Julius June 24th, 2004
Sää täällä pääkaupunkiseudulla on tällä hetkellä niin kostea, ettei hukkuakseen tarvitse kuin kävellä ovesta ulos. Mikin vuodatus (oikea puoli) jumalan kertakaikkisesta vittumaisuudesta ei voi olla täysin väärin. Ei todellakaan.
Mieleni tekee entistä enemmän Canon AE-1 -järjestelmäkameraa, jota mm. läheinen kamerakauppa myy 180 euron hintaan objektiiveineen. Valokuvaus tuntuu omalta jutultani. Kunhan vain aurinko paistaisi, eläimet olisivat ystävällisiä ja kaikki olisi hyvin. Muuten en astu ovesta ulos. Siellähän voi vaikka kastua!
Nea June 24th, 2004
Hyvää huomenta blogikansa. Räkää on varmaan varattu tietty määrä per lenssu, mutta eilen olin kyllä kuolla nestehukkaan niistämällä. Lähdin kesken päivän töistä kotiin nukkumaan, ja vaikka meillä olikin sekä pahalle haiseva Voffe että pahalle haiseva Santeri makaamassa kanttuvei pitkin kämppää, taisi viiden tunnin lepo auttaa nujertamaan taudin. Juhannuksesta on siis sittenkin tulossa hieman miellyttävämpi, ja kiitos Santerin, sitä ei tarvitsekaan viettää Kalliossa. Tänään vielä viimeinen rutistus ja sitten muutamaksi päiväksi netin ulottumattomiin.
Julius June 23rd, 2004
Nimipalvelimet tutustuvat hiljalleen uuteen osoitteeseemme, ja teillä hyvät lukijat on nyt hyvä tilaisuus kerrata muutama asia:
- http://kobaia.net ei toimi (ainakaan vielä). Käyttäkää muotoa http://www.kobaia.net.
- Rss-feedit: RSS 2.0 ja Atom 0.3.
- Arkistorakenteen muutoksen takia vanhat linkit yksittäisiin kirjoituksiin eivät enää toimi.
- Blogilista ei huomioi päivityksiämme vielä hetkeen. Samik korjaa kun ehtii.
- Lyhyemmän osoitteen toimimattomuuden takia myös osa vanhoista kuvista ei ole näkyvissä. Toivottavasti asia selviää Sigmaticin kanssa.
P.S. Uskokaa tai älkää, mutta kaupan pussikastikkeeseen - siis sellaiseen jauheeseen - oli lisätty laktoosia. Kyllä, lisätty laktoosia. Vaikka teimme sen hyla-maitoon, vatsani protestoi tällä hetkellä kovasti.
Päivitys 24.6.2004: http://kobaia.net-osoite toimii taas.
Julius June 22nd, 2004
Töissä on alkanut lomakausi. Sen huomaa puuttuvista kasvoista, mutta myös vasta myöhemmin lomalle lähtevien naamasta. Loma on tulossa, loma. Siitä on kiva puhua päivittäin, päässä on lähes pakko kerrata lomatekemiset yhä uudestaan - joko ääneen tai ajatuksen tasolla. Muita ei häiritse lomapuheet, ainakaan jos lepokuukausi on vielä edessäpäin. Ensi perjantaina on vuorossa kenraaliharjoitus ennen suurta lähtöä. Ensi perjantaina jokaisen suomalaisen tulee osata juoda paljon alkoholia, veneillä humalassa ja olla ehdottomasti kaukana kivisistä talokommuuneista. Ensi perjantaina ollaan parhaita grillaajia, kalastajia, saunojia, juomareita ja kokon sytyttäjiä. Ja minä jään kaupungin muurien sisäpuolelle.
