Fly!

Julius August 30th, 2004

Olen viimeiset pari päivää tutustunut Björkin uuteen Medúlla-albumiin. Björkin erikoiset laulupurskahdukset soljuvat outojen rykäsyjen, korinoiden ja suhahtelujen päälle; levyllä ei ole käytetty perinteisiä soittimia lähes ollenkaan. Muutaman kappaleen taustalla soi piano, mutta muuten kaikki äänet ovat joko suoria tai samplattuja ja/tai muokattuja ihmisääniä. Rouvalle tyypilliseen tapaan kappaleet ovat ihastuttavan nerokkaita, niistä on mukavan vaikea saada kunnollista otetta aluksi. Hieman minua häiritsee hänen tapansa kopioida muiden tyyliä ja esitellä ne tavallaan omina juttuinaan; tämä ei tietenkään ole tahallista, mutta harmillisen yleistä musiikkimaailmassa. Ihmisäänen käyttö soittimena ei ole mikään uusi juttu, ja musiikillisesti Björk liikkuu usein Aphex Twin -tyylisessä poljennossa tuoden hieman omaakin näkemystä joukkoon.

P.S. Ensi perjantaina saa Bio Rexissä ensi-iltansa Rites of Blood. Näette minut siinä statistin ja paremman puoliskon useammissa rooleissa. Lippuja on enää melko vähän, joten pitäkää kiirettä. Loppuunmyyty, sori.

P.P.S. Skannailin muutaman Helsinki-otoksen. Kuvat tulevat näkyviin, kun olen siirtänyt ne verkkoon. Turistiotoksia, osa n. (Anteeksi kova pakkausjälki.)

2 Responses to “Fly!”

  1. nonameon 31 Aug 2004 at 19:24

    Millä kameralla otettuja?

  2. Juliuson 31 Aug 2004 at 20:55

    Canon AE-1.