Post Mortiis

Julius February 21st, 2004

Kuvaukset olivat juuri sitä mitä odotinkin: monta tuntia odottelua ja puoli tuntia hillitöntä moshausta. Ohjaaja sekä kuvausporukka näyttelijät mukaan luettuna tuntuivat yllättävän ammattitaitoiselta joukolta, vaikka kyseessä on vasta heidän toinen elokuvansa. Ensi-ilta on ensi syksynä, ja elokuvasta on ainakin ohjaajan lupausten mukaan tulossa myös dvd.

Huomenna kasa sukulaisia rynnistää täyttämään pienen yksiömme — jälleen. Tupaantuliaislahjaksi saamamme vedenkeitin tuli kyllä tarpeeseen.

P.S. Taidan kaatua tuohon viereiseen sänkyyn, ja antaa myös loppujen raajojen halvaantua. Ei vanhasta sedästä ole moshaajaksi, uskokaa nyt.

P.P.S. Vahinko toi meille toisen domainin, tällä kertaa Windows 2003 -alustalla. Ihan mielenkiintoista sinänsä, kun pääsen vihdoin koittamaan myös asp-skriptien tekemistä. Vielä kun keksisin jotain sisältöä tuohon Kobaïan kääntöpuoleen.

P.P.P.S. Navetalta maistuva tee, tuo itämainen pu-erh.

Comments are closed.