Ohi on, maailma sammuu
Julius May 28th, 2004
Äidinkielen koe oli juuri niin paha kuin pelkäsinkin. Eikä siinä vielä kaikki. Istuessani koepaikalle, päätin avata evääksi tuomani limonadipullon jo valmiiksi, ettei ihmiset kesken kokeen häiriinny sihahduksesta. Vaan kuinka kävikään: limonadipullon sisältö hyökkäsi päälleni kovasti metelöiden, jonka vuoksi koko loppukokeen ajan olin… tahmea. Täydellinen katastrofi siis. Ensi vuonna lyökää minua kasvoille, jos yritän pyrkiä yliopistoon lukemaan suomea. Se ei ole minun alani. Olisi pitänyt uskoa tuo jo viime talvena. Nyt minulta meni puoli vuotta hukkaan vain tajutakseni kokeessa, ettei koko aihe tule koskaan kiinnostamaan minua piirun vertaa.
Olo on nyt vapautunut. Kuten kuvasta näkyy, siirryin välittömästi jammailemaan iPodin tahtiin, ja kuten kuvasta ei näy, Chivas Regal maistuu oikein hyvälle.
Tiedän mistä tuulee. Itselläni oli pääsykoe jo eilen, johon olin valmistautunut intensiivisesti noin viiden kuukauden ajan. Tähän valmistautumisprosessiin kuului kahdeksan viikon kestoinen valmennuskurssi (kallis sellainen), lukematon määrä Pasilan kirjaston lukusalissa vietettyjä tunteja sekä muutama motivaation ja itseluottamuksen romahtamisepisodi. Itse pääsykoe kesti vain viisi tuntia, mikä on sinänsä absurdia.
Arpa on heitetty, katsomaan miten käy. En tiedä kumpi on pahempaa, kokeeseen jännittäminen vai koetulosten odottaminen. Tästäkin huolimatta, onnea uuden iPodin johdosta.
onpa lyhyt johto tossa :) ?
onpa lyhyt johto tossa :) ?
On se ihan tarpeeksi pitkä. Tuossa se on vähän solmussa, ja kuten tarkemmin katsoessasi huomaat, se kulkee käteni takaa laitteen yläpäätyyn. Saman verran pituutta, ehkä vähän enemmänkin, kuin entisillä nappikuulokkeillani. Kaukosäädin toisi pituutta vielä vähän vaille metrin lisää.
Suosittelen vahvasti iPodillesi esim. Sennheiser PX-200 -kuulokkeita. Ne ovat sille täydelliset. Mukana tulevat napitkin ovat ihan hyvät - mukana tuleviksi kuulokkeiksi.