olla kun on kotiinlähdön aika; ilme on surkea ja ainoa ulos kakisteltu sana on hiljainen, mutta toiveikas “huomiseen”.

Huomisesta Zatôichin ensi-illasta varasin viisi paikkaa täsmälleen keskeltä salia. Näköjään tunku ei ole kova edes tuollaisen kulttiohjaajan uuden elokuvan ensi-iltaan, mikä toisaalta on hyvä juttu - hiljainen sali - toisaalta huono - japanilaista elokuvaa ei välttämättä tuoda Suomeen tulevaisuudessa niin paljon.

Syksy on todellisuutta, ja kesäpeiton vaihduttua syksypeittoon sängystä on yhä vaikeampi päästä ylös aamuisin. Jos vaaleissa joku ehdokkaista kannattaisi muutaman kuukauden palkallista talviunta, voisin jopa vaivautua äänestämään häntä tulevissa kunnallisvaaleissa.

2 Responses to “Tahtomisen kipeä oveluus”

  1. ktkon 01 Oct 2004 at 8:36

    pirteänä aamulla “huomenta”? taidat olla töissä jossain pikkukakkosen studiolla?

  2. Aleksion 01 Oct 2004 at 8:46

    Täytyy myöntää, etten itse ole viime aikoina seurannut niin tarkasti, että olisin kyseisen leffan ensi-iltaa huomannut kuin vasta aamun Hesarista. Enköhän kuitenkin huomenna mene katsomaan. Pitää muistaa katsoa huomenissa, jos olet jotain kirjoittanut siitä.