Archive for May, 2004

stressinsietokyky ++

Nea May 25th, 2004

Tänään oli aika karmea päivä. Hyvä kun ehdin syödä (itseasiassa en ehtinyt, mutta lasken soijajuoman litkimisen syömiseksi kun kyseessä on työpäivä). Noh, siitäkin kiireestä selvisin, uusi odottaa minua huomenna studiolla. Niin, lähes kaksisataa kenkää. Kohta menen vielä tekemään yhden yo-kuvauksen. Sitten liimaudun sohvaan nuudelikulhon ja tortillasipsien kanssa katsomaan kaksneljää, ja auta armias jos joku kehtaa häiritä.

Leikkasin eilen hiuksiani. Niistä lähti hieman enemmän kun oli tarkoitus, mutta mitäpä tuosta. Kesätukka. Vähän niinku Santerin kesäviikset, mutta tyylikkäämmin.

Ennakkotehtäviä

Nea May 24th, 2004

Näillä ei päässyt Taikin pääsykokeisiin. Veikkaisin, etten osaa piirtää niin hyvin kuin pitäisi, ja Herra Silmäpään läpilyönti odottaa vielä aikaansa. Ensi vuonna parempi taito, ellen sitten rupea “oikeaksi” valokuvaajaksi, mikä tarkoittaisi kahden vuoden opiskelua Helsingin Teknillisen AV-puolella.

Kamerajuttuja

Julius May 23rd, 2004

Saimme appivanhemmilta lainaksi ylläolevassa kuvassa näkyvän vanhan järjestelmäkameran. Nyt on siis hyvä tilaisuus opetella järkkärillä kuvaamista, varsinkin kun tuo on vielä sen verran vanha laite, että paras tulos syntyy jättämällä automatiikka visusti syrjään ja tukeutumalla manuaaliasetuksiin. Vaikka omalla digikamerallamme voikin säätää kaikki vastaavat asetukset itse, ja vaikka siinä on parempi optinen zoom, lyhyempi polttoväli ja niin edelleen, ei mikään voita järkkärin mahdollisuutta tarkentaa kuva kääntämällä putkea. Digitaalitarkennus jää kauas taakse käyttömukavuudessa.

Tietääkseni Powershottiimme saa välikappaleen avulla kiinni 55 mm:n kierteillä varustettuja putkia. Tuossa Olympuksessa on juuri sopiva putki, mutta en ole ollenkaan varma mitä Canon siitä ajattelee. Tuleeko kaikista kuvista täysin epäonnistuneita, vai nouseeko kuvausergonomia aivan uudelle tasolle? Se jää nähtäväksi.

Lisää kahvia

Nea May 21st, 2004

Tänään oli ensimmäinen kahden työpaikan päivä. Onneksi “kotistudiolla” ei ollut muuta kuin siivoilua, niin oli pehmeä lasku. Hämmästyin itsekin, kun saavuin aamulla pelipaikalle jo kahdeksalta. Kävin kuvailemassa paria Helsingin tylsää nähtävyyttä, mutta eipä niistä tällä ankealla säällä oikein mitään saanut irti. Kastuin pyöräillessäni kahteenkin otteeseen, mutta pääsin silti raitiovaunua nopeammin studiolta kauppatorille.

Minulla on nyt kaksi päivää aikaa hengittää syvään, syödä hyvin ja nukkua paljon, kun ensi viikon juoksen tukka putkella ja silmäluomet rullalla kahden työpaikan välillä. Ja toki teen myös yo-kuvauksia, otan kuvatoimistolle kuvia ja fotaroin valtaisan kasan niin omia kuin pomon duuneja.

Tieto taikista jäi odottamaan itseään maanantaille. Veikkailin tuossa, että lähettävät varmaan hyväksytyille kirjeet ensin ja hylätyille viimeisenä. Sinänsä lohduttava ajatus, sillä sitten ei tarvitsisi stressata pääsykokeista vielä kaiken muun lisäksi.

Jos joku onnistuu löytämään Hakaniemen uudesta S-marketista (entinen Maxi) ketsuppia, niin voisiko kertoa minullekin mistä sitä löytyy.

Keskiviikon kuumat juorut

Nea May 19th, 2004

Pääsin tönöttämään japanilaiselle kotivideolle. Vilkutinkin kameralle, mistä turistit kauppatorilla innostuivat toki. Sain sitten vilkutella useammallekin. Luulivat kai julkkikseksi.

Hesarissa oli juttua nuorten autoilusta. Ei kuulemma saisi kyyditä kun isovanhempia ja niitäkin vain päiväsaikaan kun ollaan niin holtittomia sanoi se setä siinä haastattelussa. Santeri on sitten ihan suu supussa. Minä meinaan saan auton viikoksi käyttööni tuossa kesäkuun alussa, ja ajattelin ajella pitkin Helsingin katuja yömyöhällä vain opetellakseni missä mikin paikka on. Saa nähdä kuinka monta kertaa joku tulee pysäyttämään Kallion kaduilla, ja ennenkaikkea kuinka monta kertaa Santeri tulee tuuttailemaan taksillaan kylkeen kiinni. Mokoma häirikkö! Tulevasta työpaikastakin soittivat, hankkivat minulle kuulemma ensi syksyksi auton. Köh köh. Hankkisiko joku minulle hands free -laitteiston?

Olen henkisesti valmistautunut vastaanottamaan tietoa Taikin pääsykokeisiin pääsemisestä tai pääsemättömyydestä. Olen aiheesta myös hieman hermostunut. Tiedon pitäisi tulla ensi maanantaihin mennessä, ja viikonloppuna olen varmaan paniikista hajallaan ellei vastausta ole kuulunut. Jo toiseen vaiheeseen pääseminen olisi voitto, itse asiassa olisin siitä jopa erittäin iloinen ja perin juurin hämilläni moisesta kunnianosoituksesta.

Huomenna lintsille. Viiiih!

Omenassa haava

Julius May 18th, 2004

Applen Mac OS X -käyttöjärjestelmästä on löydetty vakava haavoittuvuus sitten kahdeksantoista kuukauden takaisen telnet-haavoittuvuuden. Uusi bugi tarvitsee Internet-selaimen; mikä tahansa graafinen OSX-selain kelpaa. Selain nimittäin suorittaa minkä tahansa AppleScriptin kysymättä käyttäjältä, kunhan skripti vain sijaitsee levyllä.

Kokeilkaa vaikka. (Näyttää kellonajan ja päivämäärän.)

Ilkeämielinen krakkeri voi tuota haavoittuvuutta avuksi käyttäen ajaa käyttäjän koneella mitä tahansa, vaikka pahamaineisen `rm -rf /`-komennon, kunhan käyttäjän levyllä on valmiiksi skripti, jossa kyseinen komento on. Tämä hoidetaan taas tarjoamalla levy-image (.dmg), jossa on kyseinen “virus”, ja parin sekunnin päästä tapahtuvalla refreshillä voidaan levy-imagen sisältä ajaa tämä kaiken tuhoava skripti. Fiksuilta käyttäjiltä ei tässä vaiheessa mene kuin oman kotihakemiston sisältö — harmillista sekin.

Slashdotista löytyi pikainen apu haavoittuvuuteen:

  • Asenna ohjelma nimeltä MisFox
  • Valitse välilehti protocol helpers, ja sieltä help-protokollan avaama ohjelma
  • Vaihda Ohjeselaimen tilalle vaikka TeXturi

Ongelma korjattu.

Uitettu assari

Nea May 18th, 2004

Kannoin tänä aamuna suuren vastuun kenkäkuvista, kun olin itse päättämässä voiko ne lähettää eteenpäin vai ei. Päätin sitten lähettää ja panikoin pari tuntia kunnes Mikko tuli kustannuspaikalle. Kelpasivat ja helpotuksen huokaus.

Aamuinen vesisade kasteli minut litimäräksi sillä sadan metrin matkalla pysäkiltä studiolle. Eilinen tähystely koskee vatsaan vieläkin, syöminen on tuskallista kun vatsalaukku on niin tyhjä ja päässä heittää hieman. Lisäksi unohdin eilen pöhnässäni onnitella Lauria synttärien johdosta. Sorry.

Ensi viikosta taitaa tulla melko hektinen. Olen lupautunut Voffen isän studiolle auttelemaan ja täälläkin riittää tekemistä. Miten selviän, en tiedä. Rahaa pitäisi saada, mutta ensisijaisesti velvollisuuteni ovat täällä. Dilemmaa kerrakseen, sano.

Tuubia suoleen

Nea May 17th, 2004

Tähystyksestä selviää hengissä. Minulle laitettiin “kaiken varalta” olon hassuksi tekevää lääkettä suoneen, ja silti ajoittain sattui niin maan perkeleesti. Olin operaation jälkeen aivan tillin tallin, joten minun piti jäädä seurantaan pariksi tunniksi. Join vadelmamehua ja nukuin, aina välillä joku hoitaja kävi kysäisemässä olenko vielä hengissä. Ottivat tutkimuksessa näytteitä ja laittoivat vielä labran kautta vastaanotolle kuukauden päästä, jolloin selviää mikä mystinen minua vaivaa. Jos selviää. Jos vaivaa.

Soitin pomolle, kun tämä oli soittanut ollessani vielä hieman sekavassa tilassa ja puhunut käsittämättömiä. Selvisi, että huomenna on heti aamusta minulla pari kiireistä kenkää, jotka lupasin toki hoitaa. Paluu arkeen kuin märkä rätti naamalle.

myPod

Julius May 17th, 2004

Lomaltapaluurahojen ensimmäinen puolisko tuli tililleni viime palkan mukana. Ajattelin ensin hankkia pitkään haaveilemani kannettavan iPod-musiikkisoittimen, mutta tulin toisiin ajatuksiin huomatessani vanhan Sony Discmanin riittävän työmatkojen musiikkituokioihin mainiosti. Kunnes tänään töissä kesken mitä mainioimman kappaleen: *skriik* *kshhhhh* *kosh* (ja ei, tuollaisia ääniä ei pitäisi kuulua sillä levyllä, vaikka se voisi olla mahdollista).

Toivottavasti Apple saa kannettua uuden iPodin minulle vielä tällä viikolla, niin en joudu kärsimään työmatkoista ilman musiikkia montaa päivää. Ahdistaisi, muttei kuitenkaan.

P.S. Älkää hyvät ihmiset ostako noita soittimia Suomen kaupoista. Ainakin iPodin hinnat olivat 50-100 euroa yli Apple Storen vastaavien. Applen kaupasta tilatessa ei tule postikuluja, ja he toimittavat tuotteen ihan kotiovelle asti.

Yöks

Nea May 16th, 2004

Tämä kemiallinen tyhjennyslitku on pahaa, ja minulla on nälkä. Olen juonut vaadittavasta viidestä litrasta pian viisi desiä. Tunnin sisään pitäisi kitata litra, mutta ei tule onnistumaan. Veikkaan Tiran paaston olleen sittenkin miellyttävämpi.

Uuurrrrgh.

« Prev - Next »