Mr. Potato

Julius June 30th, 2004

Söin juuri uusia perunoita ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Talven aikana minulle kehittyy joka vuosi inho perunaa kohtaan, joka vain voimistuu juuresten muuttuessa kovakuorisiksi päältä ja, krhm, yllättäviksi sisältä. Joka ikinen kesä yllätyn, kuinka hyvältä peruna maistuukaan. Voin syödä niitä kokonaisen ison kattilallisen pelkän voin kanssa, eikä tuloksena ole muuta kuin kipeä vatsa liiasta syömisestä. Kannattiko? No totta helvetissä.

Ilkka on alkanut lukemaan Raamattua läpi. Pitäisikö minunkin, kun jaksan aina niin innokkaasti vaahdota uskontojen yleisestä turhuudesta. Raamatun luettuani siirtyisin Koraanin, Silmarillionin ja Ulysseksen pariin. Näiden kirjojen jälkeen voisin asettua haudan lepoon tyytyväisenä, rauhallisena ja kaikkitietävänä. Toisaalta voisin myös tuhlata elämäni irkin, blogien ja nettipalstojen turruttavassa maailmassa. Tällaisessa elämättömyydessä helvetin portit olisivat lopulta lähinnä sama asia kuin astuminen yleiseen vessaan.

Comments are closed.