Muistutus!
Nea September 29th, 2004
Tarkuksella on joku kasvaimen tapainen niskassaan, hoidetaan sitä nyt kortisonilla. Ikinä en ole nähnyt kissaa niin vihaisena kun se oli eläinlääkärin rutistellessa sitä niskavilloista. Puri kättäni ja iski kyntensä niskaani. Vein sen sitten mukanani toimistolle koko päiväksi, jossa se oli työkavereiden hellittävänä. Tänään siellä olikin sitten Speedy-koira <3 Söi Tarkukselta jääneet ruuat ja kuunteli avoimesti kaikkien murheet. Meillä on lapsi- ja eläinystävällinen työympäristö.
Hysteria kasvaa kiireen mukana. Tänään printtasin Reminderin ja ripustin sen kahvihuoneen oveen meitä kannustamaan. Olen ollut tänäänkin töissä vaatimattomat 12 tuntia, eikä tunnelin päässä näy kuin vastaantulevan junan etuvalo. Onneksi työkaverit ovat ihania joten siellä itseasiassa viihtyy.
Minulle soitetaan mitä ihmeellisimmistä syistä. Kerran veljeni kysyi mikä on peräsuoli englanniksi, tänään selitin seikkaperäisesti kuinka kissat parittelevat. Seuraavaksi minulle soittaa Paavo Turengista päivää ja kysyy kuinka paljon hiivaa laitetaan kymmenen jauhodesin pullataikinaan.