Hain ensimmäiset kehittämäni kuvat tänään. Kuvista noin puolet onnistui, mikä on enemmän kuin odotin. Yritin skannata kuvia, mutta skannerin jälki ei ole niin hyvää kuin haluaisin digitaalisen kuvan olevan. Yritin etsiä kuvankäsittelyohjelmasta filtteriä, jolla saisin liian rakeisuuden pois - huonoin tuloksin. Ehkä tämä on vinkki filmiskannerin tarpeesta.
P.S. Juhannuksen kunniaksi kurkkuni osoittaa jälleen kipeytymisen merkkejä. Voiko flunssa tarttua blogien läpi?
Nea June 22nd, 2004
Viimeinen hyvinpalvellut nenäliina lensi rokeen. Kolmospomo moitti limaista rättikasaa iljettäväksi, Katri ihmetteli miksen ole kotona potemassa, netistä tuttu vierailija naureskeli tukkoisuudelleni ja Mikko totesi heti aamutuimaan, että sehän on ihan kipeä. Printteri on vääntänyt yhtä kuvaa kolme tuntia välimuistin puutteessa ja minä olen surffannut ympäri nettiä kuluttaakseni aikaa. Sängyn pehmeys ja lämpö tuntuvat erittäin houkuttelevilta ajatuksilta, mutta moisten mukavuuksien ollessa tällä hetkellä saavuttamattomissa, juon Berokkaa ja toivon etten ole enää juhannuksena tässä kunnossa. Ovat Ilmatieteen laitokselta luvanneet lauantaiksi kuumaa ja ukkosta. Siistiä.
Skitsoilija-Janne on ihastunut pikkuruisiin autoihin. Pakko myöntää, että olen itsekin katsellut sillä silmällä ja tuolla toisellakin sitä kaksipaikkaista Smarttia. Kaupunkiautona se olisi kyllä aivan loistava, vaan mahtuuko sinne tyttö ja valokuvauskalusto? Juuei. Sitäpaitsi Helsingin sisäinen kruisailu on aivan turhaa, sillä julkinen toimii ja kävellen olisit jo perillä. Vaan mistä vetoa, että en halua millään luopua siitä tulevasta työsuhdeautostani kun sopimus päättyy.
Nea June 21st, 2004
Se iski salakavalasti takavasemmalta, pisti äänen käheäksi ja nenän tukkoon. Se nosti kuumeen jonka pidin loitolla tahdonvoimalla ja särkylääkkeellä, se pisti minut aivastamaan kameran LCD-näytön pilkulliseksi ja nauroi partaansa kun niistin osan aivojani duunipaikan karheaan vessapaperiin. Selätin sen kuitenkin jo ennen aamukymmentä, ja päivän kuvaukset menivät kerta kaikkiaan hienosti. Minulle tarjottiin ihanaa katkarapu-kasviskasaria ja riisiä, enkä edes kuvitellut päätäni jomottavan. Paikalleen koneen ääreen pysähtyminen sen teki. Keitin puoli pannullista moottoriöljyä ja meditoin itseäni terveeksi.
Viikonloppu saattoi edesauttaa Lenssua iskemään kunnolla kiinni, sillä viileässä ilmassa saunan jälkeen oleilu ja tukka märkänä hilluminen tuskin ainakaan minun kertoimiani paransivat. Älysin sentään jättää fillarin kotiin ja hypätä raitiovaunuun kun aamuseitsemältä kömmin töihin. Ahkeruus on ilomme, mutta ihan sekopää ei silti tarvi olla. Ja kiitokset vaan niille, jotka pistivät tietokoneettomalle kuurille viikonlopuksi, ranteeni parani kertalaakista.
Post Scriptum: Hyi v***u kun vahvaa kahvia, yäk.
Julius June 20th, 2004
Mihin muualle töölöläispariskunta suuntaisi aurinkoisena päivänä kuin Seurasaareen. Viime kerrasta on jo aikaa, mutta ilma oli lähes yhtä hieno kuin kolme kuukautta sitten - ehkä hieman lämpimämpi. Sunnuntaisin - varsinkin jos edellisenä iltana on ollut baarissa - kävely on mukavaa ajanvietettä, jonka kiintoisuusarvoa nostaa kameran mukanaolo. Nanda kuvasi tällä kertaa digillä, jolloin minulle jäi järkkärin raahaaminen. Sanoisin, että sain monta onnistunutta kuvaa. Huomenaamulla vien filmit kehitettäviksi; olen tyytyväinen, jos yksikin kuva on onnistunut.
Minun pitäisi kiertää enemmän ympäri Helsinkiä, sillä täällä on lukuisia kuvauksellisia paikkoja. Eräs niistä on Hakaniemi, jossa vietimme eilisillan. Eräs pitkään suunnittelemani retki olisi seurata Helsingin itäistä satamarataa, joka sukeltaa tunneliin Pasilan aseman kohdalla ja palaa maan pinnalle jossain Mäkelänrinteen urheilulukion paikkeilla, aina Sörnäisten satamaan asti. Vielä jos radalla kolistelisi järeä tavarajuna, olisi junan bongaaminen erikoisella paikalla hyvin todennäköistä.
Tänä kesänä minä astun ensimmäistä kertaa elämässäni lättähatun kyytiin. Porvoo maistunee hyvältä.
Nea June 18th, 2004
Käytin yhdeksän työtuntiani tehokkaasti, ja kävi samalla mielessä ettei se eilinen vapaapäivä ainakaan työtaakkaani helpottanut. Edelleen jännetupentulehduksen riivaama käteni ei tykkää kun fotaroin näppäinoikoteitä liiaksi käyttäen reilun viisi tuntia. Ainut mikä tähän auttaisi olisi lepo, mutta kun ei vaan voi. Vaan sainpas suurimman osan hommista tehtyä!
Asiaa muistikorteista rakkaat ystävät. Ensinnäkin, kannattaa vaihtaa rikkinäiset muistikortinlukijat ajoissa ehjiin, vaikka ne vielä kortteja jotenkuten lukisivatkin. Muuten voi käydä kuten meille, eli kortit hajoavat yksi toisensa jälkeen lukijassa käytön seurauksena. Toisekseen, kannattaa pitää eri kameramerkkien ja -mallien kortit tarkasti erillään. Ainakin Kodak iskee kortteihin sellaiset formatoinnit, että Nikon ei sen jälkeen edes itke. Kortteja kannattaa pitää mukanaan useampi, mielellään vähintään kuusi. Koneella pitäisi aina olla joku pelastussofta kiperiä tilanteita varten. Ja sitten vielä lopuksi pikku vinkki; jos lukijassa tai kamerassa olevat metallitapit ovat vääntyneet, ei kannata vääntää niitä takaisin itse.
Julius June 17th, 2004
Juhana Hietarannan hieno kuvasarja Helsingin eteläisestä satamaradasta saa jatkoksi mielenkiintoisen artikkelin. Linkin parasta antia ovat Juhani Katajiston värikuvat höyryvetoisista junista keskellä kauppatoria 60- ja 70-luvun vaihteessa. Ehdotonta luettavaa kaikille junista tai Helsingin lähihistoriasta kiinnostuneille.
Nea June 17th, 2004
Juhlistin harvinaista vapaapäivääni nukkumalla kahteentoista, siivoamalla kämpän ja syömällä mukaroskaruokaa eli kotona valmistettuja ranskiksia kurkkusalaatin, ketsupin ja valkosipulikastikkeen kera. Ananaslimska ja tortillasipsit salsan kanssa puolestaan olivat vallan mainio aamiainen. Sitten päivitin hieman kotskasivujani ja lähetin kuvatoimistolle muutaman räpsyn. Mietin kuumeisesti, miten voisin alkaa päivittämään Neagraphyn Kuvaajan Kuulumisia -sivua hieman kätevämmin ja useammin, mutta asia jääköön vielä toistaiseksi hautumaan.