Kalmuk, kluster, kielo
Julius April 8th, 2004
Kluster TU oli juuri sitä mitä lähdin katsomaan. Melkein täyteen myyty Nosturi oli yllättävän savuton ja rauhallinen tila — itse keikka lukeutuu elämäni parhaisiin livekokemuksiin. Kluster TU, eli haitaristi Kimmo Pohjonen (Ismo Alanko Säätiö, jne.), “äänien tuottaja” Samuli Kosminen (Kluster, jne), warr-kitaristi Trey Gunn (King Crimson) ja rumpali Pat Mastelotto (King Crimson) aloitti kiertueensa kotoisesta Suomesta, josta siirtyvät suoraan — yllätys yllätys — Japaniin.
Vaikka mukana oli suuren luokan muusikkoja yhdestä erityisestä suosikkiyhtyeestäni, meinasi Kimmo Pohjonen varastaa esityksen hengästyttävällä haitariakrobatiallaan. Välillä näytti, että soitin poukkoilee miehen käsissä ja yrittää repiä häntä joka suuntaan. Haitarin vahva murina tuntui tulevan miehen koko vartalosta; tunnetta lisäsi vielä Kimmon omat korahdukset ja muut äännähdykset. Samuli Kosminen valitsi hänelle mitä oudoimpia soundeja, sen mitä omalta sampletykitykseltään ehti.
Trey ja Pat olivat taattua laatua. Pat hauskuutti yleisöä soittaen yhden kappaleista istuen lattialla ja hakaten muutamaa peltiä ja virveliä. Treyn warr murisi välillä kuin basso, välillä helisi kuin kitara; välillä oli molempia.
Voisin hyvällä omallatunnolla väittää Kluster TU:ta kuudenneksi ProjeKctiksi, neljän ensimmäisen King Crimson -fraktaalin ja ProjeKct X:n lisäksi. Toivon myös todella, että he tallentavat edes hieman uskomatonta äänimaailmaansa levylle. Nosturissa ollut isolla kameralla kuvannut kuvaaja jättää ilmaan odotuksen dvd-julkaisusta. Molemmat kelpaavat minulle. Magma saa pistää parastaan, jos aikoo ylittää Kluster TU -nelikon erittäin onnistuneen keikan.
Kävin katsomassa Klusterin kevyemmällä miehityksellä Savoyssa. Silloin lavalla oli vain Pohjonen ja Samuli Koskinen, mutta kokemus oli huima. Nyt jäi harmittamaan, kun en nähnyt Pohjosen pläjäystä, missä Marita Liulian videoteokset värittivät showta. Ja luettuani keikkakokemuksestasi harmittaa, että tämäkin jäi väliin.
No klikkasin juuri netistä itselleni Pohjosen “Kielo” -levyn. Lohduttanee hetken…
Hilipatipippaa. Pohjosen poika on välillisesti vastuussa yllekirjoittaneen nimestä, minkä takia haitarimusiikki ei ole enää niin hanurista.