Hyökkäykseen!
Julius January 23rd, 2004
Viimeisten muutaman päivän aikana HTV:n Welho-liittymä on näyttänyt huonot puolensa. Aluksi jopa muutaman megan sekuntinopeuteen yltänyt Welho 525 -liittymä on madellut 0-6 kt/s melkein koko kuluneen viikon. Ihan kuin palaisi modeemiaikaan, kunnes tajuaa sen tarkoittavan 0-3 kilotavun sekuntinopeutta. Ja siitäkin on vasta niin vähän aikaa. Ihminen haluaa vain lisää ja lisää; kohta ei parin megan liittymätkään enää riitä.
Tänään aamulla radiossa soi Kuusumun profeetan uusi kappale Rankaisun ylhäinen ruhtinas tulevalta Sanansaattaja Oraakkeli Salamurha Hyökkäysvaunu -levyltä. Utuisesta akustisesta tunnelmoinnista tunnetuksi tullut yhtye on muuttanut suuntaansa, ja uusi kappale on lähinnä rankkaa heviä soitettuna ja laulettuna niin v*tun kovaa. Olisiko tämä vihdoin yhtyeen läpimurtoalbumi koko kansan tietoisuuteen? Ainakin se tulee olemaan ensimmäinen hankkimani Kuusumun albumi. Levyn piti ilmestyä jo 12.2.2004, mutta johtuen viivyttelystä cd-painossa, on julkaisua siirretty parilla viikolla eteenpäin. Tämäkin deadline on jo mennyt, joten odotelkaa tämän vuoden varmasti rajuinta avausta lähiaikoina.
P.S. Vuoden 2004 sana on tähän mennessä ollut kasaripop. Kiitos The Crashin ja King Crimsonin.
Ei muuta kuin valittamaan htv:n myymälään tai tekniseen tukeen suoraan. Eiköhän ne jotain hyvitä ja korjaa asian kun kerrot vaikka että etätyö ei onnistu ja tuote ei vastaa kuvaustaan.