The Station Agent

Julius January 26th, 2004

Jokasunnuntainen elokuvailta on hiljalleen muodostunut pinttyneeksi tavaksi, eikä tämäkään päivä ollut poikkeuksellinen. Spontaanisti päätimme lähteä kaupungille elokuviin, ja Nyt-viikkoliitteestä valitsimme amerikkalaisen indie-pätkän The Station Agent, joka on saanut kehuja ympäri maailmaa, ja joka voitti yleisöäänestyksen Sundance-elokuvafestivaaleilla. Vaikka lähdin positiivisin mielin teatteriin, olin silti yllättynyt siitä kuinka mainio elokuva saadaan näinkin yksinkertaisista aineksista kasaan. Tai no, yksinkertainen ei ehkä ole sopivin sana kuvaamaan elokuvaa kääpiöstä, joka muuttaa asumaan New Jerseyn maaseutualueelle entiselle rautatieasemalle.

Elokuvassa hyvien hahmojen lisäksi minuun vaikutti hyvä ohjaus ja kauniit kuvat. Jenkkien maaseutu oikein loistaa, rapistuneet ajan syömät rakennukset sulautuvat ympäristön vehreyteen paikallisten asukkaiden tavoin, joilla selvästikin on liikaa aikaa käytettävänään. Kaikki olennaiset pikkukaupungin elementit on osattu liittää mukaan: pieni kyläkauppa ja kauppiasmummo; baari juntteineen ja… no, juntteineen; tunkeilevat ihmiset ja jo aiemmin mainitsemani valloittavat maisemat. Jos jenkkielokuvat eivät kiinnosta pätkääkään, tai luulette Hollywoodin olevan ainoa elokuvia toisella mantereella tehtaileva kaupunki, tehkää itsellenne palvelus ja tuhlatkaa puolitoista tuntia elämästänne hyvän elokuvan parissa.

Comments are closed.