Sin azukar
Julius June 17th, 2004
Silmät alkavat lupsua jo niin pahasti tässä vaiheessa, että pelkään nukahtavani junaan, jos suljen ne siellä istuessani hetkeksikään. Siirryin uuteen pitkävaikutteiseen insuliinimerkkiin Lantukseen noin pari viikkoa sitten, ja vaihdon jälkeen olen lähes joka aamu herännyt matalaan verensokeriin, eli hypoglygemiaan. Lantuksen huonoja puolia on se, että sokeri voi nyt laskea reilusti entistä matalammaksi ilman että tunnen olossani mitään erikoista. Alhainen verensokeri heikentää samalla yöunen laatua, ja aamut sekä työpäivät tuntuvat entistä raskaammilta.
Kuitenkaan parjaamatta tuotetta yhtään enempää, ovat sokeriarvoni pysyneet muuten erittäin tasaisina vaihdettuani vanhan Protaphanin Lantukseen. Se on hyvä, sillä huonon verensokeritasapainon - varsinkin korkeiden verensokeriarvojen, eli hyperglygemian - myötä ovat erilaiset lisätaudit yleisempiä myöhemmällä iällä. Välillä itsensä hoitaminen ja sokereiden jatkuva tarkkailu tuntuu kovin raskaalta - joskus se on jopa turhaa. Kuitenkin pieni muistutus mahdollisista munuais- tai sydänsairauksista, saati sokeutumisesta on hyvä kannuste parempaan omahoitoon.
Monesti ihmiset tuohtuvat, kun diabeetikoiden ei tarvitse suorittaa ase- tai siviilipalvelusta niin halutessaan. He sanovat usein, että onhan armeijan suorittaminen nykyään mahdollista myös diabeetikoille. Niin on, mutta he unohtavat sen seikan, että tämän vakavan sairauden omahoito ei lopulta ole niin helppoa kuin miltä se saattaa näyttää. Voin kuvitella itseni seisomassa ulkona asennossa, kun verensokeri päättää laskea alas ja taskussa odottavaan karkki- tai rusinapakettiin ei pääse käsiksi, tai metsäleirillä muiden syödessä sitä vähää mitä on saatavilla itseni vaatimassa säännöllisiä ja hiilihydraattipitoisia aterioita. On monta seikkaa, mitkä lopulta tekevät meidän diabeetikoiden elämän hankalaksi, vaikka se ei aina siltä näytäkään.
Onneksi tiede kehittyy jatkuvasti, ja omalle lapselleni - jolla on mahdollisuus sairastua diabetekseen, kiitos minun geeniperimäni - voi olla jo mahdollista siirtää terveitä saarekesoluja haimaan tuottamaan insuliinia luonnollisesti. Tällä alalla kehitys on hyvin nopeaa, ja esimerkiksi insuliinit ovat kehittyneet 90-luvun puolivälistä melkoisesti. Hyvä niin. Onhan kyseessä melkein jo kansallistauti meille suomalaisille